Joka päivä avaan oven sun mennä

Parisuhteen uhka tulee harvoin ulkopuolelta. Ei sitä eräänä aamuna herää rakastuneena puolisonsa viereltä, mene illalla ystävien kanssa ulos ja herää aamulla vieraasta sängystä. Ei se ole todennäköinen uhkakuva. Uhka tulee sisältä päin. Vähän niin kuin terrorismi. Enemmän täällä tapetaan ihmisiä ihan omien toimesta kuin ulkopuolisella pahuudella. Jotain peruuttamatonta on jo tapahtunut siinä vaiheessa, kun löydät itsesi vieraasta sängystä.

Miten minä tämän ilmaisisin. Enemmän mustasukkaisuus aiheuttaa eroja kuin se, että antaa toisen ihmisen vapaasti mennä. Siinä on se konkreettinen uhka, joka tulee parisuhteen sisältä. On olemassa tunne ja kokemus, että rakkaus ei ole riittävän vahva antaa oven olla auki. Koska jos se on vahva, niin ovesta tulee joka kerta takaisin. Ei ole mitään syytä olla palaamatta koska tietää, että maailmalla ei ole mitään parempaa tarjottavana. Miksi sinne jäisi? Yksinkertaista, eikö totta? On vain pidettävä huoli siitä, että rakkaus on riittävän vahva. Itsestään se ei vahvana pysy jos joku niin kuvittelee.

On joskus helvetin vaikeaa nähdä oma vastuunsa kaikesta. Muistan erään oman taannoisen parisuhteeni. Tyttöystäväni lähdettyä ulos minä soittelin perään. Ettei vaan ole väärillä jäljillä. Ei kenenkään sellaista tarvitse katsella. Turha siinä on sitä toista syytellä, kun hän myöhemmin pakkaa tavaroitaan. Ihan voi katsoa sitä eteiseen jäänyttä peiliä ja kysyä itseltään, että mikä tässä olikaan se minun osuuteni? Jos tietää antavansa parasta, ei tarvitse pelätä asemaansa. Ei tarvitse soitella varmistussoittoja. Sitä paitsi, jos se paras ei tunnu riittävän, niin ehkä joku toinen osaa rakastaa paremmin. Sitähän se suurin rakkaus on, irti päästämistä jos toinen haluaa lähteä.

Maailma olisi mustavalkoisena ruma. Kuin republikaanien puolueohjelma, että on olemassa kahdenlaisia ihmisiä, hyviä ja pahoja. Ei se niin mene. On olemassa tekoja, joihin on olemassa monesti syyt tulla ne teot tehneeksi. Ehkä olisi syytä ottaa humaani maailmankuva myös osaksi parisuhteita. Noin puolet solmituista parisuhteista tulee päättymään eroon. Eikä niissä eroissa ole olemassa yhtä hyvää ihmistä ja yhtä pahaa ihmistä. Yhtä syyllistä ja yhtä syytöntä. Jokin asia on alkanut nakertaa parisuhdetta sisältäpäin. Ja se asia ei koskaan ole ulkopuolelta tuleva uhka.

Puolet solmituista avioliitoista ei pääty eroon. Jos siitä poistetaan sellaiset suhteet, joissa ollaan, vaikka ei ehkä pitäisi, niin jäljelle jää suuri määrä onnellisia parisuhteita. Minulla on olettama. Olisikohan ne onnelliset suhteet juurikin niitä, joissa sitä omaa asemaansa ei tarvitsisi pelätä? Niitä parisuhteita, joissa ovi olisi auki molempiin suuntiin. Parisuhteita, joissa sitä sisäpuolelta tulevaa uhkaa ei ole, koska suhde perustuu arvostukseen, kunnioitukseen, vapauteen, rakkauteen ja yhteyteen. Parisuhteita, joiden eteen nähdään vähän vaivaa ihan vain rakastamalla helvetisti.

En minä tiedä. Jotenkin toivoisin sen olevan niin. Päätän tämän kirjoituksen lainaamalla eilen lukemaani viisauteen: ”Ole mieluummin sellaisten ihmisten seurassa, jotka tekevät sinut onnelliseksi kuin sellaisten, joihin sinun täytyy tehdä vaikutus”.