Lasten ja nuorten kiusaamisilmiö on aina heijastuma siitä, mitä tapahtuu aikuisten maailmassa

Muutamien viikkojen aikana olemme kuulleet synkkiä uutisia kouluissa tapahtuvista kiusaamistapauksista. Jokainen kiusaaminen on aina liikaa.

Eniten lasten ja nuorten parissa kiusatuksi joutuvat seksuaalivähemmistöihin kuuluvat, maahanmuuttajataustaiset nuoret ja nyt uutena ryhmänä köyhemmistä oloista tulevat. Tämä opetushallituksen viime vuonna tekemän selvityksen mukaan.

Näin asiasta kertoo Lapsen Maailma -lehti:

”Åbo Akademin viime lokakuussa julkistama tutkimus osoittaa, että maahanmuuttajanuorilla on suomalaista syntyperää oleviin nuoriin verrattuna kolminkertainen riski joutua kaverien tai opettajien kiusaamiksi ja syrjimiksi.”

Samainen moninkertainen riski on seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla. Selvityksen mukaan varsinkin pienemmillä paikkakunnilla nuori ei kerro suuntautumusestaan, jotta välttää kiusatuksi tulemisen. Sateenkaarinuorella on myös moninkertainen riski masennukseen ja itsetuhoisuuteen johtuen juuri siitä syystä, että ei koe itseään hyväksytyksi.

Me aikuisena voimme osoittaa tekopyhyyttä pöyristymällä kouluissa tapahtuvasta kiusaamisesta ja samalla kun pöyristymme niin jatkaa itse retoriikkaamme joka sisältää aggressiivista nälvimistä.

Yhteiskunnassa asiat valuvat ylhäältä alaspäin. Lasten ja nuorten kiusaamisilmiö on aina heijastuma siitä, mitä tapahtuu aikuisten maailmassa. Tämän hetkinen yhteiskunnallinen ilmapiiri on osittain kammottava. Siksi meidän aikuisina olisi asetettava rajat sille, että miten toisia ihmisiä kohdellaan ja miten heille puhutaan. Siksikin tuntuu masentavalta, että jopa ministeritasolla tapahtuneet räikeät kirjoitukset eivät ole johtaneet minkäänlaisiin sanktioihin. Paskalla on tapana valua alaspäin.

Yhteiskunnassa mikään ei ole irrallaan mistään. Asioilla on syy seuraus suhteensa. Tällä hetkellä yhteiskunnan sisällä vallassa on arvot, jotka eivät osoita empatiaa ja jossa heikommista ei pidetä huolta. Sen sijaan, että ojentaisimme auttavan käden maassa makaavaa kohtaan niin menemme viereen sormi heristäen huutamaan, että oma vika.

Asiat eivät tietenkään ole mustavalkosia, mutta yksi asia on varma. Me aikuiset olemme käytöksellämme malleja lapsillemme ja nuorillemme. Jokainen voi tämän toteamisen jälkeen miettiä sitä, että minkälainen malli tässä ajassa olemme.