”Minulla on sinun miehesi”
”Hetki ennen kyyneleitä
Yllätyn palmikosta joka kerta. Kuvassa se on aina pidempi ja paksumpi kuin muistan laskeutuessaan naisen olkapäälle. Nainen nojaa aitaan, hymyilee urheasti kuvaajalle. Naisen profiilikuvan takana toisessa kuvassa seisoo sorja hevonen, ympärillään sumun huntu. Kauempana metsän yllä kajastaa syystaivaan hehkuva kajo, mutta myös äkkitumma pilvi, jossa myrsky asuu.
Katson naisen ja hevosen kuvia usein. Elämämme ovat kietoutuneet toisiinsa jo toista vuotta, lakkaamatta tiiviimmin. Joskus mietin tapahtumien kulkua kokonaisuudessaan, sitä että tätä matkaa on ehkä tehty enemmän kuin yhden elämän ajan. Jos on taipumusta uskoa sellaiseen. Hän on kulkenut samoja teitä, käytäviä, maisemia tässäkin elämässä jo vuosia, samojen ihmisten parissa, ennen kuin olen ymmärtänyt hänen olemassaoloaan edes ajatella.
Nykyään ajattelen naista joka päivä monta kertaa. Elämää, jonka ytimessä on ulkoisesta vauraudesta huolimatta ammottava aukko. Parisuhde, jota hänen puolisonsa kuvailee toistuvasti kaikin tavoin hyväksi, on jotakin, mitä en toivoisi yhdellekään ihmiselle. Jumala varjelkoon kaikkia rakkautta kaipaavia tällaisilta liitoilta, joissa toinen on kaikin – alleviivattuna, kaikin – tavoin aina poissa ja kummankin arki näyttää siltä kuin eläisi yksin. Liitto se on, sopimus vain. Parisuhteen luovat hellyys, kunnioitus ja luottamus ovat olleet poissa vuosikaudet.
Katsoessani naista tunnen surua ja syvää sääliä, suuttumusta siitä kahden elämän hukkaan heittämisestä, jota saan jatkuvasti olla todistamassa. Se ei ole minun asiani, mutta osatonkaan en ole, päin vastoin. Tavallaan kysymys on myös minun elämästäni.
Hipaisen ajatusta joka päivä lähempää, viestikuvakkeen klikkausta. Niiden sanojen sanomista, jotka ovat painavat kuin elämä itse, tuovat väkisinkin pilvessä väijyvän myrskyn ja sumun tähän näin.
Neljä pientä sanaa.
”Minulla on sinun miehesi.”
Kommentit