Parisuhdemyyttien purkutalkoot, osa 1

Rakkaat ihmiset, luin sosiaalisesta mediasta, että tällä viikolla on käynnissä parisuhdeviikko. Sen kunniaksi ajattelin purkaa muutaman parisuhteisiin liittyvän myytin. Kyseessä on täysin epätieteellinen kattaus parisuhdemyyteistä ja niiden sokeasta uskomisesta. Kattaus perustuu omaan arvomaailmaani, joten varoituksena tiukan linjan parisuhdekonservatiiveille, jotka tuppaavat käyttää parisuhteista termejä perinteinen parisuhde tai normaali parisuhde, niin tekstini saattaa aiheuttaa näppylöitä.

NYKYÄÄN EROTAAN LIIAN HELPOSTI

Ihan ensiksi. Kuka määrittelee termin helppo? Onko oikeasti olemassa ihmiskärpäsiä, jotka roikkuvat parisuhteessa elävien ihmisten kotona olevassa katossa ja tietävät heidän erottuaan, että liian helposti erottu? Miten kukaan voi tietää toisten ihmisten erojen syyt ja jos tietääkin, niin on häpyä omasta helppousasteikosta käsin tuomita eronneet liian helposti eronneiksi. Nykyään ei edelleenkään erota liian helposti, vaan ihmiset kärvistelevät liian pitkään jopa sellaisissa suhteissa, joissa heidän oma hyvinvointinsa vaarantuu.

Näin kertoo tämän päivän postaukseni kommenttikentässä eräs lukijani:

”Liian helposti eroamisen hokeminen johti omalla kohdallani siihen, että hoin myös itselleni tuota mantraa ja jäin suhteeseen, joka lopulta johti lapsien nähden tapahtuvaan fyysiseen väkivaltaan. Vasta se oli viimeinen niitti. Koska piti yrittää ja ymmärtää.”

VAIHTAMALLA PARANEE TAI VAIHTAMALLA EI PARANE

Kukapa sen tietää. Ja toisekseen, mitäpä se kenellekään kuuluu. Jos ”vaihtamalla paranee” tarkoitetaan puolison vaihtamista, niin jos ei eron myötä suostu katsomaan peiliin, niin ei vaihtamalla vaihdu kuin puolison nimi ja anoppi. Samat perkeleet ne huutavat olkapäällä vaihtamisen jälkeenkin. Jos taas ihminen on valmis menemään omiin ongelmiinsa sisään ja työstää niitä, niin vaihtamalla todellakin voi parantua, mutta ei puolison kautta, vaan oman itsetuntemuksen ja kasvun kautta.

PARISUHTEEN ETEEN PITÄÄ TEHDÄ LUJASTI TÖITÄ

Mikäpä muu fraasi meihin suomalaisiin uppoakaan paremmin kuin työntekeminen. Mehän rakennamme identiteettimme työntekemiselle. Senhän näkee jo suhtautumisessa työttömiin. Oma vika ja huonoja, laiskoja ihmisiä. Sama suhtautuminen parisuhteisiin. Jos et ole valmis tekemään vuosikymmeniä töitä jo kuolleen parisuhteen eteen, niin olet luovuttaja ja itsekäs hedonistipaskiainen. Kerran kun on jumalan ja sukulaisten edessä ja plaa plaa. Miksi sitä pitää edes naimisiin, jos ei ole valmis vastamäkiin ja plaa plaa. Miksi tehdä lapsia, jos on aikomus kuitenkin erota ja plaa plaa.

IHMISILLÄ PITÄISI OLLA NYKYÄÄN KOKO AJAN PARISUHTEESSA KIVAA

Jos ei ole, niin ihmiset hylkäävät puolisonsa. Tämä kommentti on hyvin yleinen jopa blogini kommenttipalstoilla. Yritän kysyä kommentoijilta, että tuntevatko he paljon kyseisiä ihmisiä, mutta koskaan en saa vastausta. Itse en tiedä parisuhteessa olevia ihmisiä, joiden mielestä koko ajan pitää olla kivaa ja heti jos ei ole kivaa, niin hylkäys. En, vaikka koen eläväni parisuhdeliberaalien kuplassa. Sitä paitsi, kuka meistä on määrittelemään toisten ihmisten parisuhdestandardit? Mitä sitten, jos onkin ihmisiä, jotka haluavat, että parisuhteessa kuuluu olla kivaa? Mitä se meiltä muilta on pois?

PITKÄ ELINIKÄINEN PARISUHDE ON VAIN SITÄ AITOA JA OIKEAA RAKKAUTTA

Pitkä elämänmittainen parisuhde on yhtä aitoa ja oikeaa rakkautta kuin parisuhde, joka ei kestä elämänmittaa. Jos pitkä elämänmittainen parisuhde on perustunut rakkauteen ja siinä olleilla kahdella ihmisellä on ollut toimiva ja rakastava suhde, niin se on ihana rakkaustarina. Jos se on perustunut pakkoon, tapaan ja pelkoon elämänmuutoksesta, niin se on ollut rakkauden väärinkäyttöä. Parisuhteen onnistumisen ja aitouden mitta ei ole pituus, vaan leveys. Näin sen ilmaisee uuden sukupolven ihminen, Eleonora, joka suhtautuu sukupolvensa tavoin parisuhteisiin hieman ei niin vakavasti kuin me uskomuksiin opetetut:

”Miksi ylipäätään parisuhteessa pitkään pysyminen olisi joku hyve? Kyllähän ystävätkin voi vaihtua sitä mukaa kun ihminen muuttuu, eikä se ole mitenkään huono juttu, elämää vain.”

KERRAN PETTÄJÄ, AINA PETTÄJÄ

Pettämistekstien vakiokommenttitavaraa. Näin kai se sitten menee. Kerran pettäjä, aina pettäjä. Kerran välinpitämätön, aina välinpitämätön. Kerran nalkuttaja, aina nalkuttaja. Kerran virheen tehnyt, aina virheitä tekevä . On sanottu, että suomalaisten kolme elinikää laskevaa piirrettä on sisukkuus, empatiakyvyttömyys ja ehdottomuus. Tässä myytissä niistä toteutuu kaksi viimeistä. Ja pettämiseenhän lasketaan vain suhteen ulkopuolinen seksi. Pettämistä ei ole vuosia kestänyt välinpitämättömyys tai huono käyttäytyminen. Ja kun kerran on ollut heikko ja sortunut pettämään seksillä, niin tuo leima kulkekoon pettäjän otsassa hamaan loppuun saakka, koska pettäjä on aina pettäjä ja tie helvettiin on ansaitusti auki.

MIES ON MARSISTA JA NAINEN VENUKSESTA

Ja naisella on punainen takki ja miehellä sininen takki. Naista ei paneta ja miestä ei itketä. Nainen on moniulotteinen ja mies putkiaivoinen. Nainen tuntee ja mies suorittaa. Naisella on hoivavietti ja miehellä on vesuri ja kirves. Nainen puhuu ja mies vaikenee. Nainen sitä ja mies tätä. Hei, nyt on vuosi 2020, ei vuosi 1920. Ihminen on ihminen ei kantamansa sukupuolielin.

PARISUHTEEN TÄRKEIN ASIA ON TAHTO OLLA YHDESSÄ

Parisuhteen tärkein asia on rakkaus toiseen ihmiseen. Ilman sitä ei ole tahtoa, eikä mitään. Minulla on tahtoa olla sinun kanssasi ei riitä vielä mihinkään. Minä rakastan sinua saattaa riittää siihen elämänmittaiseenkin.

Viimeisen sanan sanoo Jaana, jonka kommentti erääseen teksiini oli seuraavanlainen: