
Viherkasvit sisustuksessa – tee nämä viisi ajankohtaista valintaa
Viherkasvit sisustuksessa aloittavat lähtölaskennan kevääseen. Näitä ovat viherkasvitrendit 2023.
Amatsoninlilja on niitä huonekasveja, jotka tuovat suuren läikähdyksen persoonallisuutta sisustukseen.
Viherkasvit sisustuksessa aloittavat lähtölaskennan kevääseen. Näitä ovat viherkasvitrendit 2023.
1. Isot lehdet.
Viherkasveilla sisustamisella halutaan nyt näyttävyyttä. GardenLivingin floristi Emma Kajuutti kertoo, että erityisesti suuret rungolliset puut, kuten kumi- ja lyyraviikunat ovat suosittuja, sillä isolehtisillä kasveilla saa kotiin helposti vehreän ja suojaisan tunnelman.

2. Pärjäily.
Matkailun jälleen lisäännyttyä myös helppohoitoisuus kiinnostaa, jotta kasvit säilyvät hengissä reissujen aikana.

Helppohoitoisten kasvien ystäville on liuta kasveja – tässä jutussa kerromme myös ne tavalliset huonekasvit, jotka kuolevat kuitenkin. Tiedä, mitä välttää ja mitä valita.
3. Maljakkorivi.
Kuin kukkakaupassa! Boheemi ja runsas kasviasetelma syntyy, kun yhdistät leikkokukat ja viherkasvit sisustuksessa tiiviiseen asetelmaan.
Eri korkeuksiin asetellut kasvit saavat aikaan kolmiulotteisen vaikutelman.

Nyt on inspiroivaa sekoitella myös keramiikka- ja lasimaljakoita keskenään. Maljakoissa näkyy 1970-luvun jykevä ja röpelöinen muotokieli.
4. Monivärilehtiset viherkasvit sisustuksessa.
Nostalgiset, kirjavalehtiset viherkasvit ovat myös pinnalla, samoin kuin 1990-luvulta tutut kukkivat kasvit, kuten pilkkubegonia, orkidea ja amatsoninlilja.
– Kasveilta toivotaan nyt yleensäkin persoonallisuutta. Meiltä kysytään paljon harvinaisuuksia, nyt halutaan löytää se oman näköinen kasvi.

5. Kaaoskimppu.
Villit ja hallitsemattomat kukkakimput ovat pinnalla.
Helpoiten onnistut, kun yhdistät ojanpiennarten heiniä, kukkia ja käppyräisiä oksia muutamiin harkittuihin leikkokukkiin.

Helpotusta kauniiseen kukkakotiin:




Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous