Havaintoja parisuhteesta

Elämää vanhoillislestadiolaisen vaimona

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Olin todella nuori, kun tapasin mieheni. Suvussa vanhoillislestadiolaisia ja mieheni oli kasvattanut uskontoon kuulunut mummu.

Alku oli ihan kivaa ja oli ihana rakastuneena viettää kesää. Minulla oli työ ja oma asunto. Mies alkoi alkusta saakka vaatimaan, että muutamme hänen kotitilalleen, menemme naimisiin ja sanon itsesi irti töistäni, koska minun ei töitä tarvitse tehdä. Mies on perheen pää.

Tulin pian raskaaksi ja miehen toive toteutui. Elin 27 vuotta täydessä kontrollissa. Alusta saakka oli taloudellista vallankäyttöä. Minulla ei ollut mitään omaa, enkä saanut päättää mistään asioista, hankinnoista, jopa ruokarahat oli tarkkaan laskettu, mitä sain ostaa.

Leivoin, siivoilin, pesin ja pyykkäsin. Hoidin kaksi vuokramökkiä jokaviikkoisella siivouksella, siis hoidin yksin kaiken ja kolme lasta siinä sivussa. Päälle päin kaikki oli niin kaunista. Meille sai aina tulla ja oltiin vieraanvaraisia. Mutta minulla, minulla oli vain lapset ja odotus siitä, että milloin pääsen pois.

Koskaan ei kaunista sanaa, kosketusta, läheisyyttä eikä nautinnollista seksiä. Minussa oli enää vain kuori ja valtava ahdistus.

Kun nuorin poikamme täytti 16 vuotta, minä lähdin. Lähdin kahta kättä heiluttaen ja meillä ei ollut avioehtoa. Sellaista ei tehdä, koska heidän uskonnossa ei erota. Omaisuutta oli paljon, peruin osituksen. En halunnut enää mitään entisestä elämästäni.

Nyt olen omillani, pärjään ja hengitän. Saan elää vapaana. Lapsilla on kaikki hyvin. Minulla on ihana suhde ja seksi on muutakin kuin työntö. Se on kaikkea ja hellyys, läheisyys ja kosketus on kaikki, mitä olen aina kaivannut.

Alle viisikymppisenä vielä sain kokea että jalkani kantaa ja elämä myös.

Kiitos.

Lue myös

X