Havaintoja parisuhteesta

Miten joku voi olla näin julma ja empatiakyvytön?

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Yksi syrjäytynyt nuori tulee maksamaan yhteiskunnalle miljoona euroa vuodessa.

Raha on se kieli, jota voi yrittää käyttää puhuessa tunteettomalle laskukonepäälle. No heille, jotka ovat tällä hetkellä vallassa, sillä puhe inhimillisestä kärsimyksestä ei mene perille. He eivät tunnu välittävän.

Minä haluan puhua inhimillisestä kärsimyksestä. Lapsiperheköyhyyden on arvioitu kasvavan seuraavien vuosien aikana merkittävästi. Tämä tulee aiheuttamaan suuria tragedioita ympärillämme. Samalla se tulee maksamaan paljon. Paljon enemmän kuin julman hallituksen kaavailemat säästöt.

Jo nyt monella lapsiperheellä menee huonosti. Uutisen mukaan joissakin perheissä vanhemmat ovat alkaneet olla välillä itse syömättä, jotta lapset saavat ruokaa. Monessa perheessä lapsilla ei ole mahdollisuutta harrastaa ja tämä osaltaan lisää syrjäytymisriskiä.

Hallituksen kaavailemat rajut leikkaukset tulevat kohdistumaan suoraan monen lapsen arkeen. Monet järjestöt ovat varoittaneet hallitusta siitä, että mitä ovat tekemässä. Varoitukset menevät kuuroille korville.

Suomessa tehdään tällä hetkellä yhtä pahinta virhettä koskaan. Maksajiksi laitetaan puolustuskyvyttömät lapset. En ymmärrä, että kuka voi olla niin julma ja empatiakyvytön, että kannattaa tällaista yhteiskuntaa, koska minusta pitäisi olla itsestäänselvyys, että heikommista pidetään huolta, eikä potkita heitä.

Tuntuuko tämä teistä todellakin hyvältä?

X