Ihmiset

Ex-poliitikko Ulpu Iivari on pitkäaikaisessa tuttavapiirissään ainoa eronnut: ”Olen hyvin tietoinen siitä, että vanhenen yksin”

Vaikka Ulpu Iivari, 71, on pitkäaikaisessa tuttavapiirissään ainoa eronnut, hän ei ole tuntenut ystäviensä seurassa itseään yksin jätetyksi. Yksin vanhenemisen tiedostaminen on kuitenkin saanut veteraanipoliitikon ryhtymään konkreettisiin tekoihin.
15.7.2019 Teksti: Minna Juti Kuvat: Jonne Räsänen, Ulpun kotialbumi

Ulpu Iivari asuu pienessä kaksiossa Töölöntorin kupeessa Helsingissä. Kun hänen ainoa lapsensa Pirkka Tapiola, 48, tulee kylään, Ulpu petaa hänelle Muumi-lakanat, hakee lähikaupasta tuoretta kalaa tai paistaa vaikka hirvenlihapullia puikulamuusin kera illalliseksi.

Ateria nautitaan keskustellen ja kuin harvinaista hetkeä maistellen, sillä Bangkokissa EU-suurlähettiläänä työskentelevä Pirkka jatkaa usein jo seuraavana päivänä matkaansa. Pirkan kolmesta lapsesta 16-vuotiaat kaksostytöt Isabella ja Naomi asuvat äitinsä kanssa Brysselissä. Samuel, 14, muutti vuosi sitten isänsä ja tämän Olya-vaimon luo Thaimaahan.

Ulpu on ollut aina etämummi tuhansien kilometrien päässä lapsenlapsistaan. Tapaamiset ovat hänelle vuoden kohokohtia. Usein ne on järjestetty jouluna, pääsiäisen aikaan ja elokuussa, kun lapset ovat tulleet kesälomalle Suomeen.

Silloin Ulpu on vienyt Samuelille aamuisin mansikoita sänkyyn. Iltaisin hän on laulanut kaksosille Johannes Brahmsin kehtolaulua Levon hetki nyt lyö ja sivellyt hellästi pyjaman alta tyttöjen selkää.

Arkisin mummi ja lapset pitävät yhteyttä netin kautta. Pienille lapsille Ulpu soitti usein. Nykyisin hän tunnustelee, milloin nuorilla on tarve ja aikaa puhua. Heillä on pitkät koulupäivät ja paljon harrastuksia.

Ulpu tietää, että hänen läheisimmistään kukaan ei välttämättä koskaan muuta Suomeen. Hän on tottunut ajatukseen ja haluaa järjestää elämänsä niin, että pärjää muutoksissa.

– En ole yksinäinen. Minulla on paljon ystäviä ja olen aktiivinen. Sen eteen kannattaa nähdä vaivaa.

Kuka historiallinen henkilö olisit?

Väinö Tannerin panos parlamentaarisen demokratian puolustamisessa 1930-luvun ääriliikkeiden paineessa oli olennainen.

Kenet kutsuisit päivällispöytään?

Historioitsija Timothy Snyderin. Hän on käsitellyt kirjoissaan Hitlerin ja Stalinin väliin jäänyttä Eurooppaa ja holokaustia.

Kuka oli nuoruuden idolisi?

Nuorena aikuisena ihailin Simone de Beauvoiria hänen vapaan elämäntapansa vuoksi. Myöhempi tutkimus on tuonut Jean Paul Sartren ja hänen suhteeseensa lisää sävyjä.

Kehen historialliseen henkilöön haluaisit tutustua?

Rakastin lapsena Topeliuksen Välskärin kertomuksia. Jo silloin ”petturikuningatar” Kristiina jäi kiehtomaan mieltä.

Suhteet: kaikista rakkaimmat

”Kun menetin paikkani europarlamentissa vuoden 2004 vaaleissa, olin kaksin verroin pettynyt, sillä Pirkka ja hänen ensimmäinen vaimonsa Elena muuttivat juuri tuolloin Kiovasta Brysseliin. Kaksoset olivat parivuotiaita, ja joulukuussa syntyi Samuel. Totta kai olin haaveillut, että asuisimme kaikki yhtä aikaa Brysselissä.

Lähdin kuitenkin kevääksi Brysseliin. Halusin mennä auttamaan. Vuokrasin oman asunnon, koska ajattelin, että on parempi, jos anoppi ei asu samassa huushollissa. Pirkka ja Elena kyllä vitsailivat, että olisi ollut kiva, jos olisin ollut heillä lauantaiaamuisin, kun lapset heräsivät aikaisin.

Myöhemminkin tein Brysseliin pidempiä lastenhoitokeikkoja. Ehkä niiden ansiosta minun ja lasten välille syntyi vahva suhde. Niin kauan kuin Pirkka ja Elena olivat naimisissa, vuokrasin pitkillä vierailuilla oman asunnon. Myöhemmin asuin Brysselissä aina lasten ja Elenan luona. Se oli lapsista mukavaa, ja Elenalla ja minulla on asialliset välit.

Kun Pirkan ja Elenan avioliitto muutaman vuoden kuluttua heidän Brysseliin muutostaan päättyi, Pirkka tuli lasten kanssa kesälomalla Suomeen. Vuokrasimme yhdessä kesämökin. Loman päätyttyä lähdin heidän kanssaan Brysseliin. Silloin asuin Pirkan luona ja kävin Elenalla hoitamassa lapsia.

Vaikka takana oli ero, nautin tuosta ajasta. Sain olla poikani kanssa ja lähellä lapsia. Jälkeenpäin Pirkka kyllä päivitteli, että oli sekin kesä, kun hän, silloin melkein 40-vuotias mies, vietti monta kuukautta äidin kanssa. Syksyllä hän tapasi työmatkalla ukrainalaisen Olyan, ja myöhemmin he menivät naimisiin.

Nykyisin Brysseliin mennessäni asun hotellissa. Lapset eivät tarvitse enää mummia yökylään. Olen sanonut, että vaikka en soita yhtä usein kuin ennen, he voivat soittaa minulle aina kun haluavat. Tytöt käyvät Eurooppa-koulua ja opiskelevat osin suomeksi. He tarvitsevat joskus apua koulutöissään. Välillä lapset soittavat, kun heitä vain ottaa jokin asia päähän.”

Mieli: juutalainen perintö

”Elenan perhe on Ukrainan juutalaisia. Olen kokenut lahjaksi sen, että lapsenlapseni ovat äitinsä mukaan juutalaisia. Olen saanut tutustua heidän kanssaan hienoon kulttuuriin.

Viime vuonna vietimme Brysselissä Samuelin bar mitsvaa. Yllätyimme kaikki, kun hän halusi tehdä sen perinteisesti. Hän opiskeli rabbinsa kanssa lähes vuoden ajan Tooraa ja luki sitä synagogassa. Söimme yhdessä juutalaisen juhla-aterian ja joimme viiniä.

Välillä on tuntunut todella vaikealta ja kauhealta puhua lasten kanssa juutalaisten historiasta. Kun olin tyttöjen kanssa Berliinissä, tunsin miten raskasta taakkaa jaoimme, kun puhuimme natsien ajan vainoista.

Minua huolettaa aivan hirveästi, mitä tapahtuu, jos populismi ja juutalaisvastaisuus nostavat päätään. Brysselissäkin on hyökätty synagogaan.”

Suhteet: ei niin kiva äiti

”Erosin Pirkan isästä Kari Tapiolasta kauan sitten. Asuimme New Yorkissa 1976–78. Kari oli YK:ssa töissä ja minä Suomen Sosialidemokraatin kirjeenvaihtajana. Kun Kari sai työpaikan Pariisista, olimme päättäneet jo erota. Palasin Pirkan kanssa kahdestaan Helsinkiin.

Uskon, että olen ollut hyvä isoäiti, mutta kovin kiva äiti en ollut. Noina vuosina hain itseäni. Työ SDP:n eduskuntaryhmän tiedotussihteerinä oli rankkaa. Päivät olivat pitkiä, ja tapoihin kuului, että iltaisin istuttiin kapakoissa setvimässä asioita. Olin paljon poissa kotoa. Sain valtavasti apua ja tukea appivanhemmiltani. He kohtelivat minua aina kuin omaa tytärtä eivätkä koskaan moittineet tekemisiäni. Vaikka olin joistakin Pirkan elämään liittyvistä asioista anoppini kanssa eri mieltä, hän oli turvallinen ja ihana isoäiti.

Pahastuin kerran, kun kuulin appeni sanovan Pirkalle, että jos tästä joskus tuntuu kotona kurjalta, niin soita, hän tulee kyllä hakemaan. Nyt ymmärrän appeni tarkoituksen oikein hyvin ja tekisin itse samoin.

Kerran päätin ryhtyä paremmaksi äidiksi ja ajattelin hakea työpaikkaa, jossa oli säännöllinen työaika. Puhuin siitä Pirkalle, joka vastasi, että kuule äiti, se ei sovi sinulle. Ollaan me tähänkin asti pärjätty, ja olenhan minä jo 12.

Kun nyt ajattelen Tapiolan perhettä, olemme mielestäni onnistuneet avioerojen jälkeen lasten kanssa hyvin. Kun Pirkka oli pieni, hänestä oli ihanaa, kun tapasimme yhdessä, Kari, minä ja appivanhempani. Myös Pirkan lapsille on voitu osoittaa, että heille tärkeät aikuiset pärjäävät toistensa kanssa, vaikka vanhemmat eivät ole enää naimisissa ja suhteet ovat muuttuneet. Kari-pappa asuu nykyisin Genevessä ja tulee myös usein mukaan yhteisiin kokoontumisiin.”

– Uskon, että olen ollut hyvä isoäiti, mutta kovin kiva äiti en ollut, sanoo Ulpu.

Ruumis: vaiettu sairaus

”Hieman ennen kuin lapsenlapseni syntyivät, sairastuin munasarjasyöpään. Olin päässyt europarlamenttiin 1999. Loppukesästä 2001 tautini huomattiin aika sattumalta mutta onneksi riittävän ajoissa. Minut leikattiin kolme kertaa, mutta missään vaiheessa en jäänyt varsinaiselle sairauslomalle. Rankat sytostaattihoidot veivät hiukseni, ripseni ja kulmakarvani, ja kasvoni pöhöttyivät.

Jälkeenpäin tuntuu tyhmältä, että raahauduin jatkuvasti Brysseliin ja Strasbourgiin töihin. En vain halunnut antaa periksi, sillä olin innostunut työstäni ja halusin säilyttää paikkani europarlamentissa.

En puhunut sairaudestani julkisesti. Kysyin muun muassa Helsingin Sanomien politiikan toimittajalta, että pitäisikö siitä kertoa äänestäjille. Hänen mukaansa se ei ollut pakollista.

En halunnut juttuja, joissa minun olisi kerrottu selvinneen syöpätaistelusta voittajana. Se olisi kuulostanut siltä kuin syöpään menehtyneet olisivat taistelleet jotenkin huonommin, eikä se niin mene.

Myötätuntohaastattelut olisivat ehkä kuitenkin olleet tarpeen, sillä seuraavissa vaaleissa putosin.

Olen aina ollut ihminen, johon äänet eivät tartu. En ollut ollenkaan pidetty poliitikko. Hyvä poliitikko osaa kuunnella ja olla ihmisille läsnä. Minä en osannut, vaan sanoin suoraan, ettei asia noin ole, olet väärässä. Eihän kukaan sellaisesta tykkää. Luulen että nykyisin olisin ihmisten kanssa paljon taitavampi kuin tuolloin.”

Mieli: kuka auttaa siskoja?

”Olen ollut aina feministi. Mielestäni taistelen yhä naisten ja tasa-arvon puolesta, mutta nykyinen feministinen keskustelu hämmentää minua.

Nykyisin puhutaan paljon siitä, mihin yksilöllä on oikeus. Tasa-arvosta on tullut naisille identiteettikysymys, jossa keskitytään omaan elämään, pohditaan omaa naiseutta, äitiyttä tai jopa ulkonäköä. Koko maailmaa koskettavat tasa-arvokysymykset ja köyhien maiden naisten sorrettu asema ovat jääneet vähemmälle huomiolle, jopa marginaaliin.

Me hyvinvointivaltioiden naiset olemme saavuttaneet jo sellaisen elämän, että mielestäni meillä olisi velvollisuuksia myös muuta maailmaa kohtaan. Meidän pitäisi havahtua esimerkiksi silloin, kun rikkaat valtiot vähentävät avustuksiaan järjestöiltä, jotka pyrkivät huolehtimaan kehitysmaiden naisten terveydestä ja itsemääräämis- oikeudesta.

Samuelista on tullut viime aikoina yhteiskunnallisesti hyvin tiedostava. Ehkä se johtuu siitä, että Thaimaassa hän näkee yhteiskuntaluokkien jyrkät erot. Viime joulukuussa laitoin hänen synttärilahjarahansa Syyrian lapsille. Halusin osoittaa, että kun asioista puhutaan, täytyy myös tehdä jotakin. Samuel piti lahjaa hyvänä ideana.”

Suhteet: haikeus ja ilo

”Käyn kerran viikossa ystävättäreni kanssa juoruilulenkillä Töölönlahdella. Toisen ystävättäreni kanssa käymme Mäkelänrinteen uimahallissa vesijuoksemassa.

En ole yksinäinen, mutta sanoisin, että jos ihmisellä tässä vaiheessa elämää on vähän tylsäkin kumppani, niin kyllä sen kanssa kannattaa vanheta, ellei tilanne ole aivan toivoton.

Minulla on ihania ystäväpariskuntia. Heitä katsellessani mielessäni saattaa joskus häivähtää haikeus, mutta en kadehdi heitä vaan iloitsen, että sellaista elämää voi olla. Moni ikäiseni pariskunta elää elämänsä parasta aikaa. He ovat kasvattaneet lapsensa, hoitavat lapsenlapsiaan, viihtyvät yhdessä ja tykkäävät toisistaan.

He jaksavat olla hyviä myös muita kohtaan. Olen pitkäaikaisessa tuttavapiirissäni ainoa eronnut. Koskaan en ole heidän joukossaan tuntenut itseäni yksin jätetyksi, vaan minua kutsutaan edelleen mukaan illanistujaisiin ja erilaisiin tapahtumiin.”

– En ole haalinut itselleni omaisuutta. Olen pannut rahaa muun muassa matkustamiseen voidakseni olla poikani perheen kanssa, Ulpu Iivari sanoo. Hänen lapsenlapsensa ovat musikaalisia. Naomi (alh.oik.) haaveilee laulajan urasta. Isabellaa ja Samuelia kiinnostavat yhteiskunnalliset asiat.

Ruumis: miten haluat kuolla?

”Olen hyvin tietoinen siitä, että vanhenen yksin. Muutin jo kahdeksan vuotta sitten Käpylästä hissitaloon Töölöön, jossa kaikki palvelut ovat lähellä. Lehdessä sanottiin juuri, että täällä asuvat vanhukset pysyvät hyväkuntoisina. Se on totta. Minäkin kävelen kaikkialle.

Olen ajatellut etsiä itselleni pian geriatrin, jonka luona alan käydä säännöllisesti. Siivoojalleni sanoin, että hänen työnkuvaansa kuuluu myös seurata minua. Jos hän alkaa epäillä, että vaikka muistini pettää, hänen pitää huomauttaa siitä.

Karsin hiljalleen elämästäni kaiken, joka voi aiheuttaa jälkipolville vaivaa. Olen muun muassa lopettanut firmani. Kerään yhteen kansioon kaikki tärkeät paperini, ja olen tehnyt hoitotestamentin.

Toivon, että tästä vielä vanhetessani osaan tehdä itse ja oikeaan aikaan tarvittavat toimenpiteet omaksi parhaakseni niin, että myös läheisilleni vanhuuteni on miellyttävää aikaa.

Mielenterveystyötä pitkään tehnyt tuttavani Pirkko Lahti kysyi naisporukaltamme jokin aika sitten, miten haluaisimme kuolla. Mietin vastausta ja totesin, että kuolisin mieluiten sairaalassa, pestynä ja puhtaissa lakanoissa. Tiedän, mitä kuolemassa tapahtuu. Se on hyvin totaalinen asia. Ei siihen juuri muuta tarvitse.”

Ulpu Iivari, 71

Ura: SDP:n entinen puoluesihteeri, kansanedustaja ja europarlamentaarikko. Viestintäyrittäjä ja konsultti. Nykyisin eläkkeellä.

Koti: Kaksio Helsingin keskustassa.

Perhe: Poika Pirkka Tapiola, miniä Olya, lapsenlapset Naomi ja Isabella, 16, Samuel, 14.

Harrastukset: Seurustelu nuorten ihmisten kanssa, vanhat ystävät, kirjat, musiikki ja kävely.

Ulpu Iivarin haastattelu julkaistiin alun perin Annassa 24/19.

Lue myös

Suosittelemme