Vaikeina vuosina ex-ministeri Arja Alho opetteli erottamaan työ- ja kotiminän: ”Tytär totesi, että taas se Arja Alho on telkkarissa”
Kun Arja Alho aloitti kansanedustajana 1983, naiset olivat lähinnä ääntenkerääjiä ja koristeita. – Naispoliitikkoihin kohdistuu yhä erilaisia odotuksia kuin miehiin.
Arja Alho toimii nykyään Ydin-lehden päätoimittajana.
Kun Arja Alho aloitti kansanedustajana 1983, naiset olivat lähinnä ääntenkerääjiä ja koristeita. – Naispoliitikkoihin kohdistuu yhä erilaisia odotuksia kuin miehiin.
Arja Alho, 68, toinen valtiovarainministeri 1995–1997
”Nykyään nainen voidaan itsestään selvästi valita pääministeriksi ja puoluejohtajaksi. On kuljettu pitkä matka siitä, kun aloitin kansanedustajana 1983. Tuolloin eduskuntaan pääsi poikkeuksellisen paljon naisia, noin kolmannes. Se oli valtava ilon ja ylpeyden aihe. Me olimme kuitenkin lähinnä ääntenkerääjiä ja koristeita, joita ei johtotehtäviin juuri valittu. Miespoliitikot poimivat joukostamme ne, jotka pääsivät osaksi eliittiä. Näin varmistettiin, etteivät tulokkaat haastaneet heitä.
Puoluejohdon avustajat laativat meistä uusista edustajista erilaisia salaisia arvioita: kenessä on potentiaalia, kuka on liian vaikea.
Minut luokiteltiin tietysti itsepäiseksi ja vaikeaksi. Aiemmin opiskelijajärjestökuvioissa olin lähes aina ollut ainoa nainen ja oppinut avaamaan suuni. Se ei ollut lainkaan helppoa, sillä olen kova jännittämään. Mutta tasa-arvoa ei edistä se, että nainen istuu mukana jossakin kokouksessa. Naisten täytyy myös rohjeta tuoda esiin näkemyksiään, mahdollisia epäkohtia ja muutosehdotuksia ja olla valmiita ottamaan vastuuta.
Usein kävi niin, että naisen puheenvuoro eduskunnassa ohitettiin. Kun mies puhui samasta asiasta, nyökyteltiin: ’terävä analyysi’. Rakenteet vaikuttivat ja vaikuttavat edelleen niin, että naisten pitää työskennellä kaksin verroin ansaitakseen ja säilyttääkseen uskottavuuden.
Naispoliitikkoihin kohdistuu yhä erilaisia odotuksia kuin miehiin. Ulkoasun pitää olla huoliteltu ja maineen nuhteeton. On käyttäydyttävä niin, ettei päädy paparazzin tähtäimeen. Sanna Marin -parka joutui baari-illan takia kaakinpuuhun.
”Siinä ei arvioitu tekemiäni päätöksiä, vaan minua ihmisenä”
Eduskunnassa jouduin alkuvuosina usein ongelmiin, kun vaadin, ettei kehitysyhteistyömäärärahoja leikata, että Etelä-Afrikkaan asetetaan pakotteita ja ettei siviilipalvelusmiehiä panna vankilaan. Kerran istunto keskeytettiin, kun keräsin nimiä apartheidin vastaiseen adressiin. Niin omavaltaisesti ei kuulemma olisi saanut toimia.
Resusin maailmalla yksin erilaisissa parlamentaaristen verkostojen kokouksissa edistämässä muun muassa aids-tutkimusta ja lääkkeiden kehittelyä. Aika usein ulkomailla oletettiin, että paikalle saapuu mies ja nimikyltissäni luki Mr. Alho. Toisaalta naisena sain myös huomaavaista kohtelua.
Kun minut valittiin toiseksi valtiovarainministeriksi 1995, ihmeteltiin, miten sairaanhoitajan koulutuksella voi toimia tuollaisessa tehtävässä. Itse en potenut osaamispulaa, olinhan lukenut myös valtiotieteitä, pääaineinani sosiologia ja kansantaloustiede.
Se, että ministeriyteni päättyi niin sanottuun Sundqvist-kohuun, tuntui silloin raskaalta. Siinä ei arvioitu tekemiäni päätöksiä, vaan minua ihmisenä. Mentiin henkilökohtaisuuksiin samalla tavalla kuin nykyään nettikeskusteluissa. Aiemmin hyveinäni pidettiin sitä, että olin aktiivinen enkä karttanut vaikeitakaan aiheita. Nyt samat ominaisuudet muuttuivat taakaksi. Naamani näkyi mediassa harva se päivä. ’Taas se Arja Alho on telkkarissa’, totesi tuolloin 5-vuotias tyttäreni. Tulkitsin sen tarkoittavan sitä, että minulla oli kaksi hyvin erillistä roolia. Arja Alho oli se, joka esiintyi televisiossa, kotona olin äiti.
”Taas se Arja Alho on telkkarissa, totesi tyttäreni.”
Erään kerran lööpit julistivat: ’Lipponen itketti Alhoa’. Siihen aikaan ajateltiin, että tunteiden julki tuominen on osoitus heikkoudesta. Nykyään miehetkin uskaltavat näyttää pettymyksensä ja liikutuksensa. Pääministerimme tosin edustaa päinvastaista linjaa. Hänen esiintymisensä on korostetun hallittua.
Vaikeina hetkinä kävelyretkistä edustajatoveri Sinikka Hurskaisen kanssa muodostui valtavan tärkeitä. Politiikka on hyvin kilpailuhenkinen laji, mutta sain usein todistaa naisten keskinäistä solidaarisuutta. Esimerkiksi Liisa Jaakonsaaren ja Tarja Halosen kanssa tuimme toisiamme kehitysyhteistyöhön, rauhanliikkeeseen, tasa-arvoon ja sukupuolten väliseen samapalkkaisuuteen liittyvissä asioissa.
Vuonna 1999 en enää tullut valituksi eduskuntaan. Olin tyytyväinen, että minulle aukeni mahdollisuus kokeilla toisenlaista työuraa. Väittelin tohtoriksi. Nykyisessä työssäni Ydin-lehden päätoimittajana olen oppinut paremmaksi kirjoittajaksi. Eivät nämä yhteiskunnalliset kannanottoni saa enää kansaa kohisemaan, mutta minulle ne tuottavat tyydytystä.”
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous