”En ihan heti luovu vapaudestani”

”Olen onnellisesti pois suhteesta, mutta on se jälkensä jättänyt.

Tapasin aikoinani miehen. Mies, joka teki paljon töitä ja harrasti. Samoin kun minäkin. Oli puhettakin alkuun siitä, kuinka hienoa onkaan, että löytyi ihminen, joka tajuaa, että on sitä omaakin elämää suhteen rinnalla.

Alusta asti mies laittoi viestiä vähän väliä ollessaan töissä tai harrastamassa. Se oli alkuun tietysti normaalia ja ihanaa. Kuitenkin ihan huomaamatta mies keksi kaikenlaista spesiaalia tekemistä meille yhdessä aina kun minulka olisi ollut jotain omia juttuja. Tarjouksia, jotka oli niin spesiaaleja, että niistä oli alkuhuumassa lähes mahdotonta kieltäytyä. Tuli jätettyä väliin aika monta omaa juttua.

No, alkuhuuma tietysti loppui jossain vaiheessa, mutta olin jo kerinnyt vähän erkaantumaan harrastusporukoista ja kavereiden kanssa vietetystä ajasta. Hetken elin vapaa-aikani kotona ”emännänhommia” hoidellen. Mies eli sitä omaa aikaansa vanhaan tyyliin.

Jossain vaiheessa heräsin, että eihän tämä voi näin mennä. Että minä vaan kotona olen, kun elämä lipuu ohitse. Aloin taas harrastamaan ja olemaan yhteyksissä ihmisiin. Siitä se alamäki sitten alkoi. Kauheeta syyllistämistä aina kun olin pois kotoa. Mun kavereiden ja harrastuksen mustamaalaamista.

Epäilyjä siitä, että mitä minä oikeasti teen, kun en oo kotona. Jos olinkin jossakin niin se viestien ja soitteluiden määrä oli valtava! Jos en vastannut niin alkoi epäilyt, syyllistäminen ja uhriutuminen. ”Kyllä taas näkee mikä on tärkeintä elämässä kun et vastaa.”

Jopa yövuoroihin töihin alkoi tulemaan tätä samaa jos en heti vastannut. Some oli täysin pannassa koska siellähän voin tehdä vaikka ja mitä. Myös puhelut ihmisille. Jos puhuin puhelimessa miehen aikana, niin hän jurotti, koska en keskittynyt häneen. Jos puhuin puhelimessa ja lopetin puhelun kun mies tuli kotiin, niin alkoi syyttely, että mikä salapuhelu se oli kun piti lopettaa.

Mies itse jatkoi edelleen elämäänsä normaaliin tapaan. Kävi harrastuksissa ja tapasi kavereita. Viestejä tai soittoja ei tosin niiltä reissuilta enää tullut ja jos jotain kysyinkin viestillä tai soitin, niin ei vastattu. Tai jos vastattiin niin ihmeteltiin, että mitä mä vahdin häntä ja että ei saisi häiritä nyt.

Tässä kaiken ohessa jatkui minulle tärkeän harrastuksen mollaaminen. Löydettiin kaikki mahdolliset negatiiviset asiat jos satuin harrastuksessa tekemään onnistumisia. Toisaalta hän koki suurta riemua ja löysi monta vitsin aihetta jos epäonnistuin jossakin. Aivan tyhmä ja turhanpäiväinen harrastus. Someen kyllä sitten postattiin kuinka ihana vaimo taas vaan veti hienosti harrastuksen parissa. Yeah right!

Yhdessä ei lopuksi tehty enää mitään. Ei voitu koska hänellä kaikkeen vapaa-aikaan alkoi kännissä oleminen olemaan kokoajan suuremmassa roolissa viikonloppuisin. Jos vaan missään törmättiinkään, niin että hän oli kännissä niin alkoi minulle raivoominen, huorittelu ja kysely että montaako miestä oon baarin vessassa käyny panemassa.

Kaikki tämä jatkui liian pitkään. En edes tiedä miksi annoin jatkua, enkä lähtenyt ajoissa. Pettämistä en hyväksy millään tapaa, mutta tässä sillä oli minulle onnekas rooli. Koska sitten ymmärsin lähteä, kun mies jäi kiinni siitä, että hänellä on ollut muita naisia lähestulkoon koko suhteen ajan. Tässä vaiheessa ymmärsin myös hänen käytöksen, koska ihminenhän peilaa muiden tekemiset itsensä kautta.

Mies jatkaa elämäänsä edelleen samaan tyyliin. Minä olen jatkanut eri tyyliin omaani. Ihan minunnäköseen tyyliin ja se on ihan parasta! Aikansa kesti, että oikeesti tajusin, että voin tehdä mitä vaan ilman, että siitä koituu jälkiseuraumuksia, mutta kun sen tajusi niin vain taivas oli rajana!

Se jälki, minkä tämä on jättänyt on kuitenkin se, että nyt minulla olisi tuossa varmasti ihan hyvä mies vähän niinkuin tyrkyllä, niin en vaan pysty aloittamaan mitään, vaikka haluaisinkin siinä pelossa, että sama kävisi uudestaan.

En ihan heti luovu vapaudestani.”