”Haluan olla vapaa sinusta”
Seuraavan tarinan parisuhteestaan haluaa kertoa nainen, joka ei halua kertoa tarinaa nimellään.
”Minä lähden.
Rintaa puristaa, ahdistaa niin, että en saa henkeä. En uskalla sanoa mitään, tehdä mitään, jotta en herätä uinuvaa kiukkua. Vältän istumasta samassa sohvannurkassa naputtamassa tietokonetta, jotta en ala ärsyttää sinua.
Kyllä, mokasin. Pyysin anteeksi ja halasin.
Se ei riitä. Mikään ei riitä. Jos puhun, saan sanat ivallisina viiltoina silmilleni. Jos olen hiljaa, olen kylmä ja välinpitämätön. Kun haluan rakastella, minun pitää muistaa olla hiljaa, jotta en loukkaa sinua. Polje sinun miehekkyyttäsi. Sanoilla, joilla tarkoitan hyvää, sanoilla, jotka muuttuvat mielessäsi syytökseksi.
Pelkään sitä hetkeä, kun astut ovesta sisään. Haistelen kuin koira mielialaasi. Olen varuillani ja hiljaa. Haistan synkkyyden jo ovelta. Koulutin itseäni vuosia olemaan kiivastumatta ja hiljaa. Sen opin avulla selvisin edellisessä suhteessani vuosia. Nyt haluat minun taas muuttuvan. Haluat, että puhun ja kun puhun, et halua kuulla.
Olen irtaantunut ystävistäni, vältän jutustelua vieraiden miesten kanssa, yritän hillitä haluani jutella naapurin kanssa hississä. Katseesi tummuu, kun kerron rupatelleeni postimiehen tai rakennusmiehen kanssa. Sinä et tervehdi ketään, hymyile kenellekään. En uskalla koskea puhelimeeni, jotta et suutu. Jotta et epäile. Jotta kotonamme säilyy rauha. Et halua kenenkään tulevan väliimme tai seuraamme. Minun pitää olla sinun ja vain sinun. Aina.
Uhkaat lähteä, uhkaat jäädä. Uhkaat.
Ja silti päiväunissani kosketat minua yhtä hellästi kuin silloin, kun kaikki on hyvin. Nykyään kaikki on harvoin hyvin.
Ikävöinkö sinua sitten, kun olen painanut oven kiinni perässäni? En tiedä. En usko. Tai ehkä hetken aina silloin tällöin, kun näen onnellisia pareja tai olen aivan yksin pimeässä.
Mutta nyt pimeää on koko ajan. Aurinko ei nouse aamulla tai jos nousee, ja olen hetken onnellinen kuntosalin polkukoneessa polkiessani, se pimenee heti sinun astuessa kynnyksen yli. Miten voin olla tässä tilanteessa taas? Yksin, suhteessa, ahdistuneena ja peloissani. Pelkään sitä hetkeä, kun sanon lähteväni. Pelkään raivoasi ja sanojasi. Pelkään yksinäisyyttä. Mutta minähän olen yksin, yksin sinun kanssasi.
Haluan hengittää, tuntea hapen täyttävän puristavan rintakehän. Olla vapaa. Vapaa muiden odotuksista. Vapaa sinusta.
Ehkä pian. Toivottavasti pian. Sillä tämä tappaa. Syytökset, vihaiset sanat, tunnelma, joka painaa hartiat kasaan. Mielessäni olen sanonut jo hyvästi, enää pitää kerätä rohkeutta sanoa se ääneen.
Hyvästi.”
Kommentit
Olen ollut aika samanlaisessa tilanteessa.
Ihan hirvittävän vaikea oli löytää rohkeus lähteä ja lähdön jälkeenkään minusta ei haluttu päästää irti. Tein kuitenkin kaikki lähtövalmistelut niin hyvin, ettei paluuta ollut. Järjestelin kaikki asiat asuntoa myöten niin valmiiksi, ettei enää voinut perua päätöksiä. Siinä vaiheessa varsinainen lähteminen olikin helppo asia. Katumuksen tunteita tuli, samoin syyllisyyttä ja pelkoa yksin jäämisestä. Oma turvaverkkoni kuitenkin kannatteli minua ja pääsin jaloilleni. Toivoisin kaikille yhtä vahvaa verkkoa, sillä ilman en olisi uskaltanut lähteä. Pelottaa ajatella, kuinka moni jää ilman tukea ja jää tuollaisiin suhteisiin.
Jälkikäteen huomaan, että olisi pitänyt lähteä jo vuosia aiemmin. Suhtessa oli toki todella hyviä hetkiä, joiden takia en halunnut luopua kaikesta. Mutta jonkun muun kanssa niitä hyviä hetkiä on vielä enemmän ja huonoja huomattavasti vähemmän. Kaikkein karmeimpia hetkiä ei enää ollenkaan. Mieleltään terve ihminen ei saa ketään tuntemaan kuten tekstin kirjoittaja tuntee. Toivottavasti hän pääsee pian turvaan.
Kommentit
Turvakotiin voit aina lähteä sanomatta mitään, voit myös hoitaa asian niin, että lähdet hänen ollessa töissä. Hommaat asunnon. Otat tärkeimmät ja menet. Osoite tiedot salaiseksi, maistraattiin osoitteen luovutus kielto, puhelinnumero salaiseksi ja trafille osoitteen luovutus kielto jos sinulla on auto. Tee nämä jo ennen lähtöä. Sinä pystyt siihen, tee se. Pelasta itsesi, päätöksen olet jo tehnyt, tarvitset vain hiukan rohkeutta. Mene ❤️
Tuttu tilanne. Lopulta lähdin. Kaipasin vain ensimmäiset viikot, sitten mielessä kirkastui; en halua enkä ole ansainnut tällaista. Miksi olen kestänyt tämän kaiken? Koskaan ei ollut hyvä, halusit muuttaa kaiken minussa. Yhden asian muutettuasi, tuli aina uusia. Hiljaa mielessäni tein erotyötä, kun istuin hiljaa eri huoneessa, jotten ärsyttäisi sinua. Sitten sinulle tuli yllätyksenä, kun halusin erota. Et hyväksynyt sitä. Alkoi vallankäyttö. Se jatkuu edelleen, virallisten tahojen välityksellä kiusantekona. Kunpa olisit osannut jo jatkaa elämääsi. Minä halusin elämääni vain sen, mitä kaipasin — rauhan.
Olen ollut aika samanlaisessa tilanteessa.
Ihan hirvittävän vaikea oli löytää rohkeus lähteä ja lähdön jälkeenkään minusta ei haluttu päästää irti. Tein kuitenkin kaikki lähtövalmistelut niin hyvin, ettei paluuta ollut. Järjestelin kaikki asiat asuntoa myöten niin valmiiksi, ettei enää voinut perua päätöksiä. Siinä vaiheessa varsinainen lähteminen olikin helppo asia. Katumuksen tunteita tuli, samoin syyllisyyttä ja pelkoa yksin jäämisestä. Oma turvaverkkoni kuitenkin kannatteli minua ja pääsin jaloilleni. Toivoisin kaikille yhtä vahvaa verkkoa, sillä ilman en olisi uskaltanut lähteä. Pelottaa ajatella, kuinka moni jää ilman tukea ja jää tuollaisiin suhteisiin.
Jälkikäteen huomaan, että olisi pitänyt lähteä jo vuosia aiemmin. Suhtessa oli toki todella hyviä hetkiä, joiden takia en halunnut luopua kaikesta. Mutta jonkun muun kanssa niitä hyviä hetkiä on vielä enemmän ja huonoja huomattavasti vähemmän. Kaikkein karmeimpia hetkiä ei enää ollenkaan. Mieleltään terve ihminen ei saa ketään tuntemaan kuten tekstin kirjoittaja tuntee. Toivottavasti hän pääsee pian turvaan.