Havaintoja parisuhteesta

Tasa-arvoisen rakkauden puolustuspuhe

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Tämä on kirjoitus rakkaudesta, hyväksymisestä, parisuhteesta ja yhteiskunnasta. Sain kimmokkeen tähän kirjoitukseen lukijapalautteesta, jossa minun toivottiin kirjoittavan puheenvuoro parisuhteen, perheen ja rakkauden puolesta, joka on miehen ja naisen välinen, eikä mikään muu. Olen syvästi kiitollinen palautteesta, sillä se sai minun tarttumaan jälleen kerran aiheeseen, jossa ylistän ihmisten, enkä sukupuolten välistä rakkautta.

Tässä maailmassa, jossa viha velloo jokaisen nurkan ja oven takana, jokainen rakkaustarina on sanoma toivosta. Ei ole vain yhtä tapaa rakastaa tai olla parisuhteessa tai ylipäätään elää elämäänsä. Ei ole olemassa vain yhtä perhemallia, joka on olevinaan parempi kuin joku toinen perhemalli. Ei ole olemassa yhtä totuutta. Ei ole olemassa yhteistä kansakuntaa, joka uskoo yhteiseen samaan jumalaan. Se aika on onneksemme jo kaukana takanapäin.

Perhe on yhteiskunta pienoiskoossa. Niin kauan kun ympärillämme on tahoja, jotka lailla, määräyksillä tai ahtaalla käsityksellä uskonnosta määrittelevät mikä on oikea perhemalli ja mikä vähemmän oikea, niin yhteiskuntamme on pahasti viallinen ja sen korjaamiseksi on tehtävä töitä. Mikään ei ole raukkamaisempaa kuin käyttää lasta omien pelkojensa ja suvaitsemattomuutensa välikappaleena. Lapsi on onnellinen silloin, kun häntä rakastetaan. Se, että rakastaako häntä perheessä nainen ja mies, nainen ja nainen, mies ja mies tai vain yksi aikuinen, niin se on toisarvoista siihen nähden, että hänellä on ympärillään rakastavat aikuiset.

Jokaisella ihmisellä on oltava tasavertainen oikeus lapseen ja jokaisella lapsella oikeus rakastaviin vanhempiin. Kovin yksinkertaista, eikö totta. Ydinperhemalli, jossa on äiti, isä ja kaksi pellavapäätä on vain yksi perhemalli kaikkien muiden joukossa ja jokaisella perhemallilla on tasavertainen oikeus olla olemassa. On suorastaan vastenmielistä kuulla puhuttavan lapsen edusta siinä yhteydessä, kun toisiaan rakastavalta parilta yritetään evätä oikeus lapseen, koska, voi kauhea paikka sentään, sattuvat olemaan samaa sukupuolta toistensa kanssa.

Perhe on yhteiskunta pienoiskoossa muullakin tavalla. Parisuhde koostuu kahdesta eri persoonasta. Kahdesta ihmisestä, joilla on erilainen tapa ajatella, tehdä ja toimia. Mikä meillä jää vaihtoehdoksi, että parisuhteen ja perheen sisällä meidän on mahdollisimman helppo ja mukava elää? Aivan totta, meidän on hyväksyttävä toistemme tavat olla ja elää. Kovin yksinkertaista, eikö totta. Meidän pitää antaa toisen elämälle tilaa ja arvostusta. Meidän pitää hyväksyä ja ymmärtää toinenkin totuus kuin omamme tai voimmehan valita sen tien, joka lopulta tappaa parisuhteen, eli vahvempi määrittelee parisuhteen ja perheen tavat ja säännöt.

Itse kannatan syvästi ensimmäistä vaihtoehtoa, niin parisuhteessa kuin yhteiskunnassakin. Sitä parempi, luovempi ja vapaampi on parisuhde ja yhteiskunta, mitä enemmän annamme tilaa monille totuuksille. Se on itsellekin helpottavaa myöntää, että ei ole mitään yhtä oikeaa tapaa, on vain miljoonia oikeita tapoja.

En koskaan lakkaa uskomasta parisuhteeseen tai yhteiskuntaan, jossa on katto tai taivas mahdollisimman korkealla. Niin korkealla, että sen alla mahtuu elämään mahdollisimman suvaitseva ja moniarvoinen yhteisö, on se sitten yhteiskunnan tai perheen muodossa.

Tämä on kirjoitus rakkaudesta ja rakastamisen vapaudesta. Valitettavasti en voinut täyttää lukijani toivetta ylistyslaulusta vain ja ainoastaan miehen ja naisen väliselle rakkaudelle, koska olen jyrkästi kaikenlaisen rakastamisen puolella.

Katsos, kun rakkautta ei koskaan voi olla liikaa.

Kovin yksinkertaista, eikö totta.

Lue myös

X