Havaintoja parisuhteesta

Vauvan kanssa kaupungilla.

22.4.2017 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Lähdin vauvatyypin kanssa kaksin kaupungille. Ajattelin, että täytti jo viisi viikkoa, joten alkaa olla aika tutustuttaa vauvatyyppi kahvilakulttuuriin. Siitä tulisi sellainen minä ja tytöt-harrastus. Koska sillä viikolla, kun minulla on vanhempi tyttö, niin menisimme kolmisin. Bussiin oli ilo mennä. Näytin kateellisille vaunuja, että tässä on tämä minun ilmaislippu. Repikää siitä. Toki ymmärsin heti perään, että ei tämä kovin ilmaista tule olemaan lapsen kanssa koskaan. Mitä vanhemmaksi kasvaa, sitä kalliimmaksi tulee. Eroaa siten esimerkiksi autosta, koska auton kanssa menee niin, että mitä vanhemmaksi auto tulee, sitä halvemmalla sen saa myytyä. Sitä paitsi lasta ei saa edes myydä. Tiedän monia, varsinkin teini-ikäisten vanhempia, jotka olisivat valmiina myymään lapsensa hyvinkin huokealla hinnalla. Arvelisin, että tulen itse kuulumaan juuri tähän mainitsemaani ryhmään sitten kun on sen aika.

Bussin mentyä mukulakiville alkoi vähän vituttaa. Vauvatyyppi on vielä sen verran pieni, että hänen kanssaan ei voi luvalla aukaista suuta ja päästää suusta tärinästä johtuvia ääniä. Se näyttäisi muiden silmistä hiukan arveluttavalta tehdä sitä itsekseen. Toisaalta mitäpä sitä toisten katseista niin välittämään. Eikä tuollaisesta viisiviikkoisesta ole muutenkaan mitään seuraa kaupungilla. Joko se makaa suu auki ja nukkuu. Ja kun se ei nuku, niin se makaa vaunussa suu auki ja kitisee. Voin kertoa, että ensimmäinen tapa on huomattavasti paljon parempi kuin toinen mainitsemani. Ymmärrän kyllä vauvatyyppiä. Kyllä sitä itsekin kitisisi sellaisessa liian isossa makuupussissa, jonne on tunkeutuneena liiallisiin vaatteisiin ja helvetillinen tissihimo otsasuonessa kuplien.

Onneksi ymmärsin tissittömyyteni lähtiessäni. Otin maitoa pullossa mukaan. Sieppasin vauvatyypin vaunuista olalleni ja juosta tempaisin tiskille kysyäkseni, että missä on lähin mikrouuni, jossa sitä maitoa voisi vähän lämmittää. Koska vauvatyyppi on pienestä pitäen niin nirso, että maidonkin pitää olla juuri oikean lämpöistä. Kohta vaatii vaahdotettuna ja ripauksella kanelia seassa. Mutta ei se haittaa. Tykkään vaativista tyypeistä. Saavat usein haluamansa. Kyllä siellä kiljuen minua autettiin. Yksi nainen tarjoutui jopa pitämään vauvatyyppiä sylissä sen aikaa, että saisin aseteltua itseni pöydän ääreen asemiin. Minä pidin mustasukkaisesti vauvan itselleni ja mielessäni huusin naiselle, että hanki oma vauvatyyppi, tämä on minun. Sitten alkoi varsinainen syöttäminen.

Voi mitä katseita alkoi sinkoilla. Minä pidin vauvatyyppiä käsivarsillani ja maitopulloa vauvatyypin huulilla. Vauvatyyppi katsoi suoraan silmiini juodessaan maitoa ja lähipöytien aikuistyypit tekivät sitä samaa. Olin, että jopas saa mies nyt kerrankin huomioita ja katseita. Muistui mieleen keskiaika, jolloin olin noin kaksikymmentä. Istuskelin baarijakkaralla ja hakemalla hain katsetta, joka minuun kohdistuisi. Turhaan. Ohi menivät. Enpä silloin nuorena miehenä ymmärtänyt ottaa viisiviikkoista vauvaa mukaani. Kyllä olisi saanut katseista jopa valita ne kauneimmat. Varmasti olisi joka kerta tarttunut baarista joku mukaan. Se olisi ollut suuri ero siihen, mitä sain baarista tuolloin mukaan. Krapulan ja puoliksi syödyt makkaraperunat.

Miesimettämisen jälkeen alkoi operaatio röyhtäisyttäminen. Asettelin mukaani ottamani pukluliinan olkapäälleni ja vauvatyypin toiselle olkapäälleni. Tiedän, olisi kannattanut sijoittaa molemmat elementit samalle olkapäälle. Siinä katseiden ristitulessa sössin tilanteen perusteellisesti. Ja mitä tekee vauvatyyppi, joka huomaa tulevansa röyhtäytetyksi olkapäälle, jossa ei ole pukluliinaa. No, saatana oksentaa siihen kaikki ne juuri imemänsä maidot. Jos se liina olisi ollut oikealla olkapäällä, vauvatyyppi olisi tuskin röyhtäissyt. Mutta heti kun näki, että nyt saa hyvän sotkun aikaiseksi, niin ei kun maidot olkapäälle.

Siinä taputellessani vauvatyyppiä pyllyyn oksennuksen vauhdittamiseksi, sieltä taputukseni kohteesta kuului yhtäkkiä pitkä turahdus. Ei se minua yllättänyt. Kaikki eritteet kerralla pihalle. Se on tehokasta ja järkevää toimintaa. Oksennukset olkapäällä valuen lähdin etsimään paikkaa, jossa vauvatyypille voisi vaihtaa uuden vaipan. Sellaisen löydettyäni tiputin vauvatyypin hoitopöydälle ja aloin riisua vaatteita pois. Potkuhousut pois, vaippa pois ja eihän siellä mitään ollut. Turahdus oli vain pelkkä helvetin pitkä pieru. Mieleen liikahti ajatus, että miten niin pienestä vauvatyypistä voi lähteä niin mojova pieru. Että minkälaisia pieruja sitten aikuisena päästää, kuun viisiviikkoisenakin pierun voimasta tärähtää koko kahvila.

Vaihdoin kuitenkin uuden vaipan ja laitoin potkupuvun päälle ja nostin vauvatyypin olkapäälle ja taas kuului maata järisyttävä turahdus korvani juuressa. Ja heti perään toinen. Ja kun vauvan pylly on lähellä korvaa, niin siinä on aika lähellä myös nenä ja nenääni alkoi virrata tuoksu, joka oli merkki siitä, että nyt ei selvitty enää pelkällä pierulla. Vähän sama kuin sen oksennuksen kanssa. Vauvatyyppi tekee sen tahallaan. Se huomaa olevansa hoitopöydällä ja oikein pidättelee kakkaa niin pitkään, kun huomaa saavansa uuden puhtaan vaipan ja housut takaisin jalkaansa ja sen jälkeen päästää kaiken sisältään. Sen näkee vauvatyypin ilmeestä, kun se on päästänyt kaiken sisältään. Juuri sellainen ilkikurinen, että päästinpäs tässä selkään asti ylettyvän kakan juuri, kun olit saanut puettua minut. Että alahan aikuistyyppi riisua minua uudelleen tuossa hoitopöydällä.

Vielä ennen bussiin nousemista minulla oli treffit bussipysäkillä. Aina ehtii yksillä treffeillä käydä kaupungilla ollessaan. Tapasin vanhemman tyttäreni ja hänen ystävänsä. Olivat myös lähteneet vähän hengailemaan kaupungille. Sanoivat käyneensä ostamassa pilailukaupasta käsiraudat. Minä olin, että mikäpäs siinä. Kysäisin nyt kuitenkin ohimennen, että miksi ihmeessä. Olivat aikeissa osallistua haasteeseen, jossa parhaan ystävän kanssa ollaan toisiinsa kiinnitettyinä kaksikymmentäneljä tuntia. Minulla oli siinä toisessa kädessä vaunut, jossa makasi semisti kitisevä vauvatyyppi ja toisessa kädessä puhelin, josta yritin selata bussiaikatauluja. Sanoin tytöille, että hyvähän sitä on harjoitella kiinnipysymistä. On sitten aikuisena helpompaa.

Bussissa vauvatyyppi nukahti. Hän pisti ensin vähän vastaan. Silmät pyörivät kuin tuulilasinpyyhkijät. Lopulta mikään ei auttanut. Uni voitti muut tarpeet. Makuupussin aukosta näkyi kiinni olevat silmät ja raollaan oleva suu. Nenä näytti niin pieneltä. Se oli kuin karkkikoriste ison täytekakun päällä. Ulkona satoi räntää. Se oli niin märkää, että valui pisaroina ikkunoiden pinnalla kuin surun tai ilon värjäämät kyyneleet.Maailma oli ihan kaunis.

Lue myös

Suosittelemme