”Hän manipuloi minut uskomaan että kukaan ei ollut puolellani”

”Olen seurannut sun blogia joitain vuosia, ensiksi haluaisin sanoa että pidän paljon lukemastani. Nostat esille tärkeitä aiheita, jotka koskettavat monien elämää. Kiitos sinulle siis siitä.Haluaisin kertoa sinulle oman tarinani.

Aloin ensimmäiseen parisuhteeseeni ollessani 16-vuotias, lukion ekaluokkalainen. Poikaystäväni oli hyvin voimakastahtoinen, ehdoton ja manipuloiva. Hän kohdisti minuun reilun viiden vuoden suhteen aikana niin henkistä, fyysistä kuin seksuaalistakin väkivaltaa. Jos yritin lähteä suhteesta, alkoi esimerkiksi itsemurhalla uhkailu, minun perheelleni soittelu ja heille valehtelu, kuinka minä olin häntä kohtaan väärin toiminut.

Hän raiskasi minut, kun olin vielä alaikäinen. Olimme olleet viettämässä iltaa ystäväpariskunnan kanssa, ja lähdimme kotiin hän lähes selvinpäin. Harrastimme seksiä yhteisymmärryksessä, kunnes minua alkoi sattua ja kielsin. Hän ei kuunnellut kieltojani, ei hysteeristä itkuani eikä välittänyt, vaikka yritin työntää häntä pois päältäni. Hän jatkoi niin kauan, kunnes oli saanut itsensä tyydytettyä. Nukahti tyytyväisenä sängylle samalla, kun minä makasin sikiöasennossa alapää verta vuotaen ja itkien. Hän raiskasi minut, minun lapsuudenkodissani, minun sängyssäni. Äitini ja siskoni eivät olleet kotona, joten ei ollut ketään, joka olisi minua tullut auttamaan.

Raiskaamisen aikana minut valtasi suunnaton viha. Ajattelin vain, että kun tämä on ohi soitan poliisit hakemaan tuon ihmishirviön hoteisiinsa. En kuitenkaan siihen pystynyt, ja soimaan siitä itseäni edelleen. Seuraavana päivänä mies sai selitettyä tekonsa niin, ettei tajunnut minun olevan tosissani koska olin kertonut pitäväni rajusta seksistä ja lievästä alistamisesta sängyssä. Aloin syyttämään itseäni, ja painoin kokemuksen jonnekkin syvälle sisälleni.

Parisuhde jatkui vielä neljä vuotta tämän jälkeen. Mies kohdisti minuun etenkin henkistä väkivaltaa, mutta myös fyysistä ja seksuaalistakin. Hän oli mustasukkainen, ja saattoi saada raivarit jopa siitä jos lähdin kavereiden kanssa ulos ilman häntä. Kerran lensin baari-illan jälkeen seinään, kun olin erehtynyt pukemaan päälleni mekon ja korkokengät. Hän pyrki rajoittamaan elämääni. Jos tein jotain toisin kuin hän toivoi, alkoi haukkuminen ja manipulointi, kuinka minä olen huono puoliso tai mitähän perheenikin ajattelisi jos kuulisi siitä, miten olen toiminut. Kyse saattoi olla vaikka tilanteesta, jossa olin arkena ollut menossa opiskelijarientoihin. Hän tavallaan sai minut uskomaan, että kukaan ei olisi minun puolellani. Että olisin täysin yksin.

Meidän seksielämä rakentui hyvin pitkälle painostuksen ja uhkailun päälle. Hän painosti minua seksiin usein niin kauan, etten enää jaksanut kieltäytyä. Oli myös paljon tilanteita, joissa en uskaltanut kieltäytyä koska pelkäsin miehen suuttuvan ja aloittavan riidan. Aloin vältellä miestä etenkin, jos hän tuli humalassa kotiin, koska silloin painostaminen oli kaikista törkeintä. Hän syytteli minua siitä, etten itse tehnyt aloitteita. Ajattelin, että minussa täytyy todella olla jotain vikaa, kun en halua seksiä oman mieheni kanssa. Hän sai minut uskomaan, että vika on minussa.

Neljä vuotta oli suhdetta kulunut, kun mielenterveyteni alkoi rakoilla. Olin itsetuhoinen ja masentunut, sain paljon paniikkikohtauksia. Syksyllä 2018 mies kuvitteli minun pettäneen häntä, ja hän uhkaili erolla. Silloin löysinkin jostain selkärankani, ja totesin että nyt muuten erotaan. Pakkasin tavarani ja itseni, ja muutin viikon sisällä pois. Silloin aloin vasta tajuta, mitä hän minulle oli tehnyt. Että minut todellakin oli raiskattu, ja että minun rajojani oli rikottu lukemattomia kertoja viimeisen viiden vuoden aikana. Sain ptsd diagnoosin. Uskalsin ensimmäistä kertaa kertoa, että minut oli raiskattu. Romahdin täysin.

Paraneminen on äärimmäisen hidas prosessi. Erostamme on nyt syksyllä kolme vuotta, näen painajaisia yhä useita kertoja viikossa raiskaamisesta ja entisestä miehestäni. Paranemista hidastaa myös vainoaminen, jota hän kohdisti minuun eromme jälkeen. Itken, kun kirjoitan tätä. Tuntuu aivan järkyttömän pahalta se, etten tehnyt mitään saadakseni itselleni oikeutta ja tekijän vastuuseen. Vaikka olen nykyään onnellisempi, tuntuu niin väärältä että se olen minä, joka tätä taakkaa ja surua kantaa eikä hän, kenen syytä tämä kaikki todellisuudessa on.”