Nainen valoissa

Teatterin valosuunnittelija luo valoilla tunnelmaa ja johdattaa työllään katsojaa läpi näytelmän. Valosuunnittelu on tekstien visualisointia parhaimmillaan.

Hehkulampun kanta nirskuu kierteissään Teatteri Takomon hämärässä teatterisalissa, kun Anna Pölläsen sormet irrottavat palanutta lamppua vaihtaakseen tilalle toimivan. Pöllänen helistää lamppua korvansa juuressa ja varmistaa, että se todellakin vetää viimeisiään.

Esityksen alkuun on puoli tuntia, lavasteissa rooliasuiset näyttelijät venyttelevät ja mumisevat vuorosanoja, kun valoassistentti Pöllänen tarkastaa, että kaikki valoon ja ääneen liittyvä on kunnossa. Näin onkin sen jälkeen, kun hän on kipaissut hakemaan uuden lampun ja kiertänyt sen paikoilleen. Pöllänen asettuu valopöydän taakse, ja esitys voi alkaa.

Työkin on opiskelua

Luova ala on aina houkutellut Pöllästä, 26. Teininä hän harrasti teatteria, yläasteen jälkeen hän kävi taidelukion, jonka päätyttyä hän sekä pyrki että pääsi opiskelemaan rakennetun ympäristön suunnittelua ammattikorkeakouluun. Opinnot jäivät kuitenkin kesken, sillä Pöllänen haki valo- ja äänisuunnittelun laitokselle Teatterikorkeakouluun, jossa hän on nyt viidettä vuotta.

Pölläsen päivät kuluvat kuten valtaosalla korkeakouluopiskelijoista: opinnoissa ja töissä. Huomion ja ajan jakaantuminen kahtaalle selittää venähtänyttä opinaikaa. ”Periaatteessa tutkinto on nelivuotinen, mutta opiskelijoiden keskimääräinen valmistumisaika on seitsemän vuotta. Itse suunnittelen valmistuvani kahden vuoden kuluessa”, valosuunnittelijaopiskelija laskeskelee ja pyörittelee teemukia kämmentensä välissä.

Opiskelujen ohessa kartutettu työkokemus ei valu alalla hukkaan, tekstien visualisointia kun ei opi pelkästään luentosalissa istumalla ja kuuntelemalla. Koulutukseen sisältyvän harjoittelun ja avustamisen lisäksi töitä hankitaan myös kontaktien toiveissa. Pöllänen on päätynyt Takomon näytelmän valoassistentiksi aiemman yhteistyön hedelmänä. ”Näytelmän varsinainen valosuunnittelija Tomi Suovankoski pyysi minua kiireiden vuoksi avukseen”, Pöllänen kertoo.

Valolla ja pimeydellä on omat tehtävänsä

Takomon Algoritmi on arabikulttuurin innoittama, visuaalisuutta hyödyntävä esitys. Tässä näytelmässä lavastajan, puvustajan ja valosuunnittelijan työ on näkyvässä osassa. Aina näin ei ole. ”Valoilla ei ole yhtä suuri merkitys kaikissa esityksissä. Eivät ne aivan yhdentekeviä ole koskaan, mutta joskus niitä tarvitaan vain näkymiseen”, Pöllänen selventää.

Valoilla piilo-ohjataan katsojaa. Pöllänen antaa esimerkkejä: ”Valoilla erotetaan kohtauksia toisistaan, niillä rajataan tai kohdennetaan yleisön katsetta ja niillä luodaan tunnelmaa, esitetään esimerkiksi vuorokauden aikaa, säätä tai henkilön mielentilaa.” Nämä tavoitteet suunnittelija saavuttaa valoja suuntaamalla, valojen värillä, valotilanteiden kestolla ja valon intensiteetin säätelyllä eli sillä, miten hämärää tai valoisaa lavalla on.

Julkiset tilat ovat teatterilavan lailla täynnä suunniteltua valoa ja harkittuja lamppujen asentoja. Valosuunnittelijaopiskelijan katse tarttuu usein valoihin paikassa kuin paikassa. ”Kyllä valaistusta tulee katsottua myös teatterin ulkopuolella: sitä miten valo käyttäytyy jonkun materiaalin tai värin kanssa tai miten sitä on suunnattu”, Pöllänen tiivistää tavallista päiväänsä.

Parhaimmillaan ryhmätyö on tiivistä

Valosuunnittelijan osallisuus teatterityöryhmässä vaihtelee ohjaajan mukaan. Parhaimmassa tapauksessa prosessi on opintopiirimäistä, jolloin taiteellisen ryhmän eri tekijät tutkivat tekstiä, sen aihetta ja tyylilajia yhdessä miettiessään visualisointia. ”Yleensä ryhmän roolit sekoittuvat, ja hyviä valaistusideoita voi tulle keneltä tahansa. Työn kannalta on tärkeää, että olen mukana alusta asti ja että ryhmä on tiivis. Pahimmassa tapauksessa valosuunnittelijalle soitetaan viikko ennen ensi-iltaa ja pyydetään häntä tekemään valot”, Pöllänen kärjistää.

Uteluun alan miesvaltaisuudesta Anna Pöllänen pudistaa päätään. ”Luulen, että valosuunnittelijoista on naisia yhtä paljon kuin miehiä. Suunnittelijat sotketaan helposti valomiehiin, jotka ovat teknisiä duunareita ja yleensä miehiä,” hän ojentaa tietämätöntä.

Algoritmi Teatteri Takomossa 26. tammikuuta 2006 asti.

Teksti Johanna Laitinen / A4 Media Oy (2.1.2006)