”Mistä voi ihmisen vanhempi olla niin katkera, että katkaisee välinsä omaan lapseensa, koska hän on onnellinen?”

”Minulle aivan käsittämättömiä asioita tapahtuu juuri nyt. 

Seurustelen miehen kanssa, jonka vaimo on ilmoittanut eroavansa lähes vuosi sitten. Asunnon löydyttyä vaimo muutti pois kesällä. Olen koittanut integroitua perheeseen siinä onnistumatta. Miehen lapset ovat aivan ihania pakkauksia ja heidän kanssaan asiat sujuu vallankin hyvin. 

Mutta

Sitten se mutta

Miehen perhe ei halua tutustua minuun, eikä hyväksy, että mies viettää minun kanssani aikaa, koska avioliitto on vielä voimassa. Mies halusi, että vietämme joulun yhdessä, minä, minun lapseni, hän ja hänen lapsensa, sekä hänen perheensä. 

Perhejoulu, kuten aiemminkin, vain eri kokoonpanolla. 

Perhe kuitenkin ilmoitti, että eivät halua tutustua uuteen kumppaniin, koska edellinenkin on. Ja koska hän on pyytänyt minut lapsineni jouluksi, niin he eivät ole tulossa, eivätkä tule jatkossa muutenkaan, muuta kuin hakemaan tai tuomaan miehen lapsia kyläreissulta. 

Mietin ja pyörittelen ajatusta, että miksi?

Mistä voi ihmisen oma vanhempi olla niin katkera, ettei halua tutustua lapsensa uuteen kumppaniin?

Mistä voi ihmisen vanhempi olla niin katkera, että katkaisee välinsä omaan lapseensa, koska hän on onnellinen?

Mistä voi ihmisen vanhempi olla niin katkera, että sanoo ettei tule hyväksymään lapsellaan uutta suhdetta?

Mitä hän saavuttaa tällä katkeruudella?

Mitä hyvää hän toivoo siitä syntyvän?

Mitä hän haluaa käytöksellään osoittaa?

Mitä hän haluaa, että hänen lapsensa kokee tunnnetasolla, koska poistaa lapsensa perheestä?

Ja tosiaan poistaa koko perheestä…muu perhe on vanhemman kanssa nyt yllättäen samaa mieltä. 

Mikä on se motiivi näille teoille ja sanoille?

Miksi?

Meidän kanssamme lapset saavat parisuhdemallin, jossa perheen aikuiset keskustelevat, halaavat, suukottavat, osallistuvat yhdessä perhearjen hoitamiseen, me myös tanssimme, herranjestas sentään. Teemme sitä kaikkea räävitöntä pornoa, jota siinä ydinperheessä ei tehty, josta nämä lapset ovat kotoisin.  

Mikä siinä on väärin, että arvostaa kumppaniaan ja näyttää sen? 

Mikä on väärin siinä, että hymyilee toiselle? 

Mikä on pielessä silloin, kun toisessa kainalossa on kumppani ja toisessa lapsi?

Miksi pitäisi jäädä siihen suhteeseen, josta toinen on päättänyt lähteä ja on lähtenyt? 

Miksi jonkun ihmisen ero on isompi asia sukulaisille kuin asianomaiselle itselleen? 

Voiko tällaisella parisuhteella olla tulevaisuutta, kun parisuhteen toinen osapuoli on laitettu puun ja kuoren väliin. Jos valitset uuden kumppanin niin sinulla ei ole perhettä, jos valitset perheen niin sinulla ei saa olla kumppania? Tai ainakaan tätä kumppania. 

Ja kun minä uutena kumppanina mietin näitä näin ja tuntuu aivan käsittämättömältä ja ajattelemattomalta, niin miltä miehestä mahtaa sisimmässään tuntua, vaikka koittaa reipasta esittääkin. 

Ja nyt kun perhe on todellisen luonteensa paljastanut heti lähtöön, niin onko tämä se perhe, jonka haluan elämääni, koska se heidän katkeruutensa ja ehdottomuutensa ja hyväksymättömyytensä on myös minun ja minun lasteni arkea tulevaisuudessa. 

Surullista

niin surullista

Juurikin näin joulupukin ja toivoin:

tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa

rohkeutta muuttaa ne asiat, jotka voin

ja viisautta erottaa nämä toisistaan

(vaikka on yleisesti ajatellen alkoholisti rukous, niin tämä toimii mihin tahansa haasteeseen elämässä oikein hyvin)

Toivoin myös:

Itselle kuin muillekin itseluottamusta ja sydämen hyvyyttä hyväksyä rakkaus ympärillään, taito nähdä rikkaus ja rakkaus ihmisissä ja halu nauttia elämästä 

Toivotaan että toiveet toteutuvat, vaikka huonolta näyttää.”