”En vaihtaisi miestäni mihinkään”

”Aikaisemmassa elämässäni olen tullut entisen puolisoni tahosta kaltoinkohdelluksi. Se oli ensimmäinen parisuhteeni, jossa valitettavasti koin väkivaltaa kaikissa sen muodoissaan. Silloin hartain toiveeni oli, että pääsisin eroon tästä ihmisestä ja löytäisin ihmisen, kenen kanssa olla onnellinen ja saisin olla turvassa.

Nykyisen puolisoni kanssa olemme olleet yhdessä pian neljä vuotta. Se on tietysti lyhyehkö aika, mutta olemme kuitenkin suhteessamme kohdanneet sekä ylä- että alamäkiä. Laskusuhdanteet ovat suurilta osin liittyneet minun menneisyyteeni; siihen, miten minun on ollut vaikeaa luottaa toiseen, miten en osaa edelleenkään suhtautua omaan seksuaalisuuteeni terveesti sen jälkeen, miten minua seksuaalisesti pahoinpideltiin entisessä suhteessani.

Nykyinen mieheni on ollut minun tukipilarini. Jokaisella meistä on aikaisemman elämän tuomaa taakkaa, aikaisemman elämän tuomia haavoja. Tämä mies on hoitanut näitä minun haavojani, vaikka se varmasti ei hänelle aina ole helppoa ollutkaan. Kuten myös minä olen hoitanut hänen haavojaan, aikaisempien hylkäämiskokemuksien aiheuttamia. Helppoa ei ole varmasti kummallakaan aina ollut. Koemme kumpikin, että olemme saaneet tuettua toisiamme näiden haavojen paikkaamisessa. Olen sitä mieltä, että kukaan toinen ei niitä haavoja voi parantaa, kuin haavoitettu ihminen itse, mutta puoliso voi tukea tässä prosessissa. Lopullinen vastuu tietysti on ihmisellä aina itsestään.

En olisi viisi vuotta sitten osannut arvata, miten onnellinen tulen olemaan. Olen onnellinen, että elämässäni on ihminen, jonka näkeminen tuottaa aina uudestaan ihania väristyksiä, jonka kanssa halailu ja läheisyys tuottaa niin paljon onnen tunteita. Että minulla on ihminen, jota katsoessa korvissa alkaa humisemaan; miten ihana tämä mies onkaan, miten paljon häntä rakastankaan ja miten kovasti häntä haluankaan. Mikään muu tässä maailmassa (itseni lisäksi, totta kai) ei ole minulle yhtä tärkeää. Miten ylpeä hänestä ja hänen saavutuksista olenkaan, toisaalta hänen huonoimpina päivinään mietin, miten häntä voisin tukea ja auttaa.

Omasta mielestäni olen nyt kohdannut tosirakkauden. Kaiken ei tarvitse, eikä kaikki voikaan olla ruusuilla tanssimista, vaan arki kyllä löytää jokaisen parisuhteen. Kunhan sen arjen ja ajoittaisen riitelynkin keskellä muistaa, miksi minä olen tässä, juuri tämän ihmisen kanssa. Olemme varmasti verrattain aika nuorikin pariskunta, mutta olen kyllä sitä mieltä, että kun sen oikean ihmisen on kohdannut, sen tietää.

Meidän arkea kannattelee miehen todella typerä huumorintaju, jolle saan nauraa aina uudestaan ja uudestaan. Vaikeistakin tilanteista hän usein löytää jonkun typerän vitsin aiheen. Puolisoni on selkeästi meidän arjen hauskuuttaja; kukapa semmoista arkeensa voisi olla toivomatta. Toisaalta hän myös todellakin osaa olla semmoinen kova tukikallio, jota jokainen ihminen kaipaa hädänhetkellä. Minä taas olen se kaikkeen turhankin vakavasti suhtautuva, nipottava ”täydellisyyteen pyrkivä kympin tyttö”, joka ensin pyöräyttelee miehen letkautuksille silmiään, mutta kohta nauraa täysillä mukana.

Rakastan miestäni aivan äärettömästi ja olen hänelle todella kiitollinen siitä, että hän jaksaa minun inhimillisiä oikkujani ja tukee minua arjessani. Uskon myös, että mieheni on kiitollinen minulle ihan samoista asioista. Tietysti itse olen elämäni avainhenkilö, mutta hän on kyllä itseni jälkeen näyttelemässä elämäni suurinta roolia. En vaihtaisi häntä mihinkään. Jos voin kolmella seikalla kuvata, miksi häntä rakastan, ne olisivat hänen hellyytensä, luotettavuutensa ja hauskuutensa. Sata muutakin asiaa voisin listata, mutta siinäpä ne suurimmat.”