”En sanoisi että vihaan miehiä ja tähän on pakko kirjoittaa se ”mutta””

”Isäni ei halunnut minua, tiedän olleeni hänelle vahinko. Äidilleni en ollut, hän halusi minut. En koskaan tutustunut isääni kunnolla, mutta hän ei edes missään vaiheessa yrittänyt olla isäni.

Äitini isä – Vaari, totesi äidilleni että ”no onhan sustakin johonkin” kun pikkuveljeni syntyi. Lapsi oli neljäs, edelliset kolme tyttöjä. Vaari myös haukkui äitiäni läsnäollessani, en koskaan ollut Vaarin kanssa läheinen.

Isoveli – ei minun kanssa samaa lihaa ja verta, mutta ihminen joka asui kanssani saman katon olla, hyväksikäytti minua ja siskoani. Minä olen siitä toipunut, minulle rakas siskoni ei.  

Ammattikoulussa suurin osa kavereista on poikia. Naisten kanssa en oikein tule toimeen. Mutta poikien kanssa saan olla oma itseni eikä kaikki ole pinnallista. Rakastan miespuoleisia ystäviäni ja viihdyn heidän seurassaan – koskaan ei tapahtunut mitään seksuaalista vaikka nukuimme samassa sängyssä ja kävimme yhdessä saunassakin. Poikaystäviä tulee ja menee. Ystävät jää. Valmistun miesvaltaiselle alalle ja tietenkin päädyn töihin miesvaltaiselle alalle.  

Löydän partnerin jonka kanssa haluan olla, biologinen kellonikin tikittää. Partnerini onnistuu tulehduttamaan välit ystäviini. Kaikki menee päin persettä. Tulen raskaaksi, mutta parisuhde ei toimi. Raskaana olo ei sovi kropalleni, sairastan Hyperemeesiä. Partnerin mielestä olisi turhaa ruokkia minua, ruoka menisi hukkaan kun oksentelen niin paljon. Lupasin ennen raskautta että peitto heiluu raskaudesta huolimatta – no eipä heilunut, pelkkä ajatuskin miehen sukupuolielimestä sai voimaan huonommin. Raskaus oli minulle pelkkää selviytymistä päivästä toiseen. Partnerini pakottaa minut pari kertaa raskauden aikana seksuaalisiin toimiin. Ei heru sympatiaa tai ymmärrystä häneltä olotilaani. 

Partnerin kanssa tulehtuneet välit. Hänen ollessa poissa laitan musiikin päälle, jaksan siivoilla ja pestä pyykkiä, naureskella vauvan kanssa, höpsötellä. Partnerin saapuessa ovesta sisään mielialani muuttuu mustaksi ja vajoan sängyn pohjalle. En halua keskustella hänen kanssaan. Kaikki mitä hänen suustaan tulee on pelkkää solvausta. En osaa siivota, enkä tehdä ruokaa, lista on lohduttoman pitkä. Pariterapia! Siinä ratkaisu! Ei, ei ollut. Sieläkin saan osakseni vain haukkumista. Terapeutti katsoo minua säälivästi vaikka ei varmaan saisi.

Kesäillan viettoa kaveriporukassa. Minulle tuntematon miespuoleinen henkilö kysyy; ”miksi sä oot ton kanssa?”. Siinä se oli se mitä tarvitsin. Vaikka ystävä vieressä oli vihjaillut samaa, se että tuntematon näkee asioita ja kommentoi muutti kaiken. Viikon päästä ilmoitin partnerille että se oli siinä sitten se parisuhde. Alkaa syyttely, uhoaminen, huutaminen. ”Sä vihaat miehiä! Sä vihaat miehiä ja opetat saman meidän lapselle!”. 

Parisuhde ohi, seksuaaliset halut palaavat hiljalleen. Suomi24 treffipalstalta löytyy himokkaita miehiä. Tuntuu kun olisin menettänyt neitsyyteni uudestaan. Mukavaa oli mutta homma saa puolestani jäädä yhteen kertaan. Kiitos. Ehkä en olekaan niin ruma ja läski ja kamala etteikö kukaan minua huolisi kuten exä sai uskomaan. 

Seksuaaliset halut ajavat kuitenkin yksinhuoltajaäidin tinderiin. Swaippaa oikealle, swaippaa vasemmalle. Match! Miehen piti olla yhden yön juttu. 8 vuotta myöhemmin hän istuu edelleenkin sohvalla kanssani. Pieniä jalkoja tepastelee pitkin kämppää. En saa kuulla joka päivä että olen kaunis, mutta kelpaan minuna itsenäni. Jos kehaisen miehelle että ostin itselleni uuden paidan, hän sanoo ”Hyvä!” – koska tietää että pistän aina kaikki muut perheessä edelleni. Hoidan suurimman osan metatyöstä, mutta mieheni osaa ne kyllä ja osallistuukin välillä pyytämättä. Tiedän että hän pärjää neljän lapsen kanssa pari päivää ilman minua. Olemme tiimi, pidämme yhtä. 

En ehkä ole naisellinen nainen, työkalut pysyvät kädessä. Ammattikin on miesvaltaisella alalla. Osaan purkaa lavuaarin hajulukon ja kasata sen myös. Ikean keittiön kasaaminen onnistuu. Taulun saan seinälle naputeltua. Pidän itseäni itsenäisenä naisena. Pärjäisin kyllä ilman miestä, mutta mukavempaa on jakaa arkensa jonkun kanssa. 

En sanoisi että vihaan miehiä. Ja tähän on pakko kirjoittaa se ”mutta” sana; mutta suurin osa elämäni tärkeimmistä miehistä – ihan siitä lähtien kun olen ollut pieni – joihin minun on pitänyt luottaa, ovat pettäneet minut. Nykyiseen mieheen luottaminen oli aluksi vaikeaa, mutta hän ei ole ”miehinen mies” -mitä sellainen sitten ikinä tarkoittaakaan. Hän on minulle täydellinen. Hänen ei tarvitse todistella minulle mitään eikä minun hänelle. 

En koskaan saanut poikalasta, mielestäni niin on hyvä. Minua pelottaa ja kauhistuttaa tyttärieni puolesta, kumpa he löytäisivät partnerit jotka pitäisivät heistä hyvää huolta ja pitäisivät tyttäriäni samanarvoisina kun mitä itse ovat. Olisivat ehjiä, ettei tarvitse minun lastani rikkoa.