Mistä puhutaan, kun puhutaan suvaitsevaisuudesta?

”Jotain rajaa liberaaliudellakin.”

Näin kommentoi eräs nainen avoimia suhteita käsittelevään tekstiin. Liberaaliuden rajat menevät hänelle parisuhteessa. Kaikki muu kuin kahden ihmisen välinen perinteinen parisuhde ei ole enää hyväksyttävää ja toteutuessaan rikkoo jo liberaaliuden rajat.

Itse puhuisin tässä tapauksessa totalitarismista, mutta ei mennä siihen sen enempää.

Suvaitsevaisuus tarkoittaa sitä, että pitää suvaita ihan kaikki mielipiteet. Sanoo eräs ihminen, joka kutsuu turvapaikanhakijoita torakoiksi. Hänelle sananvapaus ja suvaitsevaisuus termeinä ovat asioita, jotka hän on ymmärtänyt täysin väärin.

Tavallaan hän ja moni samanlaista retoriikkaa käyttävä on oikeassa. He saavat sanoa ja kirjoittaa, mitä ikinä haluavat. Heidän pitää vain ottaa huomioon se, että sananvapauden rinnalla kulkee sananvastuu. Sen on saanut kokea neljä tällä hetkellä eduskunnassa istuvaa kansanedustajaa, jotka saivat kirjoittaa rasistisia tekstejään, mutta saivat niistä rikostuomion myöhemmin oikeudessa. Sen sai esimerkiksi kokea eräs oululainen kuntavaltuutettu ja lääkäri. Naisen työnantaja irtisanoi hänet työsuhteestaan naisen kutsuttua valtuuston kokouksessa asunnottomia ihmisiä ihmisroskiksi.

Hän sai täysin vapaasti sanoa sanottavansa, mutta sen jälkeen hänen oli turha valittaa sen perään, että kun mitään ei saa sanoa. Saa sanoa, mutta aivan samalla tavalla, kun hänellä on vapaus sanoa ihmisiä halventavia sanoja, niin hänen työnantajallaan on vapaus sanoa hänet irti työpaikaltaan. Niin se vapaus kulkee, molempiin suuntiin.

Suvaitsevaisuus on myös vaikea termi ymmärtää. Suvaitsevaisuuden kun pitäisi hyväksyä suvaitsemattomatkin ihmiset, koska mitä suvaitsevaisuutta se sellainen on, että ei hyväksy ihmistä, joka sanoo asunnotonta ihmisroskaksi tai toisaalla turvapaikanhakijaa torakaksi.

Ei se ei ole suvaitsevaisuutta, että suvaitsee rasismin tai ihmisarvoa loukkaavat kommentit ja ihmiset. Sellaisia voimia vastaan pitää itse asiassa taistella, koska ne ovat yhteiskuntaa sisältäpäin nakertavia myrkyllisiä voimia.

Niin kauan kuin mielipide ei loukkaa toisten ihmisten ihmisarvoa tai rajoita hänen vapauttaan, niin suvaitsevaisuus toimii. Suvaitsevaisuuteen ei tarvitse liittää esimerkiksi sellaista äärikonservatiivista toimintaa, joka estää kahden rakastavan ihmisen kirkkohäät. Se on ihmisoikeuksien rikkomista ja sellaista ei pidä suvaita, vaan oikeuksien puolesta pitää taistella. Usein esimerkiksi rasistit puolustavat itseään sanomalla, että kyllä heitäkin pitää suvaita. Ei pidä. Heidän ajatuksensa on ihmisarvoja ja ihmisoikeuksia loukkaavia.

Tehdään tämä yksinkertaiseksi. Minusta evankelisluterilainen kirkko tekee osin äärimmäisen tärkeää työtä esimerkiksi yhteiskunnan vähäosaisten ja pakolaisten hyväksi. Minä kannatan monia asioita heidän toiminnassaan. Se, miksi olen eronnut kyseisestä kirkosta johtuu sen toisaalla tapahtuvasta ihmisoikeuksien polkemisesta.

Kirkko on jakautunut näkemyksissään siitä, että voiko saman sukupuolen edustajia vihkiä heidän tiloissaan. Tässä tullaan suvaitsevaisuuden paradoksiin. Pitääkö minun, ihmisarvojen suurena puolustajana, suvaita näkemys siitä, että on olemassa ihmisiä, joiden mielestä homoseksuaalisuus on este kirkossa avioitumiselle. Voin minä ajatuksen suvaita, mutta en toimintaa, sillä toiminnalla estetään ihmisen vapautta ja asetetaan ihmiset eriarvoiseen asemaan. Tämä rikkoo minun ihmisoikeuskäsitystäni voimakkaasti, sillä homous nähdään asiana, joka ei ole tasa-arvoisessa asemassa muihin nähden.

Tässä suvaitsevaisuusajatuksessa suvaitsematon ei ole ihminen, joka ei suvaitse ihmisoikeuksia polkevia ajatuksia ja toimintaa, vaan ihminen, joka polkee ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa ja niinkin hämmentävässä asiassa kuin rakkaudessa, joka on kristinuskon yksi kantavia voimia.

Tämä aihe kirvoitti kirjoituksen siitä syystä, että luin kommentteja tekstin alla, jossa nainen kertoi avoimesta suhteestaan ja siitä, että ei halua koskaan tehdä lapsia eikä mennä naimisiin. Minulle itsestään selvä asia ja asia muiden joukossa, mutta isolle ryhmälle ihmisiä ei. Kommenteissa kritisoitiin sitä, että miksi tällaisesta pitää ylipäätään edes kirjoittaa ja vähäteltiin lähes kolmekymppisen naisen kykyä ylipäätään rakastaa.

Minunhan suvaitsevana ihmisenä pitäisi kuulemma suvaita sekin ajatus, jossa ihminen hyökkää hänen elämäntapaansa vastaan. Ei pidä. Suvaitsevaisuuteen ei edelleenkään kuulu suvaita toimintaa, jolla yritetään estää toisten ihmisten vapautta tai ihmisarvoa. On lähes härskiä huudella enemmistöstä käsin vähemmistöjä päin, että miten heidän kuuluisi elää. Harva heteronormatiivisessa ns. perinteisessä parisuhteessa elävä on koskaan joutunut sanallisen hyökkäyksen kohteeksi omasta elämäntavastaan tai joutunut selittämään sivullisille sitä, että miksi on valinnut elää heteronormatiivisessa perinteisessä parisuhteessa, mutta samaan aikaan hän on vaatimassa selitystä heiltä, jotka elävät toisin kuin hän.

Mitä itseeni tulee, niin minusta olisi äärimmäisen ahdistavaa elää yhteiskunnassa tai yhteisössä, jossa katto olisi liian matalalla ja seinät liian lähellä toisiaan.