Havaintoja parisuhteesta

Vuosi jolloin vihapuheelle ja demonisoinnille annettiin ministerinsalkut

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Olen surullinen ja hämmentynyt siitä, että olemme nostaneet kädet ylös vihapuheen ja demonisoinnin edessä. Se kieli, jota perussuomalaiset ovat käyttäneet sosiaalisessa mediassa jo vuosia on siirtynyt heidän mukanaan politiikan ytimeen ja yhteiskunnallisesti hyväksytyksi.

En voi ymmärtää sitä, että miten valtionvarainministeri päästetään kuin koira veräjästä hänen käyttäessään säännöllisesti demonisoivaa ja alentavaa retoriikkaa. Suomessa 1.9 miljoonaa ihmistä kuuluu palkansaajajärjestöihin ja perussuomalaisten viha heitä kohtaan on niin voimakasta, että Purra kutsuu niitä sortojärjestöiksi. Ilman suurempaa kohua. Viime hallituskaudella kohuun riitti se, että opetusministerinä tuli käyttäneeksi termiä paskapuhetta puheeseen joka oli paskapuhetta.

Elinkeinoministeri Wille Rydmanin retoriikka on ollut jo kuukausia avoimen aggressiivista, demonisoivaa ja repivää. Mediaa vastaan hyökkääminen on saanut jatkoksi lähes päivittäisen hyökkäämisen ammattiyhdistysliikettä kohtaan. En ymmärrä, että miten sivistysvaltioksi itseään kutsuvassa maassa saa ilman mitään rajoja halveksia ja vihapuhua ministeriaitiosta käsin.

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta julkaisi eilen saamiaan kommentteja. Tähän se sitten johtaa, kun valtaa pitävät ministerit antavat siihen mallia ja luvan:

”V*ttu että pitäisi tehdä adressi, että sinut murhattaisiin”.

”Saatas punainen ky*pä arkkuun”.

Eikä hän ainoa ole. Vihaa ammattiyhdistysliikettä kohtaan on lietsottu niin pitkään ja niin näkyviltä paikoilta, että tulokset alkavat näkyä ja todella toivon, että ne eivät siirry konkretian tasolle. Vaara on, sillä lupa tälle kaikelle on annettu.

X