Havaintoja parisuhteesta

”Pelkään pimeässä olevan jonkun, joka vain odottaa minun astuvan pimeyteen saadakseen vahingoittaa minua”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Tämä mitä julkaisit hetki sitten sai minutkin avaamaan suuni, lähes 25-vuoden jälkeen tapahtuneesta.

Asuimme lapsuudessani hyvin uskonnollisen suurperheen naapurissa, jossa lapsia oli 12 vanhin parikymppinen ja nuorimmat minun ikäisiäni. Olin silloin viisivuotias. Oli pimeä syysilta pakkasta oli hieman ja leikimme isolla porukalla naapurimme pihassa jossa oli paljon ulkorakennuksia. Upea pihapiiri leikkiä piilosta. Leikiksi valikoitui tällä kertaa pallopaikalla joka valikoitui isompien lasten/nuorten mieleiseksi jotta sainme heidätkin mukaan leikkiin.

Muutama erä pelattiin ja ilta jatkoi hämärtymistään muuttuen yön pimeäksi. Jatkoimme leikkiä hyvillä mielin ja viimeinen erä peliä alkoi. Yksi lapsista potkaisi pallon liikkeelle ja lähdimme jokainen juoksemaan omaan suuntaamme. Minä valikoin suunnaksi hallirakennuksen jonka edustalla seisoi traktori parkissa. Pihapiirin valo ei riittänyt ihan traktorille asti.

Jatkoin juoksemista pimeyteen ja ohitettuani traktorin, tunsin kun joku tarttui minuun toinen käsi suullani ja toinen käsi vyötärölläni nostaen minut traktorin taakse. Tunsin raskaan hengityksen niskassani, samalla kun toinen käsi painautui kovemmin suutani vasten ja toinen käsi avasi samalla ylläni olevaa haalaria. Käsi siirtyi paljaalle iholle ja alueille, jotka eivät olisi kuuluneet muille kuin minulle. Paniikki valtasi minut ja yritin huutaa ja rimpuilla päästäkseni otteesta. Käsi painautui kovemmin suutani vasten, ote tiukentui ja selkäni takaa kuului vain ”shh….”.

Aikaa kului. Lamaannuin ja vain kyyneleet virtasivat poskiani pitkin jäätyen poskilleni. Ote irtosi. Pyörähdin ympäri ja näin etäisesti, tutut, ennen niin turvalliset kasvot edessäni ennen kuin säntäsin juoksuun. Parhaan ystäväni 14-vuotias veli, nuori miehen alku jolta olin hakenut apua riitatilanteissa. Ihminen jota pidin turvallisena teki minulle pahaa. Susi lampaan vaatteissa.

Juoksin haalari avoinna koko matkan kotiin pyyhkien kyyneleitä poskiltani. Vaikka en silloin tiennyt mitä minulle tapahtui, ymmärsin sen olleen väärin.

Tästä hetkestä lähtien pelkäsin pimeää. Luoja että pelkäsin. Olin vanhempieni mielestä vaikea lapsi kun illan pimetessä nukkumaanmeno aikaan yritin toistuvasti vanhempieni viereen. Ja kun en päässyt viereen, nostin metelin joka piti koko perheen hereillä.

Kasvaessani vanhemmaksi, ymmärsin mitä minulle oli tapahtunut ja sen seuraukset. Ymmärsin myös mikä minusta teki ”vaikean lapsen” jota juoksutettiin terapiassa ongelmien vuoksi. Ehkä minua olisi ymmärretty paremmin jos olisin kertonut mitä minulle tapahtui, en ole kyennyt koskaan siihen.

Pelkään edelleenkin pimeää vaikka olen jo lähemmäs 30-vuotias, en kykene pimeällä poistumaan valaistulta piha-alueelta lainkaan. Pelkään pimeässä olevan jonkun, joka vain odottaa minun astuvan pimeyteen saadakseen vahingoittaa minua.

Vielä tänä päivänäkin koen suurta halveksuntaa nähdessäni tämän ihmisen. Kun hän tervehtii minua hymyillen kylän raitilla, tekisi mieleni oksentaa. Olen edelleenkin rikki ja tulen aina olemaan rikki tämän salaisuuteni kanssa.”

Lue myös

X