Lauri Tilkaselle poika on tärkeintä maailmassa: ”Juuri nyt nautin siitä, että ehdin olla enemmän hänen kanssaan”
Näyttelijä Lauri Tilkanen, 35, mietti aiemmin liikaa itseään ja toimintaansa. – Nyt tiedän, kuka olen ja uskallan olla juuri oma itseni.
Lauri Tilkanen tuntee itsensä nyt nuoremmaksi kuin parikymppisenä.
Näyttelijä Lauri Tilkanen, 35, mietti aiemmin liikaa itseään ja toimintaansa. – Nyt tiedän, kuka olen ja uskallan olla juuri oma itseni.
Aina on syytä juhlaan. Niin oli näyttelijä Lauri Tilkasen isoisoäidillä tapana sanoa.
– Myönteinen asenteeni tulee kotoa ja geeneistä, myös isäni näkee asiat aina parhain päin. Ehkä positiivisuus on pitkän iän salaisuus, sillä isoisoäiti eli 110-vuotiaaksi.
Lauri täytti äskettäin 35 vuotta, ja hän sanoo tuntevansa itsensä nuoremmaksi nyt kuin kaksikymppisenä.
– Tunnen olevani nousevalla elämän kaarella ja vasta reilusti alle puolenvälin, ehkä olen juuri ylittänyt ensimmäisen kolmanneksen.
Lauri on tuttu muun muassa Karppi tv-sarjan Nurmena, Pohjolan Laki -sarjan Mattina sekä viimeksi Veden vartija -elokuvan salaperäisenä tutkija Tarona. Juuri nyt freelancerin työkuvioissa on melko rauhallista, mutta se ei horjuta optimismia.
– Tuntuu hyvältä hengähtää välillä. Sitä paitsi syksy on ollut ilmojen puolesta tosi armollinen, jopa valoisa. Luotan siihen, että töitä ja tekemistä riittää.
Lauri Tilkanen: ”Isän tärkein tehtävä on olla saatavilla ja läsnä”
”Poikani on nyt kahdeksanvuotias, ja tuntuu hienolta ajatella, että tämä pieni ihminen tarvitsee juuri minua ja olen hänelle aina tärkeä. Isyys on lisännyt elämäni merkityksellisyyttä.
Luotan vanhempana siihen, että esimerkki vaikuttaa enemmän kuin mitkään kasvatusperiaatteet. Isän tärkein tehtävä on olla saatavilla ja läsnä.
Haluan tehdä asioita yhdessä poikani kanssa ja nautin siitä, että hän on hyvää seuraa esimerkiksi luontoretkillä. Näen hänessä paljon itseäni ja opin häneltä koko ajan.
Yritän olla esimerkki ja näyttää, että yhteiskunta ei muokkaa ihmistä, vaan on tärkeää, että jokainen uskaltaa kertoa mielipiteensä. Mikään ei ole mustavalkoista, kaiken saa kyseenalaistaa ja oma mielipiteensä pitää kertoa. Asioihin voi vaikuttaa.
Koululaisten syyslomalla olin pojan kanssa kotitilallani Pöytyän Karinaisessa. Paikka on ollut sukumme hallussa tosi pitkään, se on minulle hyvin rakas ja muodostunut tärkeäksi myös pojalleni.
Vanhempani ovat parhaat mahdolliset isovanhemmat, ja tuntui rauhoittavalta olla lapsuudenmaisemissa. Isossa talossa tekemistä löytyy aina, korjattavaa ja rakenneltavaa, se passaa minulle.
Poika käveli pihapiirissä perässäni ja huomautti, että älä nyt sitten taas tee jotain projektia. Huvitti, kun muistin, että niin minäkin kuljin aikoinani isän perässä, ja hän touhusi koko ajan. Tekijöitä olemme kaikki kolme, mutta ehkä poika on meistä tarkin ja analyyttisin.”
”Jos en olisi näyttelijä, pärjäisin rakennus- tai remonttihommissa”
”Tekeminen on aina määrittänyt minua. Jos en näyttele, teen mielelläni töitä käsilläni. Vasara, pora ja moni muukin työkalu pysyy kädessä. Viimeksi korjasin maalla katon ja korona-aikana rakensin mökille kaksi terassia ja yhden pajuaidan. Käsillä tekeminen on hyvää vastapainoa aivotyölle ja kaiken sortin pohtimiselle. Jos en olisi näyttelijä, pärjäisin varmasti rakennus- tai remonttihommissa.
Opin lapsena myös maataloustöitä. Nykyään kotitilan pellot on vuokrattu serkulleni, mutta yhä siellä olisi tekemistä tarjolla. Halutessani pääsen vaikka jyräämään peltoja.
En ole tehnyt ammattivalintojani raha edellä. Näytteleminen on unelmatyö, ja menestys tarkoittaa minulle sitä, että saan tehdä koko ajan kiinnostavia töitä ja edessäni on pitkä ura.”
Lauri Tilkanen on kyläkoulun kasvatti
”Meitä sisaruksia oli neljä, synnyimme kahden vuoden välein. Minulla on isoveli, isosisko ja pikkuveli.
Lapsuus maalaistalossa oli turvallinen. Koko ajan tapahtui jotakin: harrastimme, urheilimme ja leikimme luonnon ja vuodenaikojen mukaan. Kävin pientä kyläkoulua, jossa ensimmäinen ja toinen luokka olivat samassa huoneessa, ja silti meitä oli vain kahdeksan oppilasta.
Olin vilkas ja iloinen lapsi. Tykkäsin laulaa, vaikka se oli hieman ristiriitaista. Toisaalta en halunnut olla huomion keskipisteenä, toisaalta rakastin esiintymistä.
Näyttelin harrastajateatterissa jo 11-vuotiaana ja matkustin aina koulun jälkeen maalta Turkuun. Viisikymmentä kilometriä yhteen suuntaan useita kertoja viikossa oli melkoinen urakka, ja päivät venyivät pitkiksi. Vanhemmat kannustivat minua, ja näytteleminen oli kivaa. Teatteri oli kodin lisäksi toinen tärkeä ja turvallinen yhteisö.
Ensin se oli vain hauska harrastus kuten jääkiekko, mutta lukioaikana sain jo palkkaa näyttelemisestä. Opin itsenäisyyttä. Tiesin varhain, että maalle en jää, mutta suunta oli pitkään avoin.
Olin aika kiltti koulussa ja oppimisessa keskitasoa. Kavereiden kanssa pärjäsin supliikilla.
Minulla ei ollut nuorena selkeitä ammattihaaveita, paitsi jossain vaiheessa suunnittelin pyrkiväni kauppatieteelliseen, sillä ajattelin, että minusta voisi tulla yrittäjä kuten isästäni.
Taustalla oli kuitenkin koko ajan kiinteä koukutus teatteriin. Kävin lukion loppuun ja ymmärsin, että näytteleminen on juuri sitä, mitä haluan. Yllättäen pääsin teatterikorkeakouluun ensiyrittämällä. Se oli upea juttu, mutta myös erittäin suuri elämänmuutos. Muutin Helsinkiin ja huomasin olevani täysin erilaisessa ja paljon kovemmassa maailmassa.”
Kokemus on tuonut työn tekemiseen rentoutta
”Oli iso muutos muuttaa maalta Helsinkiin, mutta tunsin, että olen oikealla tiellä ja olen löytänyt paikan, jossa voin toteuttaa itseäni. Sain itsevarmuutta ja suunnan, jota tavoitella.
Näyttelijöissä on paljon lahjakkaita ihmisiä, joten ammatillinen kokemattomuus tarjosi myös mahdollisuuden vertailuun ja kilpailuun. Nuorempana olin epävarmempi ja tavallaan rakensin kuoren, joka osittain esti tekemisen riemukkuutta.
Nykyään ajattelen, että lahjakkuus on myös sitä, että pystyy antamaan itselleen virheet anteeksi, osaa olla armollisempi eikä ota asioita niin vakavasti. Olen oppinut, että parhaaseen lopputulokseen voi päästä niin, että tekeminen voi olla hauskaa ja rentoa, ei pakotettua tai suorittamista.
Jo jonkinlaisen uran luoneena olen löytänyt itselleni oikeita työkaluja, ja sen ansiosta suhtautumiseni työn tekemiseen on entistä rennompi.
En osaa tarkasti eritellä, milloin olen muuttunut tai mitkä yksittäiset kokemukset ovat asiaan vaikuttaneet, mutta vähitellen itsetuntoni on selkeästi parantunut.
Ammattitaito ja tekemisen varmuus ovat tietysti kasvaneet, mutta olen myös aikuistunut ja osaan suhteellistaa asioita. Toisaalta haluan olla kuin lapsi ja jättää mielikuvitukselle varaa, en halua koskaan kasvaa isoksi.
Oikeastaan olen kokemuksen karttuessa muuttunut takaisin omaksi itsekseni. Tiedän, kuka olen ja uskallan olla juuri oma itseni. Ehkä eniten olen sama utelias ja luottavainen Lauri, joka olin alle kaksikymppisenä.”
Lauri Tilkasella on tiukka työmoraali
”Olen aika vilkas, ja minulla on nopeat tunneleikkaukset, mutta perusluonteeltani olen hämmästyttävän rauhallinen. Viime vuodet ovat tasoittaneet minua entisestään. Korona-aika oli tavallaan kuin koko ihmiskunnan yhteinen harjoituskurssi kohti hötkyilemättömyyttä, ja minuun se vaikutti erityisen voimakkaasti. Nykyisin en hätkähdä enkä hermostu oikein mistään. Tiedän että asiat järjestyvät.
Päädyin mielestäni juuri oikeaan ammattiin, ja myös freelancerin epäsäännöllinen työ sopii minulle. Uteliaisuus ja into säilyvät, kun jokainen päivä on erilainen, ihmiset ja työryhmät vaihtuvat. Kivan projektin jälkeen tulee uusi kiinnostava homma.
Olen näytellyt monissa tv-sarjoissa ja elokuvissa, mutta teatteri on yhä mielestäni kuningaslaji, kaikkein läheisin ja rakkain. Olen näytellyt Turussa, Tampereella ja Helsingissä muun muassa Kansallisteatterissa ja Ryhmäteatterissa sekä paraikaa pienessä Teatteri Jurkassa.
Teatterissa harjoitteluvaihe on erityisen nautinnollista aikaa, silloin etsitään jotain uutta ja lopputulos voi olla aivan muuta kuin alun perin ajateltiin. Minulla on tiukka työmoraali, ja pyrin aina tekemään työni niin, että jälkeen päin ei tarvitse hävetä.
Pienessä huoneteatterissa yhdessä tekemisen voiman tuntee erityisen vahvasti. Toisten näyttelijöiden lisäksi jopa yleisön reagointi vaikuttaa joka hetki omaan tekemiseen ja jokainen esitys on erilainen. Siinä on uskomatonta taikaa.”
”Olin jo alle kolmekymppisenä kokenut enemmän kuin moni ikäiseni”
”Olen ollut aina hyvää pataa kroppani kanssa. Toistaiseksi se on myös palvellut minua hyvin. Olen ollut terve, ja kaikenlainen liikunta on minulle luontevaa, ei lainkaan tarkoitushakuista.
Mitkään ulkonäköjutut eivät ole olleet päällimmäisenä mielessä. Jos teininä olikin joitain pieniä huolia, ne unohtuivat nopeasti harrastusten alle. Vastavalmistuneena näyttelijänä esitin monia nuoren miehen rooleja. Silloin halusin olla vakuuttava ja näyttää vanhemmalta.
Toisaalta olin näytellyt monta vuotta jo ennen valmistumistani ja sain pian tehdä paljon erilaisia suuriakin töitä. Myös yksityiselämässä olin jo alle kolmekymppisenä kokenut enemmän kuin moni ikäiseni. Olin 24-vuotias, kun sain perheeseeni silloisen puolisoni Pamela Tolan kaksi poikaa, ja oma poikani syntyi, kun olin 27-vuotias.
Nykyisin ajattelen olevani nuori, henkisesti nuorempi kuin parikymppisenä.
Vielä joitakin vuosia sitten tunsin olevani ikävuosiani vanhempi. Nykyisin ajattelen olevani nuori, henkisesti nuorempi kuin parikymppisenä. Mitään kolmenkympin kriisiä tai keski-ikäistymisen pelkoa en todellakaan ole kohdannut.
Pystyn ja jaksan siinä missä nuorempanakin, en ole vielä mihinkään asiaan tai tekemiseen liian vanha.
Syön perushyvin kasvisvoittoisesti, ja pidän huolta terveydestäni, mutta en ole minkään sortin fanaatikko. Olavi Virran elokuvaroolia varten lihotin tarkoituksella jonkun verran, mutta kilot karisivat helposti normaalilla liikunnalla.
Padelia pelaan säännöllisesti ja seinäkiipeilen, liikun luonnossa ja haastan myös mielelläni kehoani kokeilemalla uusia lajeja. Jossain työkiireiden putkessa hommasin kotiin monenlaisia lihaskunto- ja itsehoitovälineitä kuten painopeiton ja matalatehoista värähtelyä lähettävän patjan.
Monet roolit vaativat myös tiettyjen lajien tuntemusta, ja innostun helposti kaikesta uudesta. Esimerkiksi Pohjolan laki -tv-sarjaa varten aloitin avantouinnin, koska roolihenkilöni harrasti sitä. Siihen jäin hiukan kiinni ja olen tänäkin syksynä käynyt useamman kerran kylmässä vedessä uimassa.”
Tärkeä oppi rakkaudesta
”Olen ikuinen optimisti ja perusluottavainen elämään. En ajattele vastoinkäymisiä epäonnistumisina enkä luhistu vatvomaan, että miksi minulle kävikään näin hirvittävän surkeasti.
Kaikella on puolensa, ja monet tapahtumat ja elämän tilanteet asettuvat oikeaan arvoonsa vasta jälkikäteen tarkasteltuina. Sitten voi arvioida, oliko se onni vai ei.
Minulla on sen verran elämänkokemusta, että näen asiat laajemmalla spektrillä ja hyväksyn itseni tällaisena kuin olen. Nuorempana mietin liikaa itseäni ja toimintaani. Nykyään yritän olla itselleni armollinen ja kunnioitan omia rajojani ja arvostan itseäni eri tavoin.
Elän tässä ja nyt. Poika on tärkein asia elämässäni, keskityn häneen ja arki sujuu hyvin. Esimerkiksi juuri nyt, kun töitä on vähemmän, nautin siitä, että ehdin olla enemmän pojan kanssa.
Meillä on ex-puolisoni kanssa vuoroviikkosysteemi pojan huoltajuuden suhteen. Teemme molemmat paljon töitä ja joustamme tarpeen mukaan kiireisinä kausina.
Rakkaudesta olen oppinut sen, että ei voi rakastaa muita, ellei osaa rakastaa itseään. Se on tärkeä oppi, sillä tyytymättömyys itseä kohtaan heijastuu herkästi läheisimpiin.
Juuri tällä hetkellä tunnen olevani hyvinkin sovussa itseni kanssa, olen oikein onnellinen. Tulevaisuus näyttää mihin asiat johtavat, mutta uskon, että kaikki käy jatkossakin hyvin.”
Artikkeli on julkaistu Annassa 49/2022.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous