Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi tiistai 12.12.

12.12.2017 Teksti: Anna.fi Kuvat: Karine Daisay/Figarophoto/Bulls Press

Nämä tämän viikon kaksi ensimmäistä päivää auttavat näkemään yllättävän tarkasti, mitä ympärillämme tapahtuu. Siksi olemme kaikki tavallista kriittisempiä tilanteissa, joiden koemme olevan tavalla tai toisella pielessä. Jos Sinulle tulee ahdistava tai ärtynyt olo, niin mieti mitä voisit tehdä toisella tavalla kuin sillä hetkellä olet tekemässä.

Oinas

Tunnelma on hiukan ristiriitainen Kuun tehdessä oppositiota merkkiisi ja neliötä Plutolle. Luota tiukalla otteella omiin tunteisiisi ja vältä kaikkia vähänkään harmittavilta tuntuvia kompromisseja. Paha olo nostattaa ikäviä aggressioita ja aiheuttaa turhia riitoja.

Härkä

Kuun kvinkunssi painottaa tänään eteesi tulevaa tunnepitoista ratkaisua, joka saattaa herättää alitajuisia pelkoja sinulle läheisessä ihmisessä. Älä anna näiden reaktioiden vaikuttaa tämän päivän päätöksiisi. Pelot eivät lopulta liity lainkaan sinuun.

Kaksoset

Kuun kolmio muistuttaa tunnetason valmiudestasi ottaa tavallista suurempaa vastuuta omista ratkaisuistasi tämän päivän aikana. Pluton asema antaa sinulle paljon lisävoimaa ja itseluottamusta, joiden avulla saavutat yllättävää tukea läheisiltäsi.

Rapu

Kuun neliö merkkiisi kovassa kulmassa Plutoon aiheuttaa kovaa sisäistä jännitettä ja saattaa tuntua myös poikkeavana epävarmuuden tunteena, jonka ei pidä antaa vaikuttaa tämän päivän päätöksiisi. Luota hetkellisiin aavistuksiisi ja ole valmis isoihin päätöksiin.

Leijona

Kuun sekstiili antaa sinulle tavallista vahvemman tunteen omista kyvyistäsi ja mahdollisuuksistasi, eikä sinulla pitäisi olla ongelmia tehdä ratkaisevia siirtoja tämän päivän aikana. Fiilis on kohdallaan ja voiman tunne työntää sinua eteenpäin hankkeissasi.

Neitsyt

Aavistat tänään äärimmäisen herkästi jokaisen oikean liikkeen ja ratkaisun mitä haastavimmissa tilanteissa. Pystyt ottamaan ohjat käsiisi ilman minkäänlaista etukäteissuunnittelua ja asiat etenevät kuin itsestään.

Vaaka

Tunteesi ovat vahvassa roolissa tämän päivän aikana, ja tunnet todella hurjana ahdistuksena jokaisen tilanteen, joka millään tavalla on viemässä elämääsi väärään suuntaan. Jos joku juttu tökkii, niin viisainta on pysäyttää eteneminen tuolla sektorilla ainakin toistaiseksi.

Skorpioni

Merkkisi jää Kuun ja Pluton haasteellisen kulman väliin tavalla, joka mahdollistaa sinulle arvokkaan tarkkailijan roolin joissakin tunnepitoisissa tilanteissa, jotka osoittautuvat yllättävän merkittäviksi suunnitelmiesi kannalta.

Jousimies

Kuun sekstiili antaa sinulle selvän etulyöntiaseman tämän päivän vahvoja tunnelatauksia sisältäviin tapahtumiin. Jännitteet painavat lähelläsi olevia ihmisiä ja mahdollistavat sinulle oman paikkasi varmistamisen vain siksi, että säilytät malttisi muita paremmin.

Kauris

Kuun tiukka asema merkissäsi vaikuttavaan Plutoon asettaa sinut täysin määräävään rooliin elämäsi tämän päivän tapahtumissa. Jousto- tai kompromissiratkaisuihin ei ole nyt mitään syytä alentua, sillä tiedät mitä haluat ja pystyt nyt ottamaan omasi.

Vesimies

Kuun kolmio merkkiisi synnyttää tällä kertaa vahvan tietoisuuden joissakin tänään eteesi tulevissa tilanteissa, ja voit ehdottomasti luottaa omaan näkemykseesi, vaikka ympäristön reaktiot saattavat olla hyvinkin kielteisiä. Tiedät kyllä mitä olet tekemässä.

Kalat

Kuun ja Pluton keskinäinen kova aspekti osuu merkkiisi positiivisessa kulmassa, joka kuitenkin vaatii rohkeaa kannanottoa johonkin tärkeään ratkaisuun. Päätöksesi vaikuttaa monien muidenkin elämään, mutta se on silti tehtävä hyvin omaehtoiselta pohjalta.

Lue myös:

Teksti: Seppo Tanhua