Yö Outin ja Liisan käsissä – tällaista on Suomen pohjoisimmassa ympärivuorokautisessa lääkäripäivystyksessä

Ivalossa on Suomen pohjoisin ympärivuorokautinen lääkäripäivystys. Sieltä haetaan apua satojen kilometrien päästä, ja öisin yksi lääkäri palvelee lähes koko Lappia. Tänään päivystystä pyörittävät Outi Liisanantti ja Liisa Kaivosoja. He ovat nähneet työssään kaiken.

Naisen oikean käden sormet ovat paleltuneet. Etusormen, keskisormen ja nimettömän vammat ovat pahimmat. Ne ovat olleet tunnottomat jo tuntien ajan, samaan aikaan kättä jäytää kipu.

Nainen, kambodžalainen Thon Chantha, on tullut hakemaan paleltumiin apua Ivalon taajamassa sijaitsevasta Inarin kunnan terveyskeskuksesta kello viideltä maanantai-iltana. Hänellä on tulkkina miehensä Chheang Sophorn, joka kertoo lääkäri Outi Liisanantille, että he viettivät päivän moottorikelkkasafarilla, huskyajelulla ja pilkillä. Pakkasta on ollut 28–30 astetta.

Viima vie ihosta pintatunnon, minkä vuoksi paleltumien syntyä voi olla itse vaikea huomata. Outi painelee sormia ja lohduttaa Thonia, että ne todennäköisesti paranevat. Mutta sormia pitää seurata, sillä paleltuma voi pahentua 48 tunnin aikana.

Ei Outi sitä Thonille kerro, mutta päivystyksessä on kokemusta siitäkin, kun potilaita on pitänyt lähettää paleltumien vuoksi raajojen amputaatioon. Se voi olla esimerkiksi hankeen sammumisen hinta.

Yksi lääkäri päivystää kerrallaan

Thonilla kävi tuuri, että tapaturma sattui lähellä Ivaloa. Lapin sairaanhoitopiirissä ympärivuorokautista julkisen puolen lääkäriapua on saatavilla vain Rovaniemen keskussairaalassa ja täällä. Rovaniemellä on kattavin hoito, mutta sinne on pohjoisimmista kolkista pitkät etäisyydet: esimerkiksi Utsjoen Nuorgamista noin 500 kilometriä ja Ivalostakin lähes 300. Siksi Inarin terveyskeskus on tärkeä isolle joukolle ihmisiä: avun piirissä on kymmeniä tuhansia.

Kuulostaako luku hurjalta? Inarihan on harvaanasuttu kunta. Lasketaanpa! Terveyskeskuksen päivystyksessä voivat käydä inarilaisten lisäksi Utsjoen kunnan sekä Sodankylän Vuotson kylän ja Kakslauttasen asukkaat. Alueiden yhteenlaskettu asukasmäärä on noin 10 000. Viime vuonna Inari–Utsjoki-matkailualueella oli 461 000 yöpymistä. Kun turistit lasketaan mukaan, alueen väkimääräksi arvioidaan sesonkiviikkoina noin 40 000 ja ylikin.

Ivalossa terveyskeskuksessa päivystää yksi lääkäri kerrallaan. Vastaanoton lisäksi hän palvelee yksin puhelimitse lähes koko Lappia iltayhdeksästä aamukahdeksaan asti. Rovaniemen ja Inarin lisäksi muissa Lapin sairaanhoitopiirin kunnissa ei ole öisin päivystävää lääkäriä. Kun näiden kuntien vuodeosastoilla ja ensihoidossa tarvitaan konsultaatioapua, hoitohenkilökunta soittaa Ivaloon. Siellä lääkäri tekee arvion potilaasta, joka voi olla vaikkapa yli 300 kilometrin päässä Kolarissa.

Tänä tammikuisena iltana ja yönä lappilaisten terveydestä huolehtii Ivalossa aamuun asti kaksi päivystävää naista: terveyskeskuksen johtava lääkäri Outi ja sairaanhoitaja Liisa Kaivosoja. He ovat nähneet työssään kaiken.

Ympärivuorokautinen lääkäripäivystys on kansainvälinen kohtauspaikka

Ei ole poikkeuksellista, että terveyskeskukseen tulee potilas Kambodžasta. Kunnassa käy paljon paitsi suomalaisia myös aasialaisia, venäläisiä, brittiläisiä, norjalaisia ja ranskalaisia turisteja. Aina yhteistä kieltä ei ole.

– Eräs singaporelainen rouva sairastui vakavasti lomallaan. Matkanjärjestäjä jätti hänet tänne yksin ja jatkoi muun ryhmän kanssa eteenpäin. Rouva ei puhunut englantia, joten meidän piti soittaa Singaporeen hänen puolisolleen, joka oli puhelimitse tulkkina usean päivän ajan, Outi kertoo.

Seuraava potilas tulee kuitenkin edellistä lähempää, Utsjoelta. Terttu Guttorm istuu toimenpidehuoneessa Liisan kipsattavana. Oikeassa käsivarressa on kaatumisen seurauksena murtuma.

Oven ulkopuolella odottaa Utsjoen kotipalvelussa työskentelevä Janne Aikio, joka kuskasi Tertun päivystykseen ja vie hänet takaisin kotiin. Se tarkoittaa yhteensä 308 kilometrin pituista ajomatkaa. Janne istui autonrattiin, sillä kunnasta ei saatu taksia Terttua kuskaamaan.

– Pitihän Tepulle apua saada, Janne sanoo.

Sillä nimellä hän ja muut oppilaat kutsuivat Terttua ala-asteella; tämä oli heidän luokanopettajansa.

88-vuotias Terttukin muistaa Jannen:

– Kiltti poika olit. Monta vuotta sinua opetin.

Kipsauksen jälkeen Terttu ja Janne alkavat tehdä kotiinlähtöä. Ihan ensimmäiseksi poiketaan juomaan iltakahvit.

”Hoitajan työ on muuttunut entistä vaativammaksi”

Outin ja Liisan vuoro alkoi iltapäiväneljältä. Outin vastaanotolle tulevat kiireellistä apua tarvitsevat potilaat. Liisa vastaa potilaiden puheluihin ja tekee hoidon tarpeen arvioinnin: onko kyse päivystysasiasta vai kiireettömästä vaivasta. Myös Liisan vuoroon kuuluu päivystyspotilaiden hoitotyötä kuten verikokeiden ja sydänfilmien ottamista, seurantaa ja lääkitysten antamista. Outi ja Liisa ovat illan ajan työpari. 55-vuotias Liisa on ollut terveyskeskuksessa töissä 35 vuotta ja on pitkällä urallaan kokenut myös ajat, jolloin hierarkiat olivat jyrkkiä.

– Harjoitteluaikoina me opiskelijat emme saaneet edes olla samaan aikaan kahvilassa valmiiden hoitajien kanssa. Työvaatteetkin olivat erivärisiä, jotta erottui, kuka on kyseessä, Liisa muistelee.

– Näin jälkeenpäin nuo ajat tuntuvat hassuilta, että oliko se tottakaan. Nykyisin potilaan hoitosuunnitelmaa katsotaan yhdessä. Samalla hoitajan työ on muuttunut entistä vaativammaksi. Nykyisin hoitajat esimerkiksi antavat potilaille sellaisia lääkityksiä, jotka olivat ennen lääkärien vastuulla.

Liisa on auttamistyössä unelma-ammatissaan, vaikka silloin oli rankkaa, kun hänen kolme lastaan olivat pieniä. Hän on tehnyt töitä aina kolmessa vuorossa, kokkina työskentelevä aviopuoliso Mika kahdessa. Ruuhkavuosina lastenhoitovuoro vaihtui läpsystä ovensuussa.

Liisan puhelin soi: siellä on yleistilan laskusta kärsivä nainen, jonka Liisa pyytää vastaanotolle. Samaan aikaan päivystykseen tulee huimausoireita tunteva mies.

Ambulanssityhjiötä yritetään välttää viimeiseen asti

On yksi laite, joka terveyskeskuksessa pitäisi Outin mielestä olla, mutta jota ei ole vielä saatu: tietokonetomografialaite. Sillä kuvannetaan aivoja, verisuonia ja sisäelimiä, kuten keuhkoja ja sydäntä. Lähin tietokonetomografia- eli TT-laite on Rovaniemellä, ja sinne Outi lähettää tänä iltana ambulanssilla kuvausta varten potilaan, jolla on vakavia hengenahdistusoireita.

Se tarkoittaa sitä, että toinen Inarin kahdesta ambulanssista on tuntikausia tien päällä. Ambulanssityhjiöksi kutsutaan tilannetta, jolloin kunnassa ei ole ambulanssia, joka ehtisi tavoiteajassa potilaan luokse. Tyhjiön välttämiseksi kyytejä ketjutetaan mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi näin: ambulanssi ajaa Ivalosta Sodankylään, jossa vastassa on toinen yksikkö, joka ajaa loppumatkan Rovaniemen sairaalaan. Siten ambulanssi pääsee nopeammin takaisin omaan kuntaan.

Jokainen minuutti on tärkeä, kun epäillään esimerkiksi aivoinfarktia. Jotta liuotushoidosta on apua, se on aloitettava neljän ja puolen tunnin sisällä potilaan oireiden alkamisesta. Hoitoa ei voida aloittaa, ennen kuin diagnoosi on varmistettu TT-kuvauksella. Kopterikyyti on usein pois laskuista huonon lentosään vuoksi. Pelkkä ambulanssimatka Ivalosta kuvaukseen Rovaniemelle lohkaisee tiukasta aikaikkunasta kolme tuntia. Sitä ennen potilas on saattanut sinnitellä oireidensa kanssa jopa muutaman tunnin. Silloin hoidon ennuste alkaa olla lohduton.

– Talvisilla teillä minuutit ovat todella pitkiä, kun potilas taistelee vieressä hengestään, Outi sanoo.

Hyvin kriittisissä tilanteissa lääkäri saattaa lähteä päivystyksestä ambulanssiin mukaan. Joskus potilas pitää ensin hakea moottorikelkalla tai veneellä tiettömän taipaleen takaa.

Hengähdystauolla hiihtolenkille

Urheilu tuo Outille hengähdystauon rankkoihin työpäiviin ja madaltaa stressiä. Kun alkuillan potilaat on hoidettu seitsemän aikaan, hän ottaa sukset kainaloon ja lähtee hiihtämään terveyskeskuksen nurkalta pimeää moottorikelkan uraa pitkin Ivalojoelle. Näin voi tehdä luvan kanssa. Riittää, että lääkäri on iltaisin ja öisin koko ajan tavoitettavissa ja puolen tunnin varoitusajan sisällä päivystyksessä.

Lenkin aikana Outille tulee konsultaatiopuhelu: Itä-Lapissa on ollut autokolari. Sitten soittaa Liisa, sillä päivystykseen on tullut murtumapotilas.

Käytävällä nilkuttaa italialainen Giulia Eteri kahden saattajansa kanssa. Takaa tullut huskyvaljakko ei pysähtynyt ajoissa, ja nilkka sai osuman. Karigasniemen terveysasema oli lähimpänä, mutta siellä olisi terveydenhoitaja seuraavan kerran paikalla kahden päivän päästä. Oli lähdettävä 160 kilometrin päähän Ivaloon, sillä nilkka on turvonnut ja kipeä.

Outi palaa hiihtolenkiltä terveyskeskukseen ja ottaa Giulian saattajineen vastaan. Ja sinne, missä on säpinää, viilettää rollaattorillaan vuodeosaston seniorikin, satavuotias saamelaisrouva. Virkeä kukkahameeseen pukeutunut huivipää kurkistaa auki jääneen hoitohuoneen oven raosta: mitä täällä tapahtuu.

– Meeppä ommaan huoneeseen, kuuluu hoitajien lempeä kehotus kerran jos toisenkin illan aikana.

Silti on sijaa myös pienille seikkailuille.

”Kukaan ei halua kuolla yksin”

Henkilökunnan kahvihuoneessa on tarjolla kahvia, kanelipullia ja suklaata. Liisan ja Outin lisäksi pöytään istahtavat hetkeksi sairaanhoitajat Päivi Suonnansalo ja Katja Bogdanoff, jotka hoitavat samassa kerroksessa sijaitsevan vuodeosaston potilaita. Vuodeosastolla on niin pitkäaikaissairaita, päihdeongelmaisia kuin leikkauksista toipuviakin.

Katja on puheenjohtajana kunnan kriisiryhmässä. Se tukee, kun tapahtuu jotakin äkillistä: tulipalo, kodinmenetys, kuolema… Viimeksi kriisiryhmää tarvittiin lokakuun 29. päivänä.

Kahvihuoneeseen laskeutuu hiljaisuus, kukaan ei jatka keskustelua. Lehdistä on voinut lukea, että tuona päivänä ivalolainen mies surmasi itsensä ja kuusivuotiaan tyttärensä. Tragedia järkytti kuntalaisia syvästi, sen voi pöydässä aistia.

– Pienellä paikkakunnalla kaikki tuntevat toisensa, se on tämän työn mukava mutta myös rankka puoli, Liisa sanoo myöhemmin.

Työssään hän on saattohoitanut muun muassa ystävänsä. Saattohoitokin kuuluu Ivalossa lääkärin ja hoitajan päivystystyöhön. Vuodeosastolla on kuolemansairaita potilaita, jotka voivat tarvita äkillistä kivunlievitystä – tai vain toista ihmistä lähelleen. Silloin Outi, Liisa tai joku muu henkilökunnasta istuu viereen ja on läsnä. Siihen yritetään aina löytää aikaa.

– Kukaan ei halua kuolla yksin, Outi sanoo.

”Yleislääkärin työ on jatkuvaa todennäköisyyksien arviointia ja riskien ottamista”

Jalkansa venäyttänyt saksalaismies on vastaanoton viimeinen kävijä puoli kymmeneltä. Yöksi Liisan tarkkailtavaksi jää nainen, joka tuotiin vastaanotolle sydänoireiden vuoksi.

Outin puhelin alkaa soida entistä tiheämmin. Muissa kunnissa tarvitaan hänen arviotaan muun muassa äkillisen näköhäiriön, tajunnanmenetyksen, alkoholin vieroitusoireiden ja itsetuhoisen potilaan hoidossa. Neljätoista Lapin kuntaa on hänen apunsa varassa aamuun asti.

Outi lähtee terveyskeskuksen naapurissa olevaan lääkäreille tarkoitettuun päivystyskämppään. Pelkistetyn yksiön sängyllä voi torkkua puheluiden välissä. Mutta miten voi tietää, että tekee oikean päätöksen, kun potilaat ovat satojen kilometrien päässä?

– Ei voikaan. Yleislääkärin työ on jatkuvaa todennäköisyyksien arviointia ja riskien ottamista sekä niiden sietämistä. Ja parhaansa tekemistä. Jos tunnen itseni yhtään epävarmaksi, pyydän potilaan vastaanotolle tänne meille Ivaloon tai Rovaniemelle, Outi sanoo.

Hänet valittiin johtavaksi lääkäriksi viisi vuotta sitten. Ennen Inaria 46-vuotias Outi työskenteli Helsingissä ja Oulussa.

– Ajattelin, että Lapin neljä vuodenaikaa olisi kiva vielä kokea. Niitä tässä edelleen katsellaan.

Haastavaa on se, että pienessä yhteisössä johtava lääkäri on virkansa vuoksi aina suurennuslasin alla. Mutta sitä tasapainottaa työn ulkopuolinen elämä. Outi asuu Nellimössä 40 kilometrin päässä terveyskeskuksesta. Ensimmäisellä luokalla olevan Inari-tyttären lisäksi uusperheeseen kuuluu poronhoitajana työskentelevä puoliso Kalle.

– Minulla on ihana tyttö ja mies. Kotona minua odottavat valmis ruoka ja lämmin sauna. Siellä minulta ei vaadita mitään.

”Työkaverit ovat minulle voimavara”

Liisa juo yön viimeiset kahvit yhdeltätoista. Yksi työvuoro on jäänyt erityisesti hänen mieleensä. Muutamia vuosia sitten kolme ulkomaalaista nuorta menehtyi auto-onnettomuudessa. Kun Liisa riisui heitä lääkärin kanssa alakerran ruumishuoneella tarkistusta varten, hän tajusi, että he olivat hänen omien lapsiensa ikäisiä.

– Jäin miettimään, miten vanhemmat selviäisivät menetyksistään ja kuinka kävi neljännelle nuorelle, joka vietiin onnettomuuspaikalta ambulanssilla eteenpäin.

Jatkohoitoon lähtevien potilaiden kohtalot jäävät yleensä pimentoon. Voi vain toivoa parasta.

– Työkaverit ovat minulle voimavara. Heidän kanssaan voin purkaa vaikeita tilanteita. Muutamien kanssa käymme yhdessä hiihtämässä ja vaeltamassa tuntureilla.

Päivystyskäytävä on puoliltaöin pimeänä. Sen perältä erottuu juuri ja juuri siluetti, jolla on kukkahame ja vaalea hiushuivi. Jos vielä tapahtuisi jotakin…

Yön viimeiset tunnit

Päivystyskäytävä pysyi hiljaisena aamuun asti. Siellä kävi illan ja yön aikana kymmenen potilasta. Outille tuli yön aikana kahdeksan puhelua, viimeisin puoli kolmelta. Vuoro oli normaalia rauhallisempi.

Ivalosta ambulanssilla lähteneellä potilaalla todettiin Rovaniemellä tietokonetomografiassa Outin epäilemä keuhkoveritulppa. Potilas oli hengenvaarassa. Hän sai hoitoa, mutta sen aloitus viivästyi pitkän välimatkan vuoksi.

Onni oli tällä kerralla mukana.