mika aaltola
Mika Aaltola on saanut perheenlisäystä.
Julkkikset

Mika Aaltolan vauva syntyi! Julkaisi rakkautta täynnä olevan kuvan perheestään

Ulkopoliittisen instituutin johtajasta Mika Aaltolasta on tullut isä ensimmäistä kertaa.
Teksti: Tiia Kailaheimo Kuvat: Lehtikuva

Ulkopoliittisen instituutin johtajan Mika Aaltolan, 52, ja hänen vaimonsa Kirsi Aaltolan vauva on syntynyt. Mika julkisti uutisen eilen Twitterissä julkaisemalla kuvan perheestä.

”Rakas Kirsi Aaltola tutkimusmatkailija, jonka kanssa löytää asioita, joista aikaisemmin ei osannut unelmoida”, Mika kirjoittaa päivityksessä.

Mika kiittää myös synnytysosaston hoitohenkilökuntaa Helsingissä.

”Kiitokset Naistenklinikan loistavalle henkilökunnalle, paikalle jossa historiat sovitetaan kohti tulevaisuutta.”

Mikan iloinen uutinen on kerännyt Twitterissä tuhatkunta onnentoivotusta.

Onnittelijoiden joukossa ovat muun muassa toimittaja Baba Lybeck, muusikko Toni Wirtanen, uutisankkuri Salla Paajanen ja puolustusministeri Antti Kaikkonen, joka myös odottaa toista lastaan Jannika-vaimon kanssa.

 

Kirsi Aaltola kirjoittaa omalla Twitter-tilillään: ”Kauan odotettu syntymäpäivä koitti eilen. Suuria onnen hetkiä.”

Mika Aaltola on käynyt suomalaisille varsin tutuksi mediatalojen luotettuna kommentaattorina Ukrainan sodan analyyseissa. Vastikään Ylen kyselyssä Mika sai neljä prosenttia äänistä kysyttäessä, kuka on suomalaisten ykkösehdokas seuraavaksi presidentiksi.

Raskauden aikana Mika kertoi Seuralle, että pariskunnasta tulee nyt vanhempia ensi kertaa. Mikalla oli suunnitelmissa jäädä lapsen kanssa kotiin muutamaksi kuukaudeksi.

”Elämä on mennyt niin nopeasti, se on ollut kuin vilahdus. En tiedä, milloin olisi ollut oikea hetki tulla isäksi, mutta ehkä se on juuri nyt.”

Mika kertoi samassa haastattelussa kokevansa tärkeäksi opettaa lapselleen rohkeutta tehdä niitä asioita, joita tämä itse haluaa.

Seura.fi: Mika Aaltola analysoi sodan käänteitä esikoisen syntymän kynnyksellä: ”En tiedä, milloin olisi ollut oikea hetki tulla isäksi – ehkä se on juuri nyt”

X