Oletko liian nirso, kun kukaan ei kelpaa?

Mikähän siinä on, että parisuhteesta on tehty lähes pakkotoimintoa? Sen näkee asenteesta, kun keskustellaan aiheesta, että nuoremmat sukupolvet eivät enää niin sankoin joukoin halua sitoutua. Ei mene montaa riviä keskustelu eteenpäin, kun tapetille otetaan termi itsekkyys. Nuoret ovat niin itsekeskeisiä, että eivät edes perhettä itselle halua.

Onneksi ovat.

Onneksi siksi, että on vain pelkästään hienoa, että ihminen valitsee oman elämänpolkunsa itse, eikä tee sitä, mitä ihmisten oletetaan tekevän. Toisin sanoen, olla parisuhteessa, perustaa perhe, ottaa pankkilaina ja käydä pariterapiaa, kun ei tunnu hyvältä, vaikka kaikki pyydetty on hankittu.

Ei tietenkään tunnu, sillä ihminen elää jonkun toisen elämään kuin omaansa. Ennen omia jäi sellainen oleellinen vaihe välistä kuin itsensä kuunteleminen. Juurikin se sama, jolla me vanhemmat sukupolvet lyömme nuorempia sukupolvia suoraan palleaan syyllistämällä heitä itsekkyydestä ja varsinkin siitä, että eivät tee tulevia eläkkeenmaksajia meille tuleville eläkeläisille.

Räikeimmin tämä tulee esille suhtautumisessa naispuolisiin sinkkuihin. Tunnen muutaman kolmekymmentävuotta ylittäneen vapaaehtoisessa sinkkuudessa elävän naisen. Vähän niin kuin raittiiden ihmisten pitää selittää juomattomuuttaan tässä viinaanmenevässä maassa, niin vapaaehtoisesti sinkkujen pitää selittää sinkkuuttaan parisuhdetta korostavassa ilmapiirissä.

Jotkut ovat jopa kehdanneet ääneen sanoa kyseisille sinkuille, että ovatko he jotenkin liian ronkeleita, kun eivät ketään löydä. Eikä vierasta ole puheenparsi, jossa kannustetaan ottamaan joku vaan, jos ei sitä haluamaansa löydä, koska mieluummin vähän paskassa parisuhteessa kuin ihan yksin.

Ottaa joku vaan!

Eikö meillä ole jo ihan tarpeeksi sellaisia parisuhteita, joissa on otettu joku vaan? Parisuhteita, joissa roikkuu kaksi toisilleen vierasta ihmistä ihan vain siksi, koska onhan se parempi olla ihan vain jonkun kanssa kuin aivan yksin. Sisältä tekee pahaa, mutta ulospäin pahanolon voi purkaa kauniilla someen postatuilla parisuhdematkakuvilla aurinkorannikolta, jossa oikeasti on lähinnä riidelty ja ryypätty viikko.

Se on silkkaa parisuhderienausta ja parisuhteen väärinkäyttämistä kannustaa ihmistä ottamaan jonkun vain, koska sitten on ihmisiä, jotka haluavat kulkea muiden tallomia polkuja ja ottaa syyllistämisen omasta sinkkuudestaan ihonsa alle ja kohta meillä on maa täynnä paskoissa parisuhteissa eläviä ihmispoloja.

Rakkaus on aivan liian arvokas asia hukattavaksi sillä, että valitsee vain jonkun, jotta ei tarvitse olla yksin.

Jokainen ei edes halua parisuhdetta ympärilleen. Parisuhteiden ja aviolittojen määrä on ollut tasaisessa laskussa, niin kuin on ollut lasten synnyttäminenkin. Maailma muuttuu. Yhteiskunta muuttuu. Ne arvot ja tavat elää, jotka on ollut vallalla viimeiset vuosikymmenet tulee muuntumaan joksikin toisiksi. Ei voida elää nykyisyyttä tuijottamalla koko ajan menneisyyteen.

Kyllä minä ymmärrän syitä, että miksi niin moni esimerkiksi valitsee vapaaehtoisen lapsettomuuden. Jos jatkamme maapallon kuluttamista loppuun samalla vimmalla kuin tähänkin asti, niin kauhistuttaa jo sekin ajatus, että mitä omat lapseni joutuvatkaan vielä elämässään kokemaan, kun oma aikani maapallolla on kulunut loppuun.

Minä olen syntynyt 70-luvulla. Ei silloin näitä asioita tarvinnut vanhempien pohtia.

Ajat muuttuvat hitaasti. Ehkä vielä joskus tulee aika, että vapaaehtoinen sinkkuus on yhteiskunnassa siinä asemassa, että sukujuhlissa kukaan setätäti-ihminen ei tule tivaamaan sinkulta parinmuodostusasioita. Ehkä jokainen tapa elää saa elää rinnakkain muiden tapojen kanssa, josta parisuhteessa eläminen yhden ihmisen kanssa vain yksi monista tavoista.

Mitä niihin ohjeisiin tulee, jossa kolmekymppisiä sinkkuja kannustetaan lopettamaan turha nirsous ja ottamaan jonkun vaan, niin älkää kuunnelko sellaisia ohjeita. Olkaa nirsoja ja ottakaa juuri se oikea.

Tai saa olla ottamatta yhtään ketään.