”Hän elää edelleen riippuvaisen ehdoilla, vaikka hän ei siinä fyysisesti läsnä enää olekaan”

Olen itse alkoholistivanhempien lapsi. Pääsin pois veljeni kanssa, kun muutimme mummille kun olin 8v.

Nykyään kun vallalla on tuo viikko-viikko systeemi, se on pitkä aika päihteiden käyttäjän olla ilman. Ehkä viikonlopun juuri ja juuri. Alkoholismi edustaa minulle itsekkyyttä ja vuosia jouduin lapsena ja nuorena pohtimaan, miksi mielummin vanhempani joi ja antoivat lapset pois, kun olisivat olleet meidän kanssa. Vaikeita asioita työstettäväksi. Olen jo aikoja sitten antanut heille anteeksi vain siksi, että itselläni on niin parempi olla.

Olisi mahtavaa, jos erotessa tarpeen vaatiessa, se toinen vain katoaisi. On ollut hirveää katsella vierestä ystän tilannetta, jossa ovat eronneet. Isä on päihteidenkäyttäjä ja soittelee lapsille sekapäissään kertoakseen, mitä kaikkea upeaa teemme kun tulette viikonloppuna hänen luokseen. Lapset odottavat monesti turhaan, koska Isä ei tule hakemaan heitä ollenkaan ja jos tulee niin ainakaan mitään ei tehdä mitä on puhuttu.

Lähivanhemman on aina annettava lapset etälle, mutta etän ei tarvitse niitä ottaa vastaan. Näin se laissa menee. Äiti jää käsittelemään lasten pettymykset, kiukun, kaikki. Omia etukäteissuunnitelmia ei edelleenkään voi tehdä. Eletään edelleen riippuvaisen ehdoilla, vaikka hän ei siinä joka päivä enää olekkaan fyysisesti. Äiti on kuitenkin helpottunut, jos isä ei tule, koska lapset jäävät turvaan. Kun isä sitten taas joskus tulee, saa pelätä ja olla sen ajan valppaana hakemassa lapset pois tilanteen niin tarvittaessa. Eli oma elämä ei juurikaan muuttunut. Pelko ja ahdistus jatkuu edelleen ja edelleenkään ei voi tehdä omia suunnitelmia. Lapsilla jatkuva turha toivo, josko tänä viikonloppuna, isi lupasi tehdä kaikkea, ja pettymystä ja pelkoa sitten kuitenki kun sinne menee eikä kaikki mennytkään hyvin. Lapsi on myös hyvin lojaali vanhemmalleen, ei he aina kerro mitä siellä on ollut , koska äiti suuttuu.

Varmasti joillekin ero saa aikaan sen, että ryhdistäytyy ja pystyy olemaan ilman ja huolehtimaan lapsista, monelle tämä ei ole kuitenkaan todellisuutta. Ongelma ei katoa vaan pahenee ja lastensuojelun kyky puuttua on minimaalinen. Ja joidenkin äitien mielestä on turvallisempaa pitää isä lähellä, jotta tilanteita voi paremmin kontrolloida ja lähteä vaikka tarpeen vaatiessa pois lasten kanssa. Nyt toki puhun päihderiippuvaisesta joka ei ole rapakunnossa vaan ihan työssäkäyvä ja toimiva yksilö, mutta päihteiden käyttäjä joka ei kuitenkaan tilanteen päästessä pahaksi voi lapsista huolehtia.

Ystäväni vietti joskus viikonloppuja lasten kanssa kylpylöissä, laivalla yms tekivät lasten kanssa mukavia juttuja, vaikka oikeasti siihen sysäys oli miehen käytös. Nyt erottuaan ymmärtää, ettei voi hakea lapsia pois sieltä kesken kaiken kun ei tiedä mitä tapahtuu. Tai tietäähän hän, ei mies ole muuttunut erottuaan.”