Havaintoja parisuhteesta

Ankeuttajat.

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Haluan antaa vaarailmoituksen, vähän niin kuin Yle antoi vaarailmoituksen karhusta, joka käyskenteli Haminassa viikonloppuna. Varoitan teitä ihmisryhmästä nimeltä Ankeuttajat. Jos lähellänne liikuskelee Ankeuttaja, niin juoskaa karkuun. Vielä nopeammin juoskaa karkuun jos puolisonne osoittautuu ankeuttajaksi. Haluan antaa varoituksen myös tästä tekstistä. Nämä sanat eivät pysy enää sisälläni.

Ankeuttajalla on monia tuntomerkkiä. Ankeuttajan tuntee parhaiten tavasta esittää asioita. Jos toukokuun alkuun sattuu harvinainen lämpöaalto, niin ankeuttaja on ensimmäinen, joka muistuttaa siitä, että kyllä se talvi sieltä vielä takaisin tulee. Ankeuttajan lempisanomisiin kuuluu myös, että pian on juhannus ja juhannuksesta alkaakin sitten jo päivä lyhetä, että syksyä kohti mennään lujaa vauhtia. Syksyn jälkeen voi aloittaakin kuoleman odottamisen. Parisuhteessa Ankeuttajalla on selvästi suurempi sanavarasto käytettävissä moittimiseen kuin kehumiseen.

Ankeuttaja on luonteeltaan perusnegatiivinen. Jokaisen kulman takana vaanii uhka tai kuolema, siksipä onkin parempi, että mitään ei koskaan edes yritä. Heille, jotka haluavat yrittää, Ankeuttajalla on monia sanoja varastossaan vähättelyyn, varoitteluun ja voivotteluun. Oi heitä onnenankeuttajia, jotka myöhemmin pääsevät sanomaan kuuluisat sanansa, että mitä minä sanoin. Silloin Ankeuttaja kokee orgastista nautintoa, joka onkin ainoa orgastinen nautinto, mitä Ankeuttaja koskaan kokee, sillä nautinto ei ole koskaan hyvästä, se rappeuttaa yhteiskuntaa sisältäpäin.

Suomen ilmapiiri on otollista kasvualustaa Ankeuttajalle. Olemme negatiivisuudesta, pessimistisyydestä, häpeästä, management by perkeleestä, kovapäisyydestä, kateudesta ja sisukkuudesta veistetty kansa. Täällä ei ole historian saatossa tyhjälle naurettu ja jos onkin, niin nauraja on nopeasti vaiennettu. Läpi harmaan kiven perkele täällä on menty ennenaikaiseen hautaan ja siinä väkisin suorittamisen lomassa meihin on kasvanut inho kaikkea positiivisuutta ja muutosta kohtaan. Hymyilevä aikuinen on sietämätön silmillemme, joten jos keskuuteemme sellainen pääsee jotain kautta kulkeutumaan, niin alkaa välitön hymyn hyydyttäminen.

Parisuhde, jossa on kaksi ankeuttajaa saattaa karuudessaan ja ilottomuudessaan toimiakin. En puutu siihen. Sitä vastoin jos parisuhde koostuu vain yhdestä Ankeuttajasta, niin parisuhde on syytä lopettaa, sillä ankeuttaminen on helposti tarttuvaa, koska Ankeuttajan negatiivisuus vie ympäriltä kaiken ilman ja ainoa tapa selvitä siitä, on sopeutua Ankeuttajan maailmaan. Moni kuvittelee parisuhteessaan muuttavan toisen paremmaksi ihmiseksi. Uskotaan ajatukseen, että kyllä minä rakkaudella ja hyvällä tahdolla selätän tuosta toisesta alkoholismin, väkivaltaisuuden tai ankeuttamisen. Siihen ajatukseen ei kannata uskoa. Kellään meistä ei ole taitoa tai voimaa muuttaa toista ihmistä haluamakseen. Muutos lähtee aina ja pelkästään itsestä. Jos ihminen ei halua itse muuttua, kukaan muukaan ei häntä muuta, joten rakkaudella ei muuteta yhtään ketään, sillä vain ylläpidetään vallitsevaa tilannetta.

On sanottu, että yhteiskunnassamme osataan vetää vain kaksi asiaa niin sanotusti yli. Ne ovat känni ja katkeruus. Olemme todella hyviä olemaan liikaa kännissä ja liikaa katkeria. Liiallista känniä pääsee todistelemaan jokainen viikonloppu jos iltaisin kaduilla kävelee ja katkeruus puskee ehkä parhaiten esiin netin keskustelupalstoilla ja avioerotilanteissa. Ei ole mikään ongelma katkeruuspäissään pistää eron jälkeen lapsen hyvinvointi peliin ihan noin vain kostomielessä. Netin keskustelupalstoilla voimme ilman tekopyhyyden häivääkään teilata itsetunnottomuudessamme julkkiksia, jotka ovat jollain tavalla mokanneet. Se niin mukavasti nostattaa meitä ihmisinä, kun saamme lapioida omat vihamme, pettymyksemme ja katkeruutemme itseltämme tuntemattoman ihmisen niskaan. Koska maailmassahan on vain kahdenlaisia ihmisiä, heitä, jotka tekevät virheitä ja heitä, jotka eivät tee niitä koskaan. Kuinka ihanaa onkaan seurata heitä, jotka eivät koskaan elämässään tee virheitä, silloin kun he kömpivät ulos kolostaan, silloin kun he, jotka tekevät elämässä virheitä, ovat taas tehneet yhden uuden sellaisen. Alkaa virheen tehneen julkinen teurastus ja mitä kuuluisammasta virheentekijästä on kyse, sitä raaempia teurastustapoja käytämme.

Tampere-Helsinki moottoritie. Ajan autoa hieman liian lujaa. Luukutan täysillä Yle Puheelta Jari Sarasvuon monologipuhetta. Aurinko häikäisee kuuman moottoritien pinnalta. Tunne sisälläni on aivan sietämättömän hyvä, sopivasti perverssillä tavalla. Pysäytän auton huoltoaseman pihaan ja tahtoisin ottaa sukat jalastani ja tuntea lämpöisen asfaltin. Saan mieleeni hiipivän ankeuttavan ajatuksen tapetuksi ja uskaltaudun kokeilemaan paljailla varpaillani asfaltin pintaa. Vapaus on ensimmäinen sana, joka tulee mieleeni.

Huoltoaseman pihaan kaartaa auto, josta nousee nuori mies ja nuori nainen. He ovat löytäneet silmiensä eteen melkein koko kasvot peittävät aurinkolasit. He nauravat isoon ääneen ja ottavat toisiaan kädestä ja ovat näkyvästi rakastuneita . Nuori sukupolvi tulee ja tekee kaikki asiat toisin. He eivät pelkää epäonnistumista ja ennen kaikkea, he eivät pelkää onnistumista. He vähät välittävät vanhemman sukupolven Ankeuttajista, jotka suu vaahdossa yrittävät huutaa heille niitä vanhoja suomalaisia sananlaskujaan, joista on riisuttu pois kaikki ilo ja nautinto. Sananlaskussa käsketään kätkeä onni jos sellaisen saavuttaa ja siinä samassa tulee helposti kätkettyä kaikki tunteetkin, jotka alkavat valua sisäänpäin ja myöhemmin tulevat näkyville vihana ja katkeruutena. Uusi sukupolvi ei niitä sananlaskuja kuuntele, vaan kirjoittaa uudet, elämänmyönteisemmät.

Niin kuin meidänkin pitäisi kirjoittaa. Ei se ole liian myöhäistä. Kuinka paljon nautinnollisempaa ja iloisempaa elämämme olisi jos vaientaisimme ankeuttajan viereltämme ja itsestämme. Negatiivisuus on syöpä, joka leviää hoitamatta koko ympäristöön. Ei sellaiseen tarvitse sopeutua. Juhannuksen jälkeen tulee kesä, eikä syksy.

Tänä kesänä aion ostaa itselleni mauttoman isot aurinkolasit, sellaiset sopivan perverssillä tavalla tyylikkäät. 

Lue myös

X