Janina Fry 360°

Uusi normaali

Teksti: Janina Fry

Miten te siellä olette suhtautuneet rajoitusten purkuun? Olen itse huomannut miten ihanalta tuntuu kävellä pitkin Pohjoisesplanadia kun kahviloiden terassit ovat heränneet henkiin ja saa  rennosti liikkua kaupungilla ilman syyllisyydentunnetta. Vielä en ole istunut terassilla mutta tänään on lasten koulun vanhempainyhdistyksen päättäjäiset sovittu ulos terassille joten tulee sekin nyt kärkeen koettua. Olemme myös sopineet illallisesta ravintolaan ystäväpariskunnan kanssa loppuviikosta. Tätä olen odottanut kovasti, että saa istua kauniissa ravintolassa, nauttia ruoasta ja seurasta. Kaikesta tästä huolimatta olen päättänyt tehdä omat rajat itselleni siitä miten ja missä liikun ihmisten ilmoilla ja jos esimerkiksi asioin liikkeessä johon tuntuu tulevan ryysistä poistun paikalta. Näen ystäviä pienessä piirissä enkä aio järjestää isompia juhlia tänä kesänä. Matkat olikin jo peruttu joten nautin Suomen kesän antimista ja seuraan luonnon vaiheita kesässä edelleen tarkemmin kuin ennen.

Laventelinvärinen mekko, Other stories 129€



Mekkokuume

Vaikka vaatehuone tursuaa mekkoja, huomaan katsastelevani taas mielenkiinnolla eri merkkien mekkotarjontaa. Tämä laventelinvärinen unelma on kuin tehty kuvattavaksi kukkivien syreenien alla. Samalla mietin, että tekisin itselleni mekon kesään. Aihio sille on päässä ja nyt pitäisi vaan piirtää ja toteuttaa se vanhalla ompelukoneellani.
Nyt täytyykin rientää sinne ”kokoukselle” terassille. Täydellinen aurinkoinen ilma vielä kaiken lisäksi.

Lue myös

X