Horoskooppimerkit

Rakkaushoroskooppi 2019: Vaaka (23.9.–22.10.)

Yleissävyltään vuosi 2019 on vaa'alle vakava ja rauhallinen. Pintaliito ja sosiaalinen pörinä eivät kiinnosta vaakaa enää niin kuin ennen.
28.12.2018 Teksti: Kirsi Halla-Seppälä Kuvat: iStock

Vaa’at aloittivat, syntymäpäivästä riippuen, vuosien 2010–2012 aikana uuden elämänvaiheen ja rakensivat perustaa tulevalle. Vuosi 2019 testaa huolellisesti pohjan lujuutta ja tuolloin tekemiäsi päätöksiä sekä sitoumuksia.

Mikäli pohja on vakaa ja perusasiat kohdillaan, tämä vuosi tulee tuomaan lisää pysyvyyttä, uutta kasvua ja positiivisia muutoksia elämääsi. Jos sen sijaan olet tehnyt liikaa kompromisseja ja valintoja miellyttääksesi muita, nyt on aika purkaa vanhoja rakenteita ja tehdä elämästä enemmän itsesi näköistä.

Yleissävyltään vuosi on vakava ja rauhallinen, pintaliito ja sosiaalinen pörinä eivät kiinnosta sinua enää niin kuin ennen.

Rakkauden kannalta syksy on vuoden antoisinta aikaa. Erityisesti aika syyskuun puolivälistä lokakuun alkuun suosii romanttisia aikeita ja esimerkiksi rakkaudentäyteisen loman kannalta ajankohta on mitä parhain.

Marraskuun lopusta eteenpäin vaakojen elämässä alkaa tärkeä parisuhteita ja muita liittoja suosiva ajanjakso. Jollei sormusta ole vielä tarjottu sinulle samppanjalasissa, vuoden loppu saattaa hyvinkin tehdä unelmistasi totta juuri tässä muodossa.

Lue myös muiden horoskooppimerkkien ennusteet.

Parin rakkaushoroskooppi

Ovatko tähdet rakkautenne puolella? Testaa, miten sinun ja rakkaasi tähtimerkit sopivat yhteen ja millaisia haasteita ja vahvuuksia suhteessanne on.

Lue myös

Suosittelemme