Havaintoja parisuhteesta

Minä en tunne enää halua häntä kohtaan

16.7.2019 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Minä en halua enää miestäni. En halua häntä iholleni, sisälleni ehkä lähelleni. En ole halunnut häntä enää aikoihin. Jokainen harventunut seksikerta on ollut minulle väkinäinen ja olen tehnyt sen velvollisuudesta. En kai vaimona voi kokonaan lopettaa mieheni seksuaalisen halun ja tarpeiden tyydyttämistä. Se ei olisi reilua häntä kohtaan.

Silti se tuntuu pahalta. Leikkiä naista, joka nauttii miehensä kosketuksesta. Kuinka monta kertaa olenkaan päättänyt, että olen hänelle rehellinen ja kerron tuntemuksistani. Kuinka monta kertaa olenkaan pettynyt itseeni, kun en ole saanut kerrottua. Se on valheellista. Minä valehtelen miehelleni, koska en kerro kaikkea.

Kyllä minä häntä vielä rakastan. Hän on monella tapaa täydellinen aviomies. Hän antaa minulle vapauden, hoitaa oman puolensa niin kotitöistä, taloudesta kuin lapsistamme. Hän on kunnianhimoinen, luotettava, rehellinen ja kiltti mies. Ei hänessä mitään vikaa ole. Vika on varmasti minussa, koska minun silmissäni hän on liiankin kunnollinen.

Pelottavinta tässä kaikessa on se, että tiedän, että haluttomuuteni häntä kohtaan ei johdu yleisestä haluttomuudesta. Minua ei ole lakannut panettamasta, mutta se ei kohdistu vain mieheeni. Ei se kohdistu kehenkään muuhunkaan nimettyyn ihmiseen, mutta olen viimeisen vuoden aikana halunnut monia hetkeen liittyviä ihmisiä. Olen tuntenut seksuaalista halua heitä kohtaan.

Tiedän, että olen huono ihminen. Miksi en voi olla onnellinen, kun kaikki on ihan hyvin? Miksi en voi vain nauttia siitä, mitä olen saanut, koska moni muu ei ole saanut läheskään tätä kaikkea? Mikä estää minua haluamasta?

Tiedän, että minun pitäisi puhua asiasta hänelle. En usko, että se johtaisi mihinkään. Voisihan sitä ajatella, että kun kaikki muu tuntuu parisuhteessa ja perhe-elämässäni ihan kivalta, niin se voisi riittää. Paitsi, että ei voisi. Kyllähän minä tiedän, että huijaisin vain tällä ajatuksella myös itseäni. Ei se minulle riittäisi. Ei minulle riitä pelkkä ihan kiva, varsinkaan kun en saisi siitä seksuaalisesti yhtään mitään.

Silti on niin vaikeaa myöntää itselle totuus. Jos antaisin itselleni luvan tuntea ja sanoa asia rehellisesti, niin sanoisin, että haluan erota. Se vain on niin vaikeaa sanoa, koska tiedän, että tyytymättömyys ei ole oikea syy erota. Minua ei hakata, haukuta eikä huijata avioliitossani. Mitä minä kysyjille sanoisin? Erosin, koska en kokenut miestäni kohtaan enää seksuaalista halua.

Olisiko muka oikeutettu eroon?

Ehkä ajattelen liikaa muiden reaktiota. Enkä pelkään päästää irti. Silti enemmän pelkään sitä, että en päästä irti ja luovutan. Tyydyn johonkin sellaiseen, joka ei ole minulle tarpeeksi. Minusta tulisi samanlainen kuin monesta muusta epätyydyttävään suhteeseen jääneestä naisesta. Vihainen, nalkuttava ja katkeroitunut varjokuva naisesta.

Tiedän, että en ole tämän asian kanssa yksin. Tiedän, että on lukuisia muita kaltaisiani, jotka jatkavat parisuhteessa, joista eivät saa tarvitsemaansa. Väitän, että tunnistan tyytymättömyyden ihmisitä. He ovat niitä yksin yhdessä kulkevia hymyttömiä ja ilottomia ihmisiä, jotka yrittävät peittää tyytymättömyyden jonkin korviketoiminnan alle.

Kysyn itseltäni usein, että vaadinko itselleni liikaa? Voiko ylipäätään edes olla olemassa parisuhdetta, jossa seksuaalinen halu säilyy vuodesta toiseen muuttumattomana? Voiko toista ihmistä haluta vuodesta toiseen? Olisiko sittenkin parempi keskittyä siihen mitä on sen sijaan, että keskittyy siihen, mitä ei enää ole?

Ehkä olen epäonnistunut ihminen, jonkinlainen itsekäs sunnuntaiversio. Siksi, koska ajattelen seksin ja seksuaalisen halun olevan se liima, joka kahta rakastavaista yhdistää. Ilman seksiä sitä alkaa liikkua kauemmaksi toisesta, yhteys katoaa ja jäljelle jää vain kaverillinen kumppanuus. Minä uskallan nimettömänä sanoa, että haluan paljon enemmän kuin yhteisen elämän kaverin kanssa, johon kuuluu lisänä yksipuolinen seksi.

Vielä kun löytyisi se rohkeus sanoa se ääneen.

 

Lue myös

Suosittelemme