Nanna Bhose seinäkiipeilee korkean paikan kammosta huolimatta: ”Uskon, että meissä kaikissa on huikea potentiaali, kunhan emme jää pelkojemme vangiksi”
Kolme vuotta sitten radiojuontaja Nanna Bhose panikoi 15 metrin korkeudessa kallioseinämällä. Jatkaakseen harrastusta hänen oli kohdattava korkean paikan pelkonsa.
Seinäkiipeily täyttää Nanna Bhosen arjen.
Kolme vuotta sitten radiojuontaja Nanna Bhose panikoi 15 metrin korkeudessa kallioseinämällä. Jatkaakseen harrastusta hänen oli kohdattava korkean paikan pelkonsa.
Radiojuontaja Nanna Bhose kertoo, kuinka hän työstää pelkojaan seinäkiipeilyharrastuksen parissa.
”Hengitykseni salpautui. Puristin tiukasti kiinni kallioseinämään kiinnitetyistä pulteista. Olin harrastamassa köysikiipeilyä Kreikassa ja keikuin lähes viidentoista metrin korkeudessa. Vaikka tiesin, että olen turvallisesti kiinni köydessä ja mieheni on alhaalla maassa varmistamassa turvallisuuteni köyden toisessa päässä, sain lähes paniikkikohtauksen.
Mieheni rauhallisen kannustuksen saattelemana laskeuduin köyden varassa alas. Maahan päästyäni aloin täristä ja itkeä hallitsemattomasti. Kun sain itseni rauhoitettua, aloin tutkiskella tunteitani. Ymmärsin, että joudun kohtaamaan korkean paikan pelkoni, jos aion jatkaa lajin parissa.
Päätin ottaa vastaan mahtavan mahdollisuuden tutustua pelkooni. Pian huomasin, että kyse ei ollutkaan enää pelkästään korkean paikan pelosta, vaan olin avannut pelkojen Pandoran lippaan. En lopulta enää tiennyt, mitä pelkoa kiipeillessäni käsittelin. Pelon vyöryessä päälle pysähdyin sen äärelle ja keskityin hengitykseeni.”
”Olen oivaltanut, kuinka paljon pelot estävät toimintaamme”
”Nyt elämäni pelottavimmasta kiipeilykokemuksesta on kolme vuotta aikaa – ja laji on rakkaampi minulle kuin koskaan aikaisemmin. Käyn monta kertaa viikossa sisätiloissa boulderoimassa eli kiipeämässä ilman varmistusvälineitä matalissa korkeuksissa. Köysikiipeilyä harrastan mieluiten ulkona.
Kiipeily kehittää lihaskuntoa, kehonhallintaa ja ennen kaikkea mieltä. Haluan kerta toisensa jälkeen haastaa itseäni ja kokeilla vaikeampia reittejä.
Moni puhuu epäonnistumisen pelosta. Kiipeilyharrastukseni myötä olen oivaltanut, että minä olen kärsinyt onnistumisen pelosta. Minulle on käynyt lukuisia kertoja niin, että pelko ottaa minusta vallan juuri silloin, kun kiipeilyreitin maaliviiva jo häämöttää.
Kiipeilyn myötä olen oivaltanut, kuinka paljon pelot estävät toimintaamme. Jos ihminen miettii, leikkaako hän uuden hiustyylin tai vaihtaako hän alaa, usein pelko vaikuttaa jollain tavalla valintaan. Olen halunnut katsoa pelkojani silmästä silmään ja vapautua niistä.”
”Seinäkiipeily on opettanut, että ihmiskeho pystyy uskomattomiin asioihin”
”Uskon, että meissä kaikissa on huikea potentiaali, kunhan emme jää pelkojemme vangiksi. Pelko on reaktio, mutta rohkeus on päätös. Meistä jokainen voi päättää valita rohkeuden. Minua on helpottanut oivallus, että pelko liittyy yleensä aina joko menneeseen tai tulevaan. Useimmiten tässä hetkessä ei ole mitään pelättävää.
Suhtaudun pelkooni lempeästi. Kuuntelen, mitä sillä on sanottavaa, mutten usko sokeasti sen viestejä. Kun pelko ottaa vallan köyden päässä korkeuksissa, minun on joko pysähdyttävä pelkoni äärelle tai laskeuduttava alas. Jos laskeudun alas ja annan pelolleni vallan, tiedän, että seuraavalla kerralla pelko iskee samassa korkeudessa.
Seinäkiipeily on opettanut minulle sen, että ihmiskeho pystyy uskomattomiin asioihin – eikä koskaan ole liian myöhäistä aloittaa uutta harrastusta. Aloitin lajin kuusi vuotta sitten. Ensin harrastin sitä epäsäännöllisesti, mutta viimeiset pari vuotta se on täyttänyt arkeni. Nyt olen 52-vuotias ja kehityn lajissa koko ajan paremmaksi. ”
Juttu on julkaistu Kotilääkärin numerossa 2/2022.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous