
Uunijuuressalaatti ja pähkinäkastike
Herkullinen syyssalaatti valmistetaan paahdetuista juureksista. Kypsien juuresten joukkoon lisätyt granaattiomenan siemenet tuovat pirskahtelevaa makeutta.
Täyteläinen maapähkinäkastike ja kirpsakat granaattiomenansiemenet ovat mahtava makupari uunissa makeiksi paahtuneille juureksille. Kuva: Kristiina Kurronen
Ainekset
Uunijuuressalaatti:
- 500 g myskikurpitsaa
- 500 g punajuuria
- 5 pientä porkkanaa
- 2 rkl oliiviöljyä
- 1 rkl hunajaa
- 1 tl suolaa
Pähkinäkastike:
- 1/2 dl makeuttamatonta sileää maapähkinävoita
- 1/2 dl omenatäysmehua
- 2 rkl sitruunamehua
- 2 rkl soijakastiketta
Lisäksi:
- 1 dl granaattiomenan siemeniä
- 5 dl babypinaatinlehtiä
Valmistusohje
Uunijuuressalaatti ja pähkinäkastike tehdään näin helposti:
1. Kuori myskikurpitsa, poista siemenet ja leikkaa pieniksi kuutioiksi.
2. Kuori punajuuret ja leikkaa lohkoiksi. Pese porkkanat, kuori tarvittaessa, leikkaa porkkanat tikuiksi.
3. Levitä kasvikset leivinpaperin päälle uunipellille. Sekoita öljy, hunaja ja suola keskenään ja valuta kasvisten päälle. Kypsennä 225-asteisessa uunissa noin 35 minuuttia, kunnes kasvikset tuntuvat pehmeiltä.
4. Sillä aikaa kun kasvikset kypsyvät, valmista pähkinäkastike. Mittaa kastikkeen ainekset kannelliseen lasipurkkiin ja ravista purkkia voimakkaasti, kunnes kastike on tasaista.
5. Nosta kypsät kasvikset laakealle tarjoiluvadille. Levitä päälle granaattiomenan siemeniä ja huuhdottuja babypinaatinlehtiä. Viimeistele uunijuuressalaatti valuttamalla päälle pähkinäkastiketta.
Saatat pitää myös hunajaisista uunijuureksista, uunissa paahdetuista palsternakoista tai suussa sulavasta juures-vuohenjuustogratiinista.
Katso myös Kotiliesi.fi: Näin tehdään jouluvuoka eli juureskranssi, joka on ylistys suomalaisille juureksille
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous