”Jäin yksin silloin kun olisi kaikkein eniten tarvinnut toisen tukea ja olkapäätä”

”Olen 37 vuotias mies. Olen sinkku ja kovin yksinäinen. Minulla oli hyvä parisuhde joka kesti vajaa neljä vuotta. Meillä oli asiat hyvin. Vietimme aikaa yhdessä ja tehtiin kaikenlaista kivaa.

Arkielämä sujui hyvin jokalailla. Kumpikaan meistä ei käyttänyt alkoholia. Molemmilla hyvät työpaikat. Myös seksiä oli paljon ja se oli hyvää sellaista. Olin jokalailla onnellinen että olin löytänyt täydellisen kumppanin jota rakastin sydämeni pohjasta ja johon luotin ihan aina. Olin hänen tukenaan joka tilanteessa.

Sitten sairastuin. Sairastuin pysyvään lopunelämää kestävään sairauteen joka vaatii kolmesti viikossa sairaalahoitoa muutamia tunteja. En enää kyennyt töihin ja heikko fyysinen kuntoni muutenkin rajoitti joitain tekemisiäni. Avopuoliso jota niin kovasti rakastin pakkasi kamat ja muutti pois. Jäin yksin silloin kun olisi kaikkein eniten tarvinnut toisen tukea ja olkapäätä.

Jos asia olisi ollut toisinpäin olisin ollut vaan entistä enemmän avopuolisoni tukena ja turvana. Mun sielu ja sydän revittiin tuhansiksi paloiksi. Tästä kaikesta on kulunut nyt noin vuosi ja en ole entiseni. Miten pystyn ikinä enää luottaa yhteenkään naiseen? Voi olla hyvin vaikeaa.

Onneksi minulla on pari läheistä ystävää jotka ovat olleet suurena tukena vaikeassa elämäntilanteessa. Lisäksi minulla on harrastus joka vie kaikki pahat ajatukset ja pahan olon aina hetkeksi pois.”