Havaintoja parisuhteesta

Se on sellainen bloggarin maanantai

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Maanantai .

Kello soitti puoli kahdeksalta. Pakko saada teksti julkaistuksi. Aamulla ihmiset ovat sosiaalisessa mediassa. Pitää iskeä siihen väliin. Julkaisen ensimmäisen tekstin sängystä käsin. Avaan analytiikan. Katson että löysikö teksti lukijansa. Tuntui löytävän. Ei tarvitse laittaa uutta tekstiä perään.

Nousen sängystä. Otan muutaman askeleen. Olen työpaikallani. Minulla on hyvä toimisto. Suihkutilat ja kaikkea. Menen suihkuun. Pesen hampaat. Katson itseäni peilistä  Tukalle pitäisi tehdä jotain. Näytän ihan Hitleriltä ja silloin kun näyttää Hitleriltä tarvitaan nopeita toimeenpiteitä. Jos alkaa kuulostaa Hitleriltä, niin tarvitaan jo eutanasiaa.

Palaan työpisteelleni. Avaan blogialustani. ”HAISTA SUVAKKIHOMO VITTU” ,joku on kirjoittanut kommenttiosatolle. Siirrän roskakoriin muiden satojen viestien joukkoon.

Aamukahvi juomatta. Pitää mennä keittämään. Voisi ottaa työharjoittelijan keittämään kahvia ja tekemään muita juoksevia asioita. En kyllä keksi että mitä ne voisivat olla. Hän voisi pitää seuraa. Vittuilla hyvätahtoisesti niin kuin hyvissä työyhteisöissä tehdään. Tuli ikävä hyviä työyhteisöjä.

Puen samalla bloggarin työasun päälle. Tällä kertaa pyöräilyshortsit ja ruma teepaita. Toisena päivänä asuna on bokserit. Olenpa minä uikkareissakin kirjoitellut, kun alakerran pesutuvalla on ollut ruuhkaista ja kaikki bokserit ovat odottamassa pesua.

Siirryn jälleen työpisteelleni. Otan hörpyn kahvia. Katson analytiikan. Vähän vaisua. Kirjoitan tekstin ja julkaisen. Analytiikka piristyy.

Kuukauden toinen päivä. Pitäisi suunnitella aiheita. Viime kuussa julkaisin noin 70 uutta tekstiä. Hikevää puuhaa kirjoittaminenkin heinähelteissä oli. Muistan että pitää tehdä heinäkuusta laskutus. Teen sen ja alan miettiä aiheita.

Ajatus pätkii. Aloitan kirjoittaa tekstiä maanantaiaamusta. Sen ehtii vielä julkaista ennen yhtätoista. Sen jälkeen some hiljenee päiväksi. Hiljenemisen aikana minun pitää luoda uusia tai uusi teksti, sillä illalla, kun kello lyö 20, pitää olla iskussa. Pitää olla uusi teksti. Pitää viettää aikaa sosiaalisessa mediassa klo 23 saakka ja ruokkia algoritmeja, sillä iltaisin sosiaalinen media on loppuunmyyty lukijoista. Kovin montaa iltaa kuukaudessa ei voi missata.

Onko tämä rankkaa? Ehkä, ehkä tämä välillä on. Varsinkin maanantaiaamuisin, kun aloittaa sen lukemalla olevansa vitun suvakkihomo. Onko tämä yksinäistä? Ehkä, ehkä tämä useinkin sitä on. Mitä muuta tämä on?  Tämä on parhaimmillaan palkitsevaa, äärimmäisen palkitsevaa.

Kuten eilen illalla, saatuani tällaisen viestin:

”Tämä teksti. ❤️ Kiitos Sami. Osui niin kohdalleen, tuntui syvällä ja syvästi, kirvoitti itkun. Ei surusta eikä ilosta, vaan puhtaasti rakkaudesta käsin.

En olisi osannut pukea ajatuksiani sanoiksi, mutta sinä teit sen puolestani. Jos et pahastu, lainaan ehkä lausetta tai paria, kun keskustelen tästä yhden tärkeän kanssa, jonka päästin menemään. Juuri rakkaudesta, vaikka se sattuikin. Sain kuitenkin niin täydellisiä hetkiä, että niiden voimalla jaksan. Ja kuka tietää, ehkäpä meidän polut taas risteävät. En odota, en pakota. Toivon.

Kiitos Sami, että jaksat kirjoittaa ja jakaa ajatuksiasi. Olet parasta, mitä somessa on.”

Siinä saa tämän rinnalla tuhat ahdistunutta huutaa suvakkihomoa suu vaahdossa. Ei heilauta. Minä itketin lukijaa tekstilläni ja hän minua kommentillaan. Tätä kutsutaan vastavuoroiseksi rakkaudeksi.

Vielä muutama sana vapaudesta. Vaikka tämä kaikki on sitovaa ja jokapäiväistä, niin sen rinnalla kulkee vapaus. Niillä viikoilla, kun minulla on täällä kotona päiväkotia käyvä lapseni, niin lähden hakemaan häntä päiväkodista jo kahdelta. Aamuisin meillä ei ole kiire. Syömme aamupalan kotona. Kävelemme rauhassa bussipysäkille. Ja jos huomaan että voisi olla mahdollista viettää työpäivä leikkipuistossa, niin pidämme vapaapäivän päiväkodista.

Tai toisenlainen vapaus. Kello on nyt yksitoista. Tämä on kolmas tekstini tänään. Julkaisen tämän ja sen jälkeen katson analytiikan. Jos näyttää hyvältä, niin jätän työpisteeni. Käyn kävelemässä Iidesjärven ympäri ja kaupassa. Syön lounaan. Sen jälkeen ehtii vielä hyvin kirjoittaa iltatekstin.

Työ- ja vapaa-ajan rajat ovat hämärtyneet jo aikoja sitten. Hyväksyn sen, sillä sen vastapainona saan tehdä työtäni toisinaan jopa sängyssä tai uimarannalla.

Ja saan kiireettömiä arkiaamuja lapseni kanssa.

Tällainen on rakkausbloggarin maanantai. Ja tiistai. Ja keskiviikko. Ja niin edelleen.

 

 

Lue myös

X