Grillattua kalaa ja kesävihanneksia

Grillattua kalaa ja kesävihanneksia 

4 annosta
30-60 min
Keskitaso
Herkullinen ja terveellinen kala-ateria kasvisten kera syntyy kätevästi kerralla grillissä.

Ainekset

2 keskikokoista kuhaa tai siikaa
2 sitruunaa
suolaa
iso nippu yrttejä (timjami, lehtipersilja, basilika)
2–3 kesäsipulia
250 g terttuminitomaatteja
1 nippu tuoretta parsaa
2 rkl oliiviöljyä

Kastike

0,5 dl oliiviöljyä
ripaukset suolaa ja mustapippuria
0,5 tl sokeria
1 dl hienonnettuja yrttejä (kuten yllä)
½ sitruunan mehu

Valmistusohje

1. Huuhtele kalat ja kuivaa ne talouspaperilla. Leikkaa kylkiin terävällä veitsellä viiltoja. Laita ne vuokaan.

2. Halkaise toinen sitruuna ja purista mehu kaloille. Mausta kalat sekä ulko- että sisäpinnoilta suolalla. Leikkaa toinen sitruuna viipaleiksi ja täytä kalat niillä sekä yrteillä. Kiinnitä kalan vatsa tarvittaessa cocktailtikuilla ja nosta kalat grilliin. Grillaa keskilämmöllä välillä käännellen kunnes liha irtoaa ruodoista.

3. Puhdista kasvikset ja kääntele ne oliiviöljyssä. Grillaa kasviksia tasoparilalla minuutti pari, niin että ne eivät kypsy liikaa.

4. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään kulhossa. Tarjoile kalat kasvisten ja yrttisen öljykastikkeen kera.

Kalaa grillistä: 

921790-grillisilakat.jpg

Kokonaisena grillatut silakat

984595-Remington_Kira_BeachBBQ_kala.jpg

Grillattua kalaa charmoula-kastikkeella

986474-jasmiiniteelohi.jpg

Jasmiiniteellä marinoitu lohi

Kotiliesi.fi:  Vietnamilainen kala

Tunnisteet

Sesongit ja teemat:
Ateriatyyppi:
Raaka-aineet:

Avainsanat