”Kaikesta huolimatta olemme perhe, vaikka joku sitä yrittäisikin vastustaa”

”Luin tekstisi eroperheistä.

Kaksista rippijuhlista ja riitelevistä aikuisista.

Kun eron jälkeen ollaan niin tulehtuneessa tilassa, että jo lasten vaihtopäivät nostattavat verenpainetta, eikä muutaman minuutin puhelua lasten asioissa pystytä käymään, ei ainakaan haastamatta riitaa tai lopulta lyömään luureja korvaan.

Omalta osaltani meillä on ex-puolisoni kanssa hyvät välit ja olemme jopa uusperheidemme kanssa vierailleet toistemme luona. 

Tapasin uuden puolisoni myös niin, että heillä oli avioero ositusta myöten selvää ja kaikin puolin asiat oli hoidettu sekä sovittu lasten asumiskuvioista lähtien.

Puolisoni lasten kanssa meillä on todella luontevat, lämpimät ja läheiset välit, josta olen kovin kiitollinen ja koen olevani onnekas. Lapset ovat minulle rakkaat vaikken heidän äiti olekaan, enkä äidin roolia ole missään suhteen vaiheessa yrittänytkään varastaa, äitipuolen sijaan olisin mielummin aikuinen tai bonusvanhempi, mutta perheen pienin on myynyt minut kavereilleen puoliäidikseen ja näillä mennään.

Kaikesta hyvästä huolimatta puolisoni ex-puoliso on sabotoinut ja arvostellut elämäämme siitä asti, kun se hänelle tuli ilmi. Lasten kertoessaan minun olevan ”ihan mukava ja tavallinen”, oli luultavasti viimeinen pisara hänelle. Milloin mistäkin syystä elämässämme toimitaan väärin tai meistä voi etsiä syitä sekä vikoja kaikenmoisiin elämän haasteisiin.

Minä en luonnollisestikaan kelpaa hänelle edes puolikkaana aikuisena, saati normaalina ihmisenä, vaikken ole missään kohtaa aiheuttanut mitään mainitsemisen arvoista draamaa kenenkään välillä.

Puolisoni ex oli myös se, joka oli ensin löytänyt uuden parisuhteen ja esitellyt uuden kumppanin lapsille.

Siltikään minä en hänelle kelpaa, en varmaan elävänä enkä kuolleena.

Koen itseni paksunahkaiseksi, mutta henkilökohtaisuuksiin menevä arvostelu osuu aina ajoittain osin ihon alle, etenkin, kun puhutaan ihmisyydestä tai sellaisista asioista, joihin en ole voinut itse vaikuttaa.

Meillä oli kahdet ylioppilaasjuhlat ja seuraavaksi ovat luvassa kahdet rippijuhlat. Ensimmäiset järjestettiin päivänsankarin omasta toiveesta erillään ja samalla kaavalla luultavimmin jatketaan.

Näissä järjestelyissä itse ongelmat ovat aina täysin aikuisissa, mutta en usko lastenkaan nauttivan teennäisestä ilmapiiristä kahvipöydässä, sillä lapsethan ovat fiksuja ja vaistoavat kyllä paljon enemmän, mitä meistä kukaan myöntää heidän ymmärtävän.

Vaikka minustakin tämä kahtien juhlien kombinaatio kuulostaa hieman omituiselle, on se tietyissä tapauksissa luultavimmin silti mukavin järjestely myös lapsille, vaikka he ovatkin vilpittömän syyttömiä ja osattomia kaikkiin aikuisten kotkotuksiin.

Alan vuosien myötä hyväksymään vähitellen, ettei ex-puolison ajattelu lopulta ole edes henkilökohtaista.

Todennäköisesti olisi yhdentekevää, millainen kumppani hänen entisellä puolisollaan nyt olisi, sillä vääränlainen hän olisi ex-puolison kuitenkin.

Keskityn siihen, etten anna hänen vaikuttaa elämäämme liikaa, tai parisuhteeseemme ollenkaan.

Pystymme puolisoni kanssa puhumaan mistä vain ja tämänkin haasteen olemme välillämme kääntäneet mustaksi huumoriksi, sillä kenenkään synkinkään katkeruus ei voi tulla välillemme. Ei meidän, eikä lasten välille, mitä meidän uusperheeseemme tai arkeemme tulee.

Kaikesta huolimatta olemme perhe, vaikka joku sitä yrittäisikin vastustaa.”