Havaintoja parisuhteesta

Parisuhteessa kahdesta ei tule koskaan yksi

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Ensin lapsi syntyy. Hän on syntyessään täysin avuton ja riippuvainen aikuisen ihmisen turvasta, huolenpidosta, rakkaudesta, hoidosta ja ravinnosta. Lapsi kasvaa ja mitä enemmän lapsi kasvaa, niin sitä vähemmän hän tarvitsee enää aikuista, kunnes koittaa aika, jolloin lapsi lähtee lapsuudestaan pois ja on itsenäinen ja riippumaton aikuinen.

Sitähän lastenkasvattaminen on. Päämääränä kasvattaa itsenäiseksi toimijaksi. Antaa lapselle työkaluja vanhemmasta irtautumiseen ja itsenäistymiseen. Kannustaa häntä valitsemaan oma tie, eikä vanhemman toivoma tai sanelema tie. Lapsi ei ole yhtä kuin häntä kasvattanut aikuinen. Lapsesta tulee oma itsensä, jolla on vapaus elää omien arvojensa ja valintojensa mukaista elämää, kuitenkin vanhempiensa tukemana ja rakastamana.

Ensin parisuhde syntyy. Parisuhde on alussa toisen ihmisen ihossa kiinniolemista, tuntuu kuin elämässä ei olisikaan mitään muuta. Rakastuminen on psykofyysinen tila, jossa toisen ihmisen merkityksestä omaan elämään luodaan illuusio ja romanttinen kuva. Kuin kaksi ihmistä olisi symbioosissa keskenään. Aivan kuin kaksi ihmistä olisivat riippuvaisia toisistaan ja rakkaudestaan. Kuin kaksi olisi yksi.

Parisuhde ei poikkea lastenkasvatuksesta millään tavalla. Parisuhteen tärkein tehtävä on antaa rakastamalleen ihmiselle vapaus elää omien arvojen ja valintojensa mukaan. Puoliso ei voi sanella toisen ihmisen puolesta sitä, minkälainen hänen kuuluu olla ja mitä ajatella. Ihminen on yksikkö. Parisuhde on kaksi yksikköä, jonka yhteenlaskettu summa on kaksi.

Minä en pidä ihmisriippuvuuksista. Siitä, että parisuhteessa on riippuvainen toisesta ihmisestä. Siitä, että parisuhteen koossapitävä voima onkin jokin muu kuin oma halu tai rakkaus puolisoaan kohtaan, vaan puolison varaan rakennettu elämä, joka horjuu välittömästi siinä tilanteessa, kun puolisoa ei enää olekaan. Jokainen parisuhde päättyy. Ihan jokainen. Eikä sen tarvitse päättyä eroon, vaan ihan toisen ihmisen kuolemaan. Siksi on riskialtista rakentaa oma elämänsä, onnellisuutensa ja arkensa toisen ihmisen varaan. Sitä tarkoitan riippuvuudella.

Se kaikki voi johtaa pahimmillaan siihen, että ihminen ei voi irtaantua suhteesta, vaikka hän on suhteessa alisteisessa asemassa. Me ihmiset olemme sellaisia, että meidän on vaikea luopua saavutetuista eduista. Jos oma elintaso on riippuvainen toisen ihmisen tuloista, niin valitsemme mielummin rakkaudettoman ja tyhjän parisuhteen kuin luopuisimme edusta ihanaan taloon, harrastuksiin ja vuosittaiseen etelänmatkaan.

Toki me olemme hyviä selittämään asian itselle edulliseksi. Sitä paitsi huomion, rakkauden ja seksinkin voi ulkoistaa toisaalle parisuhteesta. Miksi valita kahden valinnan väliltä, kun on mahdollista saavuttaa molemmat. Valheellisesti ehkä, mutta kuitenkin.

Periaatteessa ihanteellisin parisuhde on sellainen, jossa toinen ihminen ei ole täysin korvaamaton. Voi kuulostaa hurjalta parisuhderomantikon korviin. Olen itse parisuhderomantikko, mutta siksi sanonkin tämän näin, sillä minusta tuntuu hurjalta ajatella, että loisi toiseen ihmiseen niin paljon odotuksia, että vaatisi häneltä ottamaan vastuuta omasta onnellisuudestaan. Eihän se niin mene. Siinä tapauksessa mahdollinen ero saattaisi tuntuakin ylitsepääsemättömältä ajatukselta. Yhdessä voi ja pitääkin olla onnellinen, mutta eihän omaa elämäänsä voi vastuuttaa toisen ihmisen kannettavaksi.

Meidät nyt vain on onnistuttu aivopesemään Disneyn saduilla siitä ainoasta oikeasta prinsessasta tai prinssistä, joka saapuu valkoisella ratsulla ja tuo mukanaan onnellisen elämän ja onnellisen lopun. Ei ole olemassa sadun prinsessaa tai prinssiä, jolla olisi taito pelastaa yhtään kenenkään elämä. Hänellä saattaa olla taito rakastaa ja se riittää. Oman elämän jokainen rakentakoon itse ihan omille perustuksilleen toisia ihmisiä tukena käyttämällä.

Vähän niin kuin se kotipesästä poislentänyt lapsi. Hän ei ole enää riippuvainen rakastavista vanhemmistaan tai vanhemmastaan, vaikka vanhemmat häntä yli kaiken rakastavakin. Riippumattomuus, itsenäisyys ja vapaus on sitä kaikkein puhtainta rakkautta. Se rakkaus ei ole riippuvainen yhteisestä takapihasta, ulkomaanmatkasta tai mistään rakkauden suhteen täysin yhdentekevästä asiasta. Sellainen rakkaus on riippuvainen vain toisesta samanlaisesta rakkaudesta ja rakkaus syntyy rakastamalla.

Siksi meidän olisikin hyvä kannustaa parisuhteissamme puolisomme riippumattomuuteen, itsenäisyyteen ja vapauteen, koska sellainen rakkaus on lopulta sitä pitävintä rakkautta. Jos parisuhteessa roikutaan toissijaisten syiden vuoksi, kuten vaikka omaisuuden, elintason tai lasten vuoksi, niin se on rakkaussuhteen sijaan riippuvuussuhde ja rakkaus ja riippuvuus on toisensa poissulkevia asioita.

Aina nimittäin käy niin, että jos toisen ihmisen varaan lyö aivan liikaa panoksia, niin pettymys on varma. Ei parisuhteen pidä olla mikään itseisarvo, joka kestää loppuelämän rakkaudettomankin ajan. Eikä se pelko elintason laskusta ainakin väliaikaisesti saisi olla ratkaisevin tekijä siihen, että jää parisuhteeseen, jossa ei ole jäljellä enää kuin vihaa ja kitkeriä sanoja. Pahimmillaan henkistä- ja/tai fyysistä vakivaltaa.

Eikä rakkaus saa olla kahlitsemista, vapaudenriistämistä eikä tunkeilevaa. Ajatelkaa, miten sellainen raivostuttaa kotoa poismuuttanutta lasta, jos vanhempi tuppaa senkin jälkeen hänen elämäänsä pyytämättä ja neuvoja jaellen. Sellainen vanhempi ei ole vain osannut päästää irti ja hän toimillaan tukahduttaa lastensa elämää.

Sama se on parisuhteiden laita. Rakastamaansa ihmistä ei voi laittaa mihinkään hänelle kuulumattomaan muottiin, hänelle ei saa tuputtaa pyytämättä neuvojaan ja hänen vapauttaa olla itsenäinen ja riippumaton ihminen ei saa kahlita. Ihminen on kuin eläin, hän ahdistuu liian ahtaassa häkissä ja alkaa puremaan omaa häntäänsä. Näin vertauskuvallisesti sanottuna.

Parisuhde, avioliitto mikä ikinä se kenelläkin on, on parhaimmillaan ihana ja jopa ihanin lisä ihmisen tasapainoiselle ja onnelliselle elämälle, mutta vain lisä. Jos sen päälle asettuu makaamaan ja pitää sitä itsestäänselvyytenä tai ainoana oman elämänsä onnentuojana, niin ollaan jo menossa liian kovaa vauhtia kohti pettymyksen tiiliseinää.

Rakasta niin helvetisti kuin osaat, mutta tee se vapauden kautta. Väitän, että sen jälkeen tulet enemmän rakastetuksi kuin koskaan olet kokenut.

Ei riippuvuudesta, odotuksista, saduista, vaan rakkaudesta.

Lue myös

X