Miksi se onkin usein niin, että rakkaimmalle on kaikkein vaikeinta puhua?
Iso syy eroihin on parin välinen kommunikointiongelma. Niin saa monesta lähteestä lukea. Tähän paradoksiin on pakko jäädä hetkeksi kiinni.
Otan esimerkin läheltä eli itsestäni. Rakkaudesta on helppo kirjoittaa ja siitä on helppo puhua. Tämä kaikki yleisellä tasolla. Rakkaudesta on helppo kirjoittaa jopa henkilökohtaisella tasolla. Sitä minäkin tein sivustollani vuosien ajan. Mikä ei ole helppoa, niin rakkaudesta puhuminen henkilökohtaisella tasolla ja mikä hämmentävintä yleensä rakkaimman ihmisen kanssa.
Tästä syystä ostan ajatuksen siitä, että kommunikaation puute on erojen suurin syy, koska me emme ymmärrä toisiamme.
Muistan vuosien takaa erään parisuhdekoulutuksen. Olin siellä kaupallisen yhteistyön tiimoilta silloisen puolisoni kanssa. Luokkahuoneessa oli kuusi paria, joiden muiden parien edessä piti kertoa omalle puolisolleen, että mitä tarvitsee parisuhteessaan.
Oli hämmentävän vaikea tehtävä. Myönnän sen rehellisesti, purskahdin itkuun. En osannut. En osannut kertoa puolisolleni tarpeistani, vaikka tiesin tarpeeni aivan hyvin. En ollut vain tottunut sanomaan niistä. Minulle vaikea rooli vaatia, pyytää ja toivoa. Paljon helpompi rooli oli olla antavana osapuolena. Koin pyytämisen liikana vaativuutena. Mikä minä olen vaatimaan tai pyytämään?
Haavat aukenivat levälleen.
Tuo oli vain yksi esimerkki parisuhteidemme kommunikaatiovaikeuksista. Tärkeä osa tosin. Kertoa, että mitä minä sinulta haluan. Mitä minä sinulta toivon. Mitkä ovat minun tarpeeni. Koska ei toinen niitä kertomatta tiedä ja jos ei koskaan ole tullut sanoneeksi tarpeistaan, niin ne usein jäävät täyttämättä ja siinä tilanteessa ei voi oikein kuin syyttää itseään.
Miksi sitten on niin vaikea puhua tarpeitaan, tunteistaan ja pettymyksistään ihmiselle, jota eniten rakastaa? Tähän voisi joku terapeutti tulla vastaamaan. Minä kerron oman amatöörivastaukseni. Voisiko kyse olla pelosta, tuota perkeleellisestä hylkäämisentulemien pelota. Jos kertoo tarpeitaan, pelkää, että ne ovat toiselle liikaa. Vähän kuin parisuhdeseksin kanssa. Pelkää sanoa ääneen toiveensa ja fantasiansa, koska pelkää reaktiota.
Tässä kaikessa on vain kummallisena puolena se, että puhumisen kohteena on itselle rakkain ihminen. Miksi juuri hänelle puhuminen on vaikeinta, kun sen pitäisi kaiken järjen mukaan olla helpointa? Tähän asiaan liittyy sellainenkin puoli, että minulle tuntemattomalle bloggarille lähetetään joskus tarinoita, joita ei olla sanottu edes omalle puolisolle. Miksi? Koska minulle on helpompi purkaa se kaikki. Niin minulle on kirjoitettu.
Väite:
Seksittömyyden suurin syyllinen löytyy kommunikaatiovajeesta. Otetaan esimerkki suoraan eräästä kommentista. Siinä nainen kertoo haluttomuutensa syyksi sen, että miehen antama seksi ei tunnu missään, koska se on aina samanlaista ja mekaanista. Nainen kokee tulevansa ohitetuksi. Onko nainen kertonut asiasta ääneen puolisolleen? Tietääkö puoliso edes, että hänen rakkaansa mielestä seksi ei ole tyydyttävää? Ei välttämättä, jos aiheesta ei ole puhuttu.
Väite 2:
Ero tuli täysin puun takaa. Ei ole tullut. Ero harvoin, jos koskaan tulee puun takaa. Tässäkin asiassa voi olla kyse puhumattomuudesta. Toinen on tuntenut jo pitkään tyytymättömyyttä suhteessaan, mutta ei vain ole muistanut puhua siitä puolisolleen. Varmasti puolisosta sen jälkeen tuntuukin siltä, että ero tulee puun takaa, koska hän on ollut autuaan tietämätön toisen tunteista.
Väite 3:
Ei mikään puhumalla parane. Paranee. Ja jo ei parane, niin ei aina huononekaan. Kannattaa ainakin kokeilla. Ja jos on oikeasti tunne, että puolisolle ei vain uskalla sanoa tunteistaan ja tarpeistaan siksi, että puoliso on niin ehdoton, niin ei sellaisessa ilmapiirissä kenenkään ole hyvä olla ja elää. Ei kai parisuhteeseen pelkäämään olla tultu.
Miettikää tilannetta, jossa teillä molemmilla onkin ollut samat toiveet ja tarpeet, mutta ette ole vain sanoneet niitä ääneen ja sitten kun saatte viimein sanottua, niin mikä maisema parisuhteeseenne avautuukaan.
Sen jälkeen voi vain hypätä sen sisälle ja nauttia kyydistä.
Kommentit
Itse ajauduin nuorempana suhteeseen miehen kanssa, jota en pitänyt hirveän viehättävänä, enkä tuntenut sitä kemiaa häntä kohtaan. Olimme molemmat kokemattomia. En todellakaan tuntenut itseäni. Olin vähän niin kuin kukka, joka oli vasta puskemassa itseään mullan läpi pintaan ja jonka täyteen kukoistukseen olisi vielä pitkä ja vaivalloinen matka ja joka melkein kuihtuisi sillä matkallaan.
Seksimme ajautui nopeasti siihen, että minä tyydytin mieheni jollain lailla ja tein sen suurimman virheen, mitä suhteessa voi tehdä, että näyttelin orgasmin. Se meni läpi. En 14 vuoden aikana saanut ainuttakaan orgasmia yhteisen seksin aikana. Masturboimalla yksinäni sain helpostikin.
Saimme 2 lasta, menimme naimisiin ja otimme asuntovelan. Vauvakuumeeni oli niin voimakas, että sivuutin kaikki negatiiviset ajatukseni miehestäni ja seksistämme. Hän oli mitä lempein mies, mutten pystynyt puhumaan hänelle koskaan syvimpiä ajatuksiani, vaikka hän välillä yritti kysellä. Olen aina miettinyt, että olisinko ajautunut samaan tilanteeseen nuorena, vaikka mies olisi ollut eri.
No erotessamme päätin, että tästä lähin minäkin saan orgasmin seksin aikana ja en tyydy vähempään. Päätin uskaltautua masturboimaan miehen nähden. Elin villiä sinkkuaikaa ja tein sen monen miehen katsellessa. Rohkeuteni kasvoi, ujouteni karisi, kukka oli jo nupullaan. Olin reilu kolmekymppinen.
Viimeisessä pidemmässä suhteessani puhkesin lopulta kukkaan. Kokeilimme kaikkea yhdessä mikä vähänkään kiehtoi ja kiinnosti. Löysin omat juttuni. Suhde ei kaatunut huonoon seksiin, vaan olimme lopulta liian erilaisia luonteiltamme. Nyt tiedän mitä hyvä seksi on, enkä tyydy enää vähempään.
Nyt sinkkuna ollessani olen ottanut seksin lähes aina puheenaiheeksi, kun olen jonkun kanssa kirjoitellut tai kun olen jutellut kasvotusten. Todella moni mies on kokenut seksistä puhumisen vapauttavaksi. On ollut antoisaa keskustella toisen ja omista fantasioista, fetisseistä tai jutuista joista ei pidä.
Olen nyt 44-vuotias. 25 vuotta sitten en olisi uskonut, että joskus vielä pääsen tähän pisteeseen. Käännekohta oli se, että päätin avata suuni, keskustella, olla rohkea ja avoin ja kokeilin rohkeasti, vaikka välillä meinasi ujostuttaa.
Kommentit
Itse ajauduin nuorempana suhteeseen miehen kanssa, jota en pitänyt hirveän viehättävänä, enkä tuntenut sitä kemiaa häntä kohtaan. Olimme molemmat kokemattomia. En todellakaan tuntenut itseäni. Olin vähän niin kuin kukka, joka oli vasta puskemassa itseään mullan läpi pintaan ja jonka täyteen kukoistukseen olisi vielä pitkä ja vaivalloinen matka ja joka melkein kuihtuisi sillä matkallaan.
Seksimme ajautui nopeasti siihen, että minä tyydytin mieheni jollain lailla ja tein sen suurimman virheen, mitä suhteessa voi tehdä, että näyttelin orgasmin. Se meni läpi. En 14 vuoden aikana saanut ainuttakaan orgasmia yhteisen seksin aikana. Masturboimalla yksinäni sain helpostikin.
Saimme 2 lasta, menimme naimisiin ja otimme asuntovelan. Vauvakuumeeni oli niin voimakas, että sivuutin kaikki negatiiviset ajatukseni miehestäni ja seksistämme. Hän oli mitä lempein mies, mutten pystynyt puhumaan hänelle koskaan syvimpiä ajatuksiani, vaikka hän välillä yritti kysellä. Olen aina miettinyt, että olisinko ajautunut samaan tilanteeseen nuorena, vaikka mies olisi ollut eri.
No erotessamme päätin, että tästä lähin minäkin saan orgasmin seksin aikana ja en tyydy vähempään. Päätin uskaltautua masturboimaan miehen nähden. Elin villiä sinkkuaikaa ja tein sen monen miehen katsellessa. Rohkeuteni kasvoi, ujouteni karisi, kukka oli jo nupullaan. Olin reilu kolmekymppinen.
Viimeisessä pidemmässä suhteessani puhkesin lopulta kukkaan. Kokeilimme kaikkea yhdessä mikä vähänkään kiehtoi ja kiinnosti. Löysin omat juttuni. Suhde ei kaatunut huonoon seksiin, vaan olimme lopulta liian erilaisia luonteiltamme. Nyt tiedän mitä hyvä seksi on, enkä tyydy enää vähempään.
Nyt sinkkuna ollessani olen ottanut seksin lähes aina puheenaiheeksi, kun olen jonkun kanssa kirjoitellut tai kun olen jutellut kasvotusten. Todella moni mies on kokenut seksistä puhumisen vapauttavaksi. On ollut antoisaa keskustella toisen ja omista fantasioista, fetisseistä tai jutuista joista ei pidä.
Olen nyt 44-vuotias. 25 vuotta sitten en olisi uskonut, että joskus vielä pääsen tähän pisteeseen. Käännekohta oli se, että päätin avata suuni, keskustella, olla rohkea ja avoin ja kokeilin rohkeasti, vaikka välillä meinasi ujostuttaa.