”Mietin, että eikö voi olla vilpittömästi onnellinen oman lapsen puolesta, tukea ja rohkaista”

”Kirjoittelen kaapista ulos tulemiseen. Tai siitä, että ei oo tienny kaapissa olevankaan.

Itsellehän kävi niin, että en ollu ajatellutkaan että vois samaan sukupuoleen ihastua ja rakastua. Niin mulle kävi. En asiaa ajatellu sen kummemmin ja kuitenkin rakastuin ihmiseen, en siihen kumpaa sukupuolta on. Sillä ei loppujen lopuksi oo mulle mittään merkitystä. Ei tämä ihminen minun elämänpolulle tullu syyttä suotta, joku oppihan siinä on. Tuntuu kuin ois tuntenu toisen aina, vaikka todellisuudessa ennenkun alettiin olemaan yhessä en ollu koskaan ees häntä nähny. Sattumalta satuttiin tutun luo ja siitäpä se yhteinen taival hyvin pitkälti alkoi.

Läheisille kerroin, seurustelusta osa arvas, osalle tuli täytenä yllärinä. Vanhemmalle kerroin, kun mentiin kihloihin ja päätettiin juhlistaa perheitten kesken, vastauksena tyly:”Omapa on elämäs”. Ei tullu oma vanhempi juhliin ei.

Ei mitään muuta. Ei tukea, ei onnitteluja ei juuri mitään. Paitsi kerran kun oli parisuhteessa riitaa, tsempattiin jättämään ja elämään niinkuin oman ikäisten kuuluu.

Nuo sanat oman vanhemman suusta tuntui erityisen pahalta, suorastaan vitutti ja pisti vihaksi. Siinä oma vanhempi tukee lasta päätöksessään. Mietin, että eikö voi olla vilpittömästi onnellinen oman lapsen puolesta, tukea, rohkaista.

Voi minä niin toivon, että jokainen ihminen uskaltais olla just semmonen kun on, ihastua ja rakastua samaan tai erisukupuolta olevaan. Välittämättä siitä, mitä muut ajattelee. Ja toivon, että kenenkään ei tarviis perustella sitä onko hetero, bi, lesbo, homo, trans jne. Eikö riittäis vaan että saa olla just se mikä on, ilman selittelyjä. En tykkää lokeroinnista missään asiassa.

Sun kirjotukset on ollu huikeita ja kiitos siitä että kirjoitat kaunistelematta. Kiitos.”