”Haluan tuntea itseni naiseksi”

”Keväällä loppui työt. Se oli aluksi helpotus mutta sen jälkeen rytisi! Kaikki pitkään rakentama alkoi huojua. Elintaso romahti, mutta aloin tajuamaan, etten haluakkaan roinavuoria ja minua ei määritellyt enää tittelini. Sillä ei tehnyt enää mitään ja se oli hyvä asia.

Alkoi matka omaan itseeni. Sisulla olin painanut eteenpäin, kuten hyvän ihmisen kuuluukin, etenkin äidin. Sisu ja vaatimukset koitui vuosien kuluessa meidänkin parisuhteemme kuolemaksi. Omien vanhempien sisu periytyi, mies ei pariterapiassa osannut listata yhtään negatiivista piirrettä äidistään. Hän oli täydellinen: suoritti työt, hoiti lapset ja miehensä. Oma äitini teki samoin, tosin itse osaan kyllä jotain kritiikkiäkin äidistäni sanoa.

Tähän arvoympäristöön ryhdyin äidiksi. Synnytin oppikirjasynnytyksillä. Sain paljon neuvoja. Häntäluuni murtui synnytyksessä, mutta minua kehotettiin heti hankkimaan toinen lapsi niin ei tule iso ikäero. Keitin tutit ja pullot jokaisen käytön jälkeen. Ompelin itse kestovaipat ja käytin niitä. Vertailtiin vauvoja perhekerhossa.

Syntyi toinen. Eka ei enää nukkunutkaan päiväunia. Valvoin yötä päivää ja kerran tunsin suurta vihaa laittaessa esikoista nukkumaan. Purskahdin itkemään ja säikähdin. En kertonut kenellekään. En ollut onnistunut. Hurahdin äitiyteen täysin. En kokenut olevani nainen, vaan pyhä ja puhdas äiti. Aina lasten tavoitettavissa ja omat tarpeet pois siirtäen unohdin, kuka oikeasti olen. Olin antanut kaiken, eikä minulla ollut enää muuta, kuin kipeä vatsa unettomuus, selkävaivat, jatkuva stressitaso.

Nyt lapset ovat teini-ikäiset. He selvisivät, vaikka tutteja ei joka kerta steriloitukaan, enkä jaksanut käyttää muskarissa. Nyt he pitävät huoneen oven kiinni, äitiä ei tarvita. Ei ainakaan sitä höösäävää äitiä, joksi olin kasvanut.

Nyt pitäisi löytää itsestäni äiti 2.0! Tässä vaiheessa sisu loppui ja olen kyseenalaistanut sen äitimyytin, jota suoritin ja johon silmät ummessa upposin. Nyt pitäisi alkaa katsomaan tulevaisuuteen, millainen nainen ja äiti siellä on. Esikuvia on vaikea läheltä löytää, tämä pitää rakentaa ihan itse.

Ja kas, voinkin niin tehdä: olla oma itseni! En halua tulla siksi, mikä äitini on. Hän on nyt masentunut vanhus, joka ei löydä mielekkyyttä mistään. Koko ikänsä muita palvelleena äiti jäi yksin vanhuuteen. Miestään passaa minkä kerkeää, eikä siitäkään pidä. Tämäkö minuakin odottaa? Ei. Äiti 2.0 muuttuukin Nainen 2.0:ksi.

Olen pitkään ihmetellyt tätä äitiyden poteroa, että miten korkeat laidat tässä onkaan! Korva on herkistynyt kuulemaan arvolatauksia ja väitän, että me naiset viljellään näitä oikeuttaaksemme omat valintamme, jotka ovat siinä samassa poterossa tehtyjä.

Naiseus tulee ensin. Siksihän minä synnyin! Hakemuksen lisäliitteinä ohessa ovat äitiys, harrastukset, ystävät, työ jne. Ehkä vähemmän sisua, ehkä enemmän naurua, yllätyksiä, repäisyjä, virheitä. Tässä kohtaa tämä tarkoittaa sitä, että sisusta huolimatta molemmat elää kämppiksinä, ei parina. Sisu ja työ ei tuonutkaan uutta kipinää. Urakka otti voimille ja näivetti meidät.

Näen sen Nainen 2.0:n asumassa yksin. Hän ei kuule enää kotonaan arvostelua, häntä ei kukaan tule opettamaan tiskikoneen täyttämistä tai miten jääkaappi täytetään. Hän nauttii omasta ja lastensa seurasta. Rakastuu itseensä uudelleen, ehkä löytää jonkun, mutta ei ala sisuttelemaan tai alistu kynnysmatoksi, oppilaaksi tai yhdeksi perheen holhottavista. Ei ole enää muitten mukaan kimpoileva pingispallo.

Tajusin, ettei minua ole luotu olemaan yhden miehen kanssa vaan seikkailemaan. No hui, mitä minä sanoinkaan! Ihastun helposti, harrastan seksiä helposti tai niin ainakin kävi ennen avioliittoa. Nyt 20 vuotta takana ja haluan tämän upean mieheni päästää vapaille markkinoille. Hänelle on monta hyvää tarjolla. Meillä ei enää mikään asia toimi. Vain syvä ystävyys, jonka toivon jatkuvan.

Tunnen tästä ajatuksesta suurta syyllisyyttä. Kuin myös salilla käymisestä tai muusta hurvittelusta. Se on asia, jota yritän työstää ja ihmettelen, kuka tätä syyllisyyssoopaa korviini kuiskii?

Ehkä tämä vuosi on Naisen vuosi. Naisen, joka rakastaa ja arvostaa lapsiaan, mutta muistaa rakastaa myös itseään. Hän antaa myös itselleen anteeksi. Ja ex puolisolleen jatkaen upeaa ystävyyttä. Ensi vuosi tuo kyyneleitä, epävarmuutta, pettymyksiä. Siihen väliin iloa, helpotusta, onnea, jännitystä.

Mietin, että hetkinen. Mitä estää tekemästä tätä kaikkea nyt?

No ei mikään.”