”Meidän tarina on uskoakseni yksi niistä melko harvoista onnistuneista uusperhekuvioista”

”Meidän tarina on uskoakseni yksi niistä melko harvoista onnistuneista uusperhekuvioista, ja välillä kun kuulee muiden tarinoita, taidan tietää syyt tähän lottovoittoon. 

Minulla oli entisestä liitosta yksi lapsi, jo 6-vuotias siinä vaiheessa, kun uusi suhde alkoi, eikä miehellä ollut omia lapsia. Tämän lisäksi lapseni isä asui toisella puolella Suomea, eikä pystynyt olemaan liikaa sotkemassa meidän elämää. Yritti kyllä välillä, mutta onneksi saatiin järkevät rajat muodostettua, vaikka välillä edelleen täytyy niistä muistutella. 

Ei siis ollut kuin yksi ex-puoliso, jonka etäisyys meihin mahdollisti omien uusien perhedynamiikkojen ja systeemien luomisen, eikä ollut kuin yksi, sopivan ikäinen lapsi, johon vain toisen meistä täytyi muodostaa suhde sen sijaan, että mieheni mahdolliset aikaisemman suhteen lapset olisivat joutuneet tottumaan myös minuun. Sopivan ikäinen siksi, että häneen oli helppo tutustua, kun oli jo hieman omia juttuja, mutta tarpeeksi nuori sopeutumaan ajan saatossa, kuten lapset yleensä aina ovat.

Olen usein pohtinut, minkälaista draamaa olisi voinut syntyä siitä, että olisi pitänyt ottaa huomioon mieheni ex-puoliso ja hänen aikataulunsa ja ajatuksensa, kun nytkin jo tuntui aluksi siltä, että oma exäni sai sekoitettua sieltä kaukaa pakkaa jo ihan tarpeeksi. Saati sellainen kuvio, että exäni olisi vielä asunut samalla paikkakunnalla tai edes yhtään lähempänä. Tai muiden lasten tuominen oman lapseni kotiin. Lapsi, joka on hyvin introvertti ja tarkka omasta rauhastaan. Jos olisi pitänyt sopeutua aluksi vieraisiin lapsiin, joista vasta ehkä ajan saatossa olisi saattanut tulla samaa perhettä. Siis saattanut. Olisi voinut käydä myös täysin päinvastoin.

Joskus tuntuu hieman syylliseltä, että vaikka miehelläni ja lapsellani on oma ihana ja luottamuksellinen suhteensa, lapseni ei häntä valinnut isäpuolekseen, vaan sen tein minä. Tottakai tässä vuosien aikana he ovat molemmat tottuneet toisiinsa, mutta se joku ”vieraus” edelleen välillä saattaa aiheuttaa mielipahaa tilanteissa, joissa toista ei ymmärrä. Kokonaisuuden kannalta nämä pienet hankaukset eivät kuitenkaan ole koskaan aiheuttaneet sen suurempia ongelmia.

Meidän uudesta liitosta syntyi myös yhteinen lapsi, mieheni harras toive ja nyt hän elää unelmaansa. Sisarukset tuntevat olevansa ihan kokonaisia sisaruksia, vaikka toinen kutsuukin isiä etunimellä. Välillä kun katselen lapsiani yhdessä, ja ajattelen miten ihana perhe meillä on, en voi uskoa onneani. Meillä kävi todella hyvä tuuri, kun kaikki palaset sattuivat loksahtamaan kohdilleen näin sujuvasti. Voisi olla toisinkin.”