Melkein elämänmittainen parisuhde

Kerron teille tarinan melkein elämänmittaisesta parisuhteesta.

Tarina perustuu tositapahtumiin jostain 2000-luvun alkuvuosilta.

Mies tapaa naisen baarin tanssilattialla. Naisen tanssi on kuin höyhenen lentoa tuulessa. Niin kaunista ja sulavaa, musiikkina toimii isosta kaiuttimesta kantautuva tumma basso ja loputon elämänkiima.

Mies kääntää katseensa kauneuteen. Kysyy naiselta, että haluaako nainen lähteä hänen kanssaan elämänmittaiselle seikkailulle.

Nainen haluaa.

He menevät naisen kotiin. Nainen asuu aivan baarin läheisyydessä. Naisella on opiskelijanaisen asunto. Pieni ja hyvälle tuoksuva. Asunto näyttää samalta kuin naisen tanssi.

Mies haluaa jäädä.

Nainen sanoo, että haluaa nukkua aivan lähellä. Mies päästää naisen aivan lähelleen. Naisen hiukset tuoksuvat baarille ja omenalle.

Nainen ei haluakaan nukkua. Hän haluaa puhua, sillä hän on ollut liian pitkään hiljaa. Nainen ja mies alkavat puhua. Musiikista, rakkaudesta, yhteiskunnasta ja siitä, että voisiko nainen ja mies olla huomenna pari.

Nainen nukahtaa. Mies haluaa silittää naisen hiuksia.

Aamulla keväinen aurinko kurkistaa hieman raollaan olevan verhon raosta. Kevään ensimmäinen päivä. Se olisi täydellinen aloituspäivä vuosisadan rakkaustarinalle.

Naisen jääkaapissa on bulgarian jogurttia ja rikki mennyt valo.

Nainen ja mies tuntevat olonsa ehjiksi. Mies kysyy, että pitäisikö hänen lähteä. Nainen vastaa, että jää.

Molemmat haluavat tulla niin lähelle toisiaan kuin pääsevät.

Huoneen seiniin kantautuu rakastelun äänet. Tuntuu kuin äänet tekisivät seinän väreistä kirkkaammat.

Myöhään iltapäivällä aurinko alkaa hankautua pimeän alle. Nainen ja mies tietävät, että huominen aamu valkenee niin, että ihminen ei herää toisen ihmisen sylistä.

Mies ottaa takin eteisestä. Luo viimeisen katseen kauneutta kohti. Sulkee oven perässään ja kulkee suudelma huulillaan kohti rautatieasemaa.

Hänellä ei ole taskussaan puhelinnumeroa, mutta elämänmittaisen parisuhteen sijaan rakkaudenmittainen vuorokausi.

Kevät on kauniimpi ja lohdullisempi niin kuin se aina on, kun kaksi ihmistä ovat löytäneet toisensa toistensa sylistä.

Vuorokausi vai vuosikymmen, se on lopulta samantekevää.