Suunnittelija Anne-Mari Pahkala teki Linnan juhlat -pukuja naisten kokemasta väkivallasta: ”Kaikki eivät selviä siitä”

Joka kolmas nainen Suomessa kokee elämänsä aikana väkivaltaa. Muotisuunnittelija Anne-Mari Pahkala nostaa nämä vaietut tarinat esiin suunnittelemiensa iltapukujen muodossa. Ainakin kaksi juhla-asuista tullaan näkemään myös Linnan juhlissa.

Muotisuunnittelija Anne-Mari Pahkala tunnetaan siitä, että hän nostaa muodin avulla esiin yhteiskunnallisia epäkohtia ja puheenaiheita.

Tänä vuonna Pahkala antaa äänen niille, jotka eivät välttämättä uskalla puhua itse. Aiheelle, josta vaietaan yhä liian usein. Naisten kokemalle väkivallalle. Naisten linjan mukaan joka kolmas nainen Suomessa kokee väkivaltaa elämänsä aikana.

Kolme asua, kolme tositarinaa

Anne-Mari Pahkala on suunnitellut kolme eri juhla-asua, jotka kertovat kolmen väkivaltaa kokeneen naisen tositarinan.

Naisten Linjan kanssa yhteistyössä toteutettu Se kolmas -hyväntekeväisyyskampanja nostaa esiin aiheen, josta meidän kaikkien pitäisi puhua enemmän ääneen, myös yhteiskunnallisella tasolla.

– Muoti muuttuu koko ajan ja menee aina vähän edellä. Muotiin vaikuttaa ympäristö ja se, mitä politiikassa tapahtuu. Uskon vahvasti siihen, että vallalla olevien luonto-, ympäristö- ja ilmastokeskusteluiden jälkeen tulevaisuudessa tulee moraaliin ja vallan väärinkäyttöön liittyvää keskustelua, Pahkala sanoo.

Ainakin kaksi naisten kokemaa väkivaltaa kuvastavista asuista nähdään tänä vuonna Linnan juhlissa: vihreiden kansanedustaja Emma Karin ja Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry:n puheenjohtaja Elisa Gebhardin yllä.

– Tavoitteena oli tehdä Naisten Linjan toimintaa tunnetummaksi ja lisätä tietoisuutta sekä tavoittaa päättäjiä. Mutta ensisijaisesti tavoitteena on voimaannuttaa ja eheyttää niitä naisia, jotka ovat kokeneet väkivaltaa, Pahkala selittää.

– Aina, kun kyseessä on vaikea aihe, se tarvitsee sen sysäyksen, että on ok puhua tästä. On todella merkityksellistä, että tämä aihe nostetaan esiin.

”Kaikki tarinat eivät ole selviytymistarinoita”

Se kolmas -kampanjan idea syntyi keväällä yhdessä Anne-Mari Pahkalan ja Naisten Linjan viestinnän suunnittelija Johanna Storckin kanssa.

Kesäkuussa Naisten Linjan verkkosivuilla alettiin kerätä naisilta anonyymisti tositarinoita väkivaltakokemuksista. Tarinoita kertyi noin viisikymmentä kappaletta. Jokainen niistä oli pysäyttävä.

– Voin sanoa, että tämä on ollut itsellekin kasvattava kokemus. En tiennyt, mitä odottaa, Anne-Mari Pahkala sanoo.

Jo aivan ensimmäinen tarina pysäytti. Se oli 20-vuotiaan naisen kertomus siitä, kuinka hänet raiskattiin 16-vuotiaana. Edelleenkään nuori nainen ei koe olevansa ehjä.

”Haluan antaa äänen niille, jotka ovat hajonneet hiljaa palasiksi, ja jatkavat elämää teipillä kasattuina: elämässä on paljon kauniita asioita, mutta arvet ja iltaiset itkut muistuttavat siitä, mikä ei ole koskaan enää ennallaan.” (Tarina 1)

Silloin se todella iski. Tunne, että tämä projekti täytyy tehdä.

– Minuun iski suuri voima ja samalla vastuu kirjoittajista. Valitsin nämä kolme tarinaa siksi, että ne edustaisivat kattavasti erilaisia tilanteita: sosioekonomisesti eri asemissa olevia henkilöitä, eri tilanteissa olevia henkilöitä, eri väkivallan muotoja.

Ja kaikki tarinat eivät suinkaan ole selviytymistarinoita.

– Usein näiden tarinoiden kulku on, että muututaan soturinaisiksi, mennään tuulta päin, selvitään kaikesta. Kaikkien kokemukset eivät ole samanlaisia, kaikki eivät selviä kokemastaan väkivallasta. Tämä näkökulma oli todella tärkeä, Pahkala kuvailee.

– Se, mikä tekee tästä projektista merkittävän, on se, että nämä väkivaltaa kokeneet naiset voivat itse voimaantua siitä, että he pystyvät antamaan peilauspintaa muille samankaltaisissa tilanteissa olleille.

”Me saamme elää kaunista elämää, vaikkemme olisikaan vahvoja selviytyjiä – ei tarvitse olla vahva ollakseen arvokas. On silti harmi, että me hiljaiset selviytyjät jäämme hiljaisuuteemme luullen, että olemme ainoita, joista ei ole toipumaan. Ei tarvitse toipua.” (Tarina 1)

Juhla-asut kuvastavat tunnetiloja

Anne-Mari Pahkala kokee, että hänellä itsellään on taiteilijana suuri vastuu siitä, miten projektin viesti tulkitaan. Tarkoituksena ei ole shokeerata, mehustella tai syyllistää.

– Otamme kantaa näinkin vaikeaan aiheeseen kuin väkivalta ja teemme sen todella ylellisesti, laadukkaasti ja kauniisti.

Tavoitteena on yksinkertaistettuna tehdä asia näkyväksi.

–  Jos ajattelee niin sanottua perinteistä väkivaltakuvastoa – mustia silmiä ja niin edelleen – ei ihminen halua kuulla tai nähdä sellaista. Ja se näkyy näissä asuissa: ne kuvastavat tarinoiden tunnetiloja. Olen visuaalisuuden ja muotokielen avulla pyrkinyt tuomaan vaatteeseen kirjoittajan tarinan, mutta niitä ei tulla sanoittamaan kenellekään valmiiksi.

”Rikotuksi tuleminen ei ole rikotun vika.” (Tarina 1)

Anne-Mari Pahkala kertoo, että tarinoissa oli paljon erilaisia yhteiskunnallisia kohtia, joihin olisi tärkeä puuttua.

– Näihin kaikkiin 50 tarinaan, jotka olen lukenut, liittyy se, että väkivallan kokija alkaa automaattisesti syyttää kokemuksista itseään. Ja, että hän tuntee siitä häpeää. Siitä syystä näistä kokemuksista ei myöskään kerrota, oli asema yhteiskunnassa mikä tahansa, Pahkala sanoo.

”Viimeisen vuotemme elin ajatuksessa, että olen syntynyt itse hyvin vialliseksi ihmiseksi ja olen oikeutettu vastaanottamaan tämän väkivallan. Hain apua useista paikoista, sitä juurikaan saamatta. Aloin menettämään itseni ja omanarvontuntoni, lopulta menettäen sen täysin.” (Tarina 2)

Väkivalta framille Linnan juhlissa

Anne-Mari Pahkalan mukaan kaikki eivät ole pitäneet juhlamekkojen ja väkivaltatarinoiden yhdistämistä hyvänä ideana.

– Muutamista tahoista meitä lähestyttiin siitä näkökulmasta, että saatamme ajattelematta loukata joitakin, jos nostamme tällaista asiaa itsenäisyyspäivänä esiin, Pahkala kertoo.

Yksittäisten henkilöiden epäilyt eivät kuitenkaan lannistaneet Pahkalaa ja Naisten linjaa – päinvastoin.

– Se vain vahvisti meitä. Ajattelimme, että mitä ihmettä! Näinkö vaikea tämä aihe oikeasti on? Keitä ovat ne, jotka tästä loukkaantuvat?

– Jos ajatellaan vaikkapa sotiemme veteraaneja, niin itse uskon ja ajattelen, että he olisivat ja ovat ylpeitä siitä, että Suomea ja suomalaisuutta kehitetään entistä tasa-arvoisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi, Pahkala sanoo.

”Suomessa ei tunnisteta henkistä väkivaltaa viranomaisten taholta, ja fyysinenkin väkivalta on valitettavan monien viranomaisten mielestä kuritusväkivaltaa, jota he eivät pidä pahana asiana. Aion taistella tämän asian ja kaikkien väkivallan uhrien puolesta niin kauan kuin voin. En tahdo kenenkään kokevan samaa kuin minä ja lapseni.” (Tarina 3)