Havaintoja parisuhteesta

Älkää udelko lastenne seksuaalista suuntautumista

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Talvella kirjoitin postauksen siitä, että yksi typerimmistä kysymyksistä mitä lapselle tai nuorelle voi esittää on muiden silmien edessä alkaa udella, että ”jokos sitä on Aadalla poikaystävää?” tai ”jokos Eetu on tyttöjä katsellut?”

Vanha sukupolvi suuttui postaukselleni, koska heidän tekemisisään ei saa kritisoida. Se harrastus on heidän yksinoikeuttaan.

Meistä jokainen vanhempi tuntee omat lapsensa. Me tiedämme heistä asioita joita he eivät ole edes sanoneet. Siksi koska meillä on lapsiimme yhteys. Ainakin vanhemmilla jotka ovat sen lapsiinsa rakentaneet.

Meidän jokaisen seksuaalisuus on meidän oma asiamme. Onneksi seksuaalisuudesta on alettu puhumaan enemmän ja monimuotoisesti. Seksuaalisuudesta tulee voimavara eikä häpeän tunne ja sitä me yhteiskuntaan tarvitsemme.

”Milloin voin vanhempana kysyä nuoreltani että mikä on hänen seksuaalinen suuntautumisensa?” Kysyttiin eräällä palstalla.

Minä en ole seksuaaliterapeutti eikä minulla ole aikomustakaan astua heidän ammattitaitonsa päälle, sillä olen heidän rinnallaan seksuaaliasioissa pelkkä hiekanhyvänen. Olen silti keskustellut asiasta erään tuntemani seksuaaliterapeutin kanssa ja sen keskustelun pohjalta minulla on mielipide, mutta tähdennän että se on vain mielipide.

Ei milloinkaan.

Nuori tietää itse seksuaalisen suuntautumisensa ja prosessoi asiaa mielessään itse. Jos nuori kokee että ei ole vielä valmis tai ei vain halua kertoa asiasta, niin hänen tunnettaan on kunnioitettava. Hän kyllä kertoo sitten kun hän on siihen valmis. Vanhemman tehtävä on ennen sitä luoda nuorelle turvallinen ilmapiiri asian kertomiseksi. Niin että nuori tietää, että sitten kun hän asiasta kertoo niin se on lähinnä ilmoitusluontoinen asia ja vanhempi lähinnä toteaa että ihanaa kun ajattelet rakkausasioita.

Nimittäin jos nuorelta lähtee kysymään aiheesta ennen kuin nuori itse siitä kertoo niin hän saattaa kokee tilanteen ahdistavana, koska on tilanteessa pakotettu keskustelemaan asiasta. Asiasta joka ei meille vanhemmille kuulu millään tavalla.

Olen tällä viikolla saanut jopa omalle sivustolleni kauhistuttavia kommentteja itseään vanhemmiksi kutsuvilta. Heiltä jotka pitävät esimerkiksi homoutta epänormaalina. Itseäni ahdistaa ajatus että miten heidän seksuaalivähemmistöön kuuluvat lapsensa joutuvat elämään koko elämänsä tuntien itsensä vanhemman silmissä epänormaaliksi. He tuntevat itsensä torjutuksi ja elävät turvattomassa ilmapiirissä koko lapsuutensa. Kuten olen ennenkin sanonut, että jos sinä et hyväksy homoseksuaalia lasta niin älä tule koskaan vanhemmaksi.

Meillä on kasvamassa mahtava uusi sukupolvi. Avoin, itseään esille tuova ja vihdoinkin itsetuntoinen sukupolvi.

Itse koen suunnatonta ylpeyttä että saan toimia kahdelle uuden sukupolven lapselle isänä. Minun tehtävänäni on antaa lapseni kasvaa sellaiseksi kuin he ikinä kasvavat toimien samalla avoimen ja turvallisen ilmapiirin rakentajana.

Vaikka olen lasteni isä, niin he eivät ole minun omaisuuttani.

Minä lähinnä rakastan heitä.

 

X