havaintoja parisuhteesta

”Kestin jollakin hullulla tavalla hyväksikäytöt, mutten kestänyt äitini rakkaudettomuutta ja suoranaista vihaa”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Eilen illalla päähänpistosta tuon kirjoitin. Koen kuitenkin, että haluan taustoittaa tuota kirjoitelmaani. Se on eräänlainen hätähuuto ikuisesta kaipauksesta. Sellaisesta viiltävästä äidinrakkauden kaipuusta, jota ei ole parantanut aika eikä oma äitiyteni.

”Äiti, anna anteeksi kun olin niin huono, ettei minua saattanut rakastaa”

Vanhempani erosivat minun ollessa 5-vuotias, ja tuolloin elämäämme tuli mies jonka kanssa äitini sai neljä lasta. Tuo mies oli minun hyväksikäyttäjäni. Alkoholisti-isämme rooli elämässämme jäi hyvin vähäiseksi. Isä oli lempeä, mutta käytännössä aina humalassa pubeissa. Enemmän tapasimme isäni äitiä, joka taas oli kasvanut vaikenemisenkulttuurin aikana, loputtoman pitkämielinen, hellä ja lempeä, mutta täysin ponneton suojelemaan minua ja veljeäni kaltoinkohtelulta. Myöskään isämme ei tapahtuneisiin asioihin mitenkään puuttunut, vaan sanoi, että meidän tulisi käyttäytyä paremmin. Oireilimme veljeni kanssa vahvasti perheemme sisällä tapahtuvia asioita. Teimme kyllä typeryyksiä, otimme rahaa karamelliin ja menimme koulukaverin luokse ilman lupaa. Rangaistukset olivat kohtuuttomia. Väkivalta ja kaikki kohtelu oli brutaalia, sadistista fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Veljeni ajautui narkomaaniksi monen mutkan kautta, mutta minä pelastauduin vaatimalla omaa huostaanottoani.

Olin siis 6-vuotias seksuaalisen hyväksikäytön alkaessa. Äitini sai tietää asiasta minun ollessani yhdeksän. Kerroimme veljeni kanssa tapahtumista äidilleni luettuamme sanomalehdestä, että sellainen teko on rikos. Äitini lähetti minut kuukaudeksi isäpuoleni vanhemmille, ja paikkaili isäpuolen kanssa välejään. Palasin siihen samaan kuvioon juuri ennen 10-vuotispäivääni, muistan kuinka sain syntymäpäivälahjaksi uuden polkupyörän. Isäpuolen halaaminen kiitokseksi lahjasta tuntui oudolta, en osannut tuolloin tietää miltä ahdistus tuntuu. Apua tilanteeseen ei haettu, ja minua vannotettiin pitämään suuni kiinni. Ei poliisia eikä lastensuojelua. Ei mitään muuta kuin syvä hiljaisuus.

Tämä mies käytti runsaasti alkoholia, ja tuolloin hän teki minulle pahaa. Kerroin äidilleni uudesta teosta, jolloin lopputulemana oli hirveät riidat kotona sekä selkäsauna äidiltäni seuraavana päivänä jostain mitättömästä syystä. Sain kuulla olevani ruma ja kelpaamaton, ja ainut ilo minusta oli talon alapuolelle rakennetussa autotallissa puita sahaamassa ja pilkkomassa. Olin vain kymmenen. Lakkasin kertomasta äidilleni teoista, sillä kertomisella oli itselleni pahemmat seuraukset. Pelkäsin myös tämän miehen vahingoittavan kahta pikkuveljeäni. Vaikenin seuraavat neljä vuotta kunnes ymmärsin minun itseni ansaitsevan pelastuksen.

Olen elämässäni viettänyt kaksi joulua ilman ainuttakaan joululahjaa, emme myöskään saaneet osallistua muun perheen juhlintaan. Tämä ei ollut isäpuolemme valinta vaan äitimme ” kasvatusta”.
Tämä isäpuolemme yritti kyllä jossain määrin puuttua äitimme väkivaltaan ja kaltoinkohteluun, mutta hänkin oli äitimme edessä varsin voimaton. Toisaalta äitini myös käytti tätä hyväksikäyttöasiaa häntä vastaan kiistatilanteessa, joten näen hänet teoistaan huolimatta äitimme henkisen väkivallan uhrina. Kestin jollakin hullulla tavalla hyväksikäytöt, mutten kestänyt äitini rakkaudettomuutta ja suoranaista vihaa.
Pääsin 14-vuotiaana sijaisperheeseen, ja sain ensimmäistä kertaa kokea olevani hyväksytty ja arvostettu ihmisenä. Kiitos heille siitä.

Toki myöhempään matkaani mahtuu loputon rakkauden etsiminen, hyväksynnän hakeminen seksin keinoin, monet toivottomat parisuhteet ja aikuisiän hyväksikäytöt, kaltoinkohtelun kokeminen rakkaudeksi lienee jo tällä historialla selviö. Ne onkin sitten jo ihan oma tarinansa, vaikka lapsuudessa alkaneiden traumojen suoraista seurausta ovatkin olleet.

Edelleen 40 vuotiaana usean lapsen äitinä minä kaipaan äidiltäni hyväksyntää ja rakkautta. Edelleen sielussani odotan hänen jonain päivänä näkevän minun ihmisyyteni ja kokevan, että ihan hyvä ihminenhän tuo on. Ahkera ja luotettava. Tietävä ja viisas. Mutta ei. Saan enemmän kuulla kuinka sotkuista tai likaista kotonani on, ihmettelyä kuinka lapseni on kiittämätön ja huonosti käyttäytyvä, arvostelua ja moittimista milloin mistäkin, pihan hoidosta täysi-ikäisten lasteni elämän valintoihin.

Ja siltikään en kykene irrottautumaan.”

Lue myös

X