Havaintoja parisuhteesta

Eikö perättömien lastensuojeluilmoitusten tehtailun pitäisi olla rikos?

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Nainen kertoo kommentissaan naapuristaan. Naapuri sanoo tehneensä lastensuojeluilmoituksen hänestä, koska naisen luona käy hänen ystäviään. Ystävät ovat pääosin miehiä. Naapurin päässä raksuttaa. Ei voi olla naisella miespuolisia ystäviä. Haureutta harrastetaan 26 -vuotiaan kahden lapsen taloudessa. Ei voi tehdä lapsille hyvää tuollainen. Mitäpä sitä naiselta suoraan kysymään, koska aina voi tehdä lasun.

Mies kertoo luokan edessä kokemuksistaan. Kertoo olevansa kaksi vuotta sitten eronnut. Löytäneensä vuosi sitten uuden puolison, jonka kanssa muuttanut yhteen joitakin kuukausia sitten. Ollut ennen sitä vuorovanhempi ja sen jälkeen. Paitsi naisen muutettua miehen luokse alkoi lastensuojeluilmoitukset.

Miehen exä aktivoitui uuden puolison tultua kuvioon. Halusi laittaa kapuloita rakkauden rattaisiin. Ennen naisen muuttamista miehen kotiin, kaikki oli sujunut hyvin. Vaan eipä enää sen jälkeen. Exä syytti lapsensa isää pahoinpitelystä. Todettiin perättömäksi. Kunnes toinen ilmoitus.

Twitterissä nuori poliittisesti aktiivinen nainen kertoo saaneensa kostoksi mielipiteistään uhkauksia lasu-ilmoituksista. Ole sinä suvakki-huora hiljaa tai teen ilmoituksen lastensuojeluun. Hänelle kerrotaan, että ei ole yksittäistapaus. Ovat muutaman viime vuoden aikana yleistyneet.

Lastensuojelu tekee erittäin arvokasta ja erittäin rankkaa työtä. Resurssit ovat rajalliset. Kiire on helvetillinen. Jokaiseen ilmoitukseen on reagoitava. Niihinkin, jotka on tehty perättömästi. Se lisää kiirettä ja taakkaa ja pahimmillaan käy niin, että suojelua oikeasti tarvitsevat jäävät ilman suojelua.

Helvetin törkeää!

Eikö perättömien lastensuojeluilmoitusten tehtailun pitäisi olla rikos?

Lue myös

X