päivähoroskooppi rapu
Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi keskiviikko 28.12.

Teksti: Ulla Palomäki Kuvat: iStock

Oinas (20.3.-19.4.)

Näinä päivinä voi olla tarpeen hieman vetäytyä tai pysähtyä hetkeksi kuuntelemaan omia tai toisen tarpeita. Ehkä nämä tarpeet eivät kuitenkaan tule täysin selviksi, yrityksistä huolimatta. Onneksi sinulla on myös loistavia planeettavaikutuksia, jotka saattavat aika ajoin viedä jopa liiallisen ylpeyden puolelle!

Härkä (20.4.-20.5.)

Tunneplaneetat kuu ja Venus ovat harmoniassa keskenään ja samalla niiden vaikutus kohdistuu omaan merkkiisi tasapainoisesti. Korkealentoiset ajatukset ovat keskiössä ja niitä saatetaan ruotia innokkaasti. Samalla voi löytyä uusia puolia. Näet korkealle ja kauas myös siten, että huomaat, kuka korkea-arvoinen kannustaa sinua!

Kaksoset (21.5.-20.6.)

Ole varovainen työasioissa, sillä virhe voi lipsahtaa asiakirjaan tai sopimukseen huomaamatta. Luovaa kaaostakin saattaa olla ympärillä, eikä tehtäviä ole eritelty viimeisen päälle. Nyt voi olla taas se aika, jolloin haaveillaan enemmän. Sinulla on voinut syttyä salattuja tunteita ihmiseen jo muutaman viikon ajan!

Rapu (21.6.-22.7.)

Nyt saattaa olla aika, jolloin matkahaaveet kaivetaan naftaliinista ja uuden matkan suunnittelu alkaa. Selkeitä suunnitelmia ei kuitenkaan välttämättä ole, vaan ilmoille tuodaan muiden maiden tunne-elämyksiä ja muistojakin. Joku toinen henkilö pitää tavallista enemmän jöötä ja ankkuroi todellisuuteen näinä aikoina.

Leijona (23.7.-22.8.)

Velvollisuudentuntoinen ilmapiiri on tullut tutuksi monelle leijonalle viime viikkoina, sillä asiat ovat edellyttäneet paljon raavasta työtä tai pilkuntarkkuutta. Uusi järjestys jossain voi tuoda paljon hyvää pitkällä tähtäimellä. Siihen saattavat sisältyä niin ruokavalio kuin fyysinen treenaaminenkin. Näissä puitteissa voi rakkauskin syttyä!

Neitsyt (23.8.-22.9.)

Koska kuu on vastapäisessä merkissä, voit tavata jonkun, jonka kanssa on yhteisiä muistoja tai joka herättää sinussa paljon mielikuvia tai haaveita. Tapaamisissa voi olla jotain maagistakin tai ehkä olet enemmän tekemisissä taiteellisen ihmisen kanssa. Kaikki mahdollisuudet ovat olemassa luottamuksen syntymiseen suhteessa!

Vaaka (23.9.-22.10.)

Planeetat kauriissa ja oinaassa sijoittuvat merkkiisi voimakkaasti tai haasteellisesti. Siksi on mahdollista, että jonkinasteista erimielisyyttäkin on ilmassa. Toki sovittelevana luonteena pääset niistä helposti yli. Menneisyyden, historian ja perheen painolasti on monilla käsittelyssä, ja pöytää puhdistetaan!

Skorpioni (23.10.-21.11.)

Planeetat vaikuttavat sinuun mukavasti näinä päivinä, ja siksi sinun on helppo hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet. Osaat luoda harmoniaa ympärillesi, ehkä kättentöidenkin avulla, mutta pelkkä mielialasi vaikuttaa muihin itseluottamusta lisäävästi. Leikit ja pelit voidaan nivoa rakentavalla tavalla arkeen!

Jousimies (22.11.-20.12.)

Kuu ja Neptunus ovat tänään yhtymässä ja vaikuttavat todennäköisimmin kohdallasi asioissa, jotka liittyvät kotiin ja perheeseen. Värähtelyt ovat nyt herkkyyttä korostavia, joten kotielämässä aistitaan varmaankin hyvin tunnelmia. Seikkailuakin voi olla tiedossa, sillä Jupiter innokkaassa oinaassa patistaa sinua siihen!

Kauris (21.12.-19.1.)

Perheen asioissa on todennäköisesti vaiheita, jolloin kodin reviiriä jotenkin laajennetaan vaikkapa muille paikkakunnille, tai sitten kotioloja parannetaan samaan tapaan kuin lokakuun paikkeilla. Jupiter tuo näitä aspekteja elämääsi vielä parin kuukauden ajan. Tunneplaneetat kohottavat yhteydenpidon tasoa!

Vesimies (20.1.-18.2.)

Osa planeetoista saa sinut yhä kaivautumaan viltin alle tai viihtymään paikassa, jossa on maagista rauhaa, askeettisuutta tai perinteitä. Mars on kuitenkin yhä paikassa, jossa se suosii harrastusten kehittämistä, rentoa vapaa-aikaa ja rakkauden ilmaisemista fyysisin keinoin, yhdessä retkellä tai kuntosalilla!

Kalat (19.2.-19.3.)

Voit varmaankin monessa kohtaa olla omimmillasi ja päästää mielikuvituksesi ja virtaavan luonteesi valloilleen. Jos olet luonteeltasi puhelias, siihen suuntaan on nyt paljon painetta, eikä puhe välttämättä ota loppuakseen. Vaihtelevia kuvioita on ehkä kehkeytynyt viime aikoina, ja annat piut paut perinteelle.

X