”En tiennyt ennen tätä, että mitä rakkaus oikeasti on”

”Puoliskoni, ei se parempi vaan tasavertainen. 

Kirjoitan sinulle kun pyysit kirjoittamaan puolisosta.

Tapasin hänet pian eron jälkeen. Olimme tavanneet ja tunteneet jo aikaisemmin kyllä. Mutta se miten tapasin hänet myöhemmin oli erilaista. Kun molemmat oli eronneet ja oli keskusteltu hankalista kumppaneista työn ja harrastuksen ohella ajattelematta toista mitenkään romanttisessa tai eroottisessa mielessä. Höpötelty niitä näitä jo vuoden päivät ihan arkisesti siinä vaan. Välillä myös syvällisiä,keskittyen molemmat omiin touhuihinsa.

Astelin tähän paikkaan eron jäljiltä ja kerroin hänelle että nyt olen sitten minäkin eronnut. Meni 5 sekuntia kun hän nappasi minut syliinsä ja suuteli. Säikähdin aluksi ja torjuin. Mietin että mitähän juuri äsken tapahtui. En ollut osannut ajatellakaan että hän olisi siinä mielessä kiinnostunut tai että minä olin. Ei kumpikaan ollut viestinyt sellaista sanallakaan toiselle. Ollut vaan ymmärtäväinen ja kuunnelut.Sanonut mielipiteensä suoraan. Meni hetki kun tajusin että jumankekka tuo ihminen on kaikki se mitä koskaan ikinä olen kumppanilta halunnut. Miksi? 

 No siksi että hän kuunteli ja keskusteli minun kanssa vuoden ja kunnioitti minua. Ei yrittänyt mitenkään päin iskeä tai vaikuttaa ajatuksiini. Tunne oli hänellä kuulemma sama. Sanoi kyllä että viimeiset viikot oli kovin hankalia koska oli rakastunut minuun kliseisesti korvia myöden.

Sovittiin aluksi että ei heti mitään vakavaa kun molemmilla pitkät suhteet takana ja lapsia. Mut eihän siitä mitään tullut. Ei voitu olla erossa toisistamme, ja miksi olisi pitänyt. Kyllä muut ihmiset yritti asetella meille rajoja ja sanella miten kuuluisi toimia.

 Tämä parisuhde sai minut ensimmäistä kertaa elämässä elämään oikeasti hetkessä, olla ajattelematta muiden mielipiteitä, auttoi minua unohtamaan ainaisen suorittamisen ihan arjessa, antoi minun olla juuri se mitä olen hyvinä ja huonoina hetkinä. Kohtelee minua tasavertaisesti ja on opettanut että olen aikuinen ihminen joka ei tarvitse toisen lupaa tehdä asioita joita haluan. Näin tapahtuu vieläkin 6 vuoden jälkeen. Tämä parisuhde on ollut hyvin opettavainen ja auttanut antautumaan elämälle, irrottautumaan jatkuvasta suorittamisesta ja olemaan läsnä oikeasti tärkeille asioille. Ja miksi se on parisuhde eikä puoliso joka tämän kaiken on saanut aikaan. Siksi että parisuhteeseen tarvitaan kaksi.  Molemmat tekevät siitä sen elämän jota eletään yhdessä. Minä ja hän. Puoliskoni ja minä on yhtä kuin kokonainen parisuhde. 

En tiennyt oikeasti mitä rakkaus on ennen tätä. Että sydän palaen odotat joka päivä toista töistä kotiin. Aamuisin et haluaisi nousta toisen viereltä koska mikään muu paikka ei ole parempi.  Mikään muu asia ei tunnu niin hyvältä. Samoin tuntee hän ja kuulen sen joka päivä, joka aamu. Sanoin ja teoin. Kuulen sen myös muilta ihmisiltä kuinka hyvä hän on minulle,miten olen löytänyt noin ihanan puolison. 

Ja samoin kuulee hänkin.

Olemme kokoajan jatkaneet keskustelua ihan samanlailla kuin silloin ennen yhdessä oloa. Ei tarvitse pelätä mitään asiaa ottaa puheeksi tai myöskään olla puhumatta. Kumpikaan ei yritä muuttaa toista tai toisen tapoja, muuttaa omiaan sitten jos siltä tuntuu että jonkun on muututtava. 

Molemmilla on samat oikeudet ja velvollisuudet. Yhdessä ja erikseen.

Olla oikeasti avoin rakkaudelle, elämälle ja sille tärkeimmälle.. Puolisolle.