Havaintoja parisuhteesta

”Kun olet se toinen nainen”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Kun olet se toinen nainen.

Tämä teksti varmasti herättää suunnattoman p**kamyrskyn, mutta silläkin uhalla haluan tämänkin puolen ääneen lausua. Koska aina on myös se toinen vai tässä tapauksessa se kolmas osapuoli. Joka sekin on ihan vain inhimillinen tarpeineen.

Parisuhdetekstejä jos jonkin näköistä ja monesta suunnasta lukeneena aina on unohtunut se toinen nainen. Aivan kuin hän ei olisi ihminen lainkaan. Omine haavoittuvaisuuksineen ja tarpeineen. Kodinrikkoja, seireeni, mitä kaikkea näitä nyt on.

Yleensä se on kuitenkin vain se tavallinen tarina ihmisestä, joka kohtaa ihmisen. Ihmisistä jotka kohtaavat ja rakastuvat. Sokaistuvat toisistaan. Kaunista, mitä sen kuuluukin olla, mutta…. se toinen onkin jo jonkun toisen oma.

Lähteäkö vai jäädäkö? Miksi minulla ei olisi oikeutta rakkauteen? Miksi minun pitää ottaa vastuu toisen liitosta, oli se sitten hyvä tai huono.

Liitossa oleva voi kärsiä kaksoiselämästään yhtä lailla kun ei tiedä mitä tekisi, kuinka tekisi ja koska. Olenko vastuussa siitäkään?

Aika ajoin julkisuudestakin tuttuja ihmisiä on kertomassa tarinoistaan, kuinka silloin kun kohtasimme, kumpikin oli tahoillaan naimisissa…. Inhimillistä, eikö?

Ja toisessa hetkessä lynkkaamme nämä suhteiden rikkojat alimpaan helvettiin. Nämä, meidät, minut…. Minut, ihmisen, joka loppuviimein vain halusi ihmistä, lämpöä ja rakkautta.”

Lue myös

X